Simpanssin nauru kertoo siitä, - että joku kutittaa sitä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Isotäti-Idan synnyttämä skeptisyys ei kauan vaivannut Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakkaa. Jo tiistain tiedekoosteessa hän kirjoitti:
”Naurun kaltaiset äänet kajahtelivat maapallolla jo paljon ennen ihmislajin syntyä.”
Tämä on tyypillistä darvinistista satuilua, joka perustuu oletukseen siitä, että ihmisten ja apinoiden esi-isä on joskus hihitellyt akasian varjossa, suojassa päiväntasaajan polttavalta auringolta.
Vanhalakka viittasi tuoreeseen apinatutkimukseen, jossa tutkijat kutittelivat nuoria gorilloja, simpansseja ja muita apinoita yrittäessään saada selvyyttä naurun mysteeriin.
Harva pysähtyy miettimään, missä määrin ennakko-oletukset ja maailmankatsomukset vaikuttavat lopputulokseen. Tässäkin tapauksessa tutkijat jo tiesivät, että ihmiset ja apinat ovat lähisukulaisia.
Tutkimus ei siis juurikaan lisännyt tietoamme naurun alkuperästä tai edes sen kehityksestä. Se ei pienentänyt ihmisen ja apinoiden geneettisiä tai edes kulttuurisia eroja. Mutta pystyihän sillä mainostamaan maailmankatsomusta, jossa ei ole sijaa kaiken Suunnittelijalle ja Luojalle.
Lähde:
Vanhalakka, Vesa. 2009. Nauru on ikiaikaista perua. Aamulehti A2, 9.6.
Tekstit
