sunnuntai 24. elokuuta 2008

Elefantti ratkaisi laskutehtäviä



Elefantit ovat hyviä matematiikassa. Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Ashya-niminen aasiannorsu tietää, että 3 + 4 on enemmän kuin 1 + 5. Tokion yliopiston tutkija Naoko Irie julkaisi tutkimuksensa tulokset the International Society for Behavioral Ecologyn vuosikokouksessa Ithacassa New Yorkissa.

NewScientist.com –verkkopalvelu raportoi hiljattain tuloksista. Elefantti tiesi, että kun ämpäriin, jossa on kolme omenaa, kaadettiin neljä omenaa, siinä oli enemmän omenia kuin ämpärissä, jossa oli yksi omena ja jonne kaadettiin viisi omenaa lisää.

Tulos ei ollut sattuma. Irie tarkkaili neljää elefanttia ja huomasi, että ne valitsivat ämpärin, jossa oli enemmän omenia, keskimäärin 74 prosentilla yrityksistään.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että useat eläinlajit osaavat laskea. Esimerkiksi papukaijat pystyvät ratkaisemaan yksinkertaisia yhtälöitä, ainakin kun niitä hieman koulutetaan.

Elefanteilla on varsin suuret aivot. Irie arvelee, että tämä ominaispiirre sekä niiden “evolutionaarinen sukulaisuus muiden ‘etevien’ eläinten kanssa” voi selittää niiden matemaattiset kyvyt.

Luonnontieteen museot ja tiedejulkaisut yleensä kuvaavat simpansseja muita eläimiä etevimmiksi. Tämä johtuu evolutionistien oletuksesta: he pitävät ihmisiä ja simpansseja lähisukulaisina. Vuonna 1969 Science –tiedelehti kertoi Washoe-nimisestä simpanssista, joka ymmärsi yli sata viittomakielen “sanaa”.

Tästä alkoi evolutionistien hanke, jonka tarkoituksena oli todistaa, ettei ihminen ollut ainoa laji, joka pystyi käyttämään kieltä kommunikoidessaan. 1970-luvun lopulla Nim Chimpsky-niminen simpanssi oppi 125 viittomaa. Simpanssin nimi oli parodia kielitieteilijä Noam Chomskyn nimestä. Chomskyn mukaan ihmisen ja apinoiden kielellisten kykyjen välillä on ammottava kuilu.

Apinat eivät kuitenkaan kyenneet oppimaan enempää sanoja. Mutta Alex-niminen papukaija, joka kuoli vuonna 2007, pystyi käyttämään yli 150 sanaa. Tämä oli valtaisa yllätys evolutionisteille. Pieniaivoisen linnun ei olisi pitänyt olla apinoita etevämpi sanankäyttäjä.

Kaiken lisäksi hiljattain tehty tutkimus osoitti, että harakat kykenevät tunnistamaan itsensä peilistä, joten tässäkin suhteessa ne ovat yhtä eteviä kuin simpanssit.

Elefanttien tiedetään olevan älykkäitä eläimiä, joilla on erinomainen muisti. Ne jopa surevat kuolleita lajitovereitaan. Nyt Alex-papukaijan ja harakoiden kanssa ne haastavat uusdarvinistisen dogmin siitä, että apinat ovat muita eläimiä etevämpiä.


Elefantit päihittävät simpanssit myös maalaustaiteessa. Katso video tästä.


Lähteet:

Callaway, Ewen. 2008. Add elephants to the growing menagerie of animals that can count. NewScientist.com news service. (20. 8.). http://www.newscientist.com/article/dn14569

Wynne, Clive. 2007. Aping Language. A skeptical analysis of the evidence for nonhuman primate language. E-Skeptic (31.10.) www.skeptic.com/eskeptic/07-10-31.html