keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Muurahaistutkija kyseenalaistaa evoluutiokritiikin



Kaikki eivät pidä tätä heppua sukulaisenaan.


Joel Kontinen

Evoluution ja uskonnon ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Miten ne voisivatkaan? Onhan kyse täysin eri asioista,” biologi Jonna Saapunki kirjoittaa Aamulehden tiedekolumnissa.

Saapunki myötäilee edesmennyttä Stephen Jay Gouldia , jonka mukaan luonnontiede ja uskonto käsittelevät aivan eri aihepiirejä. Gouldin mukaan luonnontiede kuvaa todellisuutta ja uskonto arvoja. Hän käytti tästä kahtiajaosta ilmaisua non-overlapping magisteria eli Lutheria mukaillakseni erilliset regimentit.

Evolutionistit ovat Charles Darwinin päivistä alkaen kuitenkin välillä tunkeutuneet uskonnon alueelle. Darvinistinen evoluutio voidaan hyvinkin tulkita kristinuskon kanssa kilpailevaksi maailmanselitysmalliksi, jolla on oma luomiskertomuksensa.

Darvinistinen suuri kertomus eroaa sikäli jyrkästi Genesiksen luomismallista, että niiden yhteensovittaminen on loogisesti mahdotonta. Darvinismi on ateistinen maailmanselitysmalli, jossa kuolema ja sattuma näyttelevät päärooleja, kun taas luominen ja suunnittelu kuvaavat Raamatun mallia.

Saapunki kritikoi viime vuoden tiedebarometriä, jonka mukaan yli kolmannes suomalaisista torjui evoluution . Hänen mielestään tutkijoiden ei olisi pitänyt kysyä ihmisen polveutumisesta muista lajeista vaan sen sijaan väittää: ”Suomessakin esiintyvä metsämänty on eriytynyt vuosimiljoonien aikana muista mäntylajeista”.

Jos Saapunki olisi jättänyt vuosimiljoonat pois, hyväksyisin tällaisen ”evoluution”. Lajiutuminen on nimittäin täysin raamatullinen käsite, eikä se ole darvinistien etuoikeus.

Mutta Genesis kertoo selvästi, että Jumala loi kaiken elollisen lajiensa mukaan. Raamatun laji on huomattavasti laajempi käsite kuin nykybiologian käsite laji. Koirat ovat lajiutuneet moniksi roduiksi, mutta yhdestäkään koirasta ei ole tullut kissaa.

Eikä etelänapinasta (Australopithecus) ihmistä.

Charles Darwinin lähestyvä 200-vuotisjuhla lienee innoittanut Saapungin pohtimaan syntyjä syviä. Saapunki, joka valmistelee väitöskirjaa muurahaisten sosiaalisesta elämästä Oulun yliopistoon, on kiinnostunut tieteen popularisoinnista. Siinä olisi toki muistettava, ettei intoudu väittämään perättömyyksiä.

Evoluutiokritiikkiä tarvitaan juuri sen vuoksi, että darvinismin popularisoijat satuilevat.

Lähteet:

Gould, Stephen Jay. 1997. Nonoverlapping Magisteria. Natural History 106: 16-22. (maaliskuu 1997). http://www.stephenjaygould.org/library/gould_noma.html

Raudaskoski, Anna-Maria. 2008. Kirjoitusvimma ruokkii väitöskirjan etenemistä. http://74.125.77.132/search?q=cache:f5YbkMDlF64J:www-hallinto.oulu.fi/viestin/t-pisto/pdf/tietopisto0907.pdf+%22jonna+saapunki%22&hl=fi&ct=clnk&cd=10&gl=fi

Saapunki, Jonna. 2008. Että mekö muka olemme apinoita. Aamulehti 31.12. B19