tiistai 1. maaliskuuta 2016

Elämä syntyi jäisessä meressä? Tuorein elämänsyntyteoria ei toimi


Myös viime vuonna jää näytteli oleellista roolia elämänsyntyteoriassa. Nyt painopiste siirtyy järvestä mereen. Kuva: Joe Mastroianni, National Science Foundation, public domain.




Joel Kontinen

Elämän synty on edelleenkin suurimpia naturalistisia mysteerejä. Kukaan ei ole onnistunut kehittämään edes jollain tavoin toimivaa mallia, mutta uusia yrityksiä humpsahtaa otsikoihin miltei vuosittain, joskus jopa useammin.

Tähän mennessä elämän on uskottu syntyneen esimerkiksi pienessä lämpimässä lammikossa (Charles Darwinin alkuliemi), arseenilammikossa, järven pohjassa tai syvänmeren savuttajassa tai kulkeutuneen tänne komeettojen tai meteoriittien kyydissä.

Yksikään naturalistinen elämänsyntyteoria ei ole uskottava, koska jo Louis Pasteur osoitti kokeellisesti, että elämä ei voi syntyä elottomasta.

Alkuräjähdykseen eli big bangiin perustuvan mallin mukaan maapallo oli aluksi polttavan kuuma. Tätä näkemystä on tosin kritikoitu viime aikoina, koska todisteet osoittavat, että planeettamme ei ollut alussakaan mikään pula-ajan Venus.

Äskettäin Maarten de Wit (Nelson Mandela Metropolitan University) ja Harald Furnes (Bergenin yliopisto) ehdottivat Science Advances -lehdessä, että planeettamme meret olivat elämän synnyn aikoihin osapuilleen yhtä lämpimiä kuin nykyisin ja välillä jopa jäisiä.

He päätyivät tähän tutkittuaan ”3,5 miljardia vuotta” vanhoja kallioita Etelä-Afrikassa. He perustelevat näkemyksensä kipsillä, jota ei heidän mukaansa esiinny kovin lämpimässä.

Kovin perusteellisesti de Wit ja Furnes eivät kuitenkaan naturalistista arkkia tohdi heiluttaa. Hekin uskovat elämän syntyneen arkeeisella kaudella jääkylmässä vedessä.

Muut tutkijat ovat jo ehtineet kritikoida uutta näkemystä. Paul Knauth (Arizona State University) sanoo, että kipsi voi nykyisinkin kasvaa 80-asteisessa vedessä.

Toiset taas yrittävät yhdistää uuden teorian jo kovia kokeneeseen RNA-maailma -hypoteesiin. Koska DNA on erittäin pitkälle suunniteltu tietopaketti, moni uskoo hiukan yksinkertaisemman RNA:n kehittyneen ensin.

RNA:n yksinkertaisuus tosin on myytti. Se on pikemminkin huipputeknologiaa.

Ja DNA:n, RNA:n ja proteiinien yhteispeli haastaa evoluution, joka on täynnä muna vai kana -ongelmia.

Myös uuden elämänsyntyteorian elämä saattaa jäädä perin lyhyeksi.


Lähde:

Barras, Colin. 2016. First life may have been forged in icy seas on a freezing Earth New Scientist (26.2.).