Genesiksen 4. luku kertoo, mitä syntiinlankeemuksesta seurasi: Kain tappoi veljensä Abelin. Kuva Answers in Genesiksen luomismuseosta.
Joel Kontinen
Yli 90 uhria vaatinut Norjan verilöyly toi kiperiä kysymyksiä mediaan. Aamulehden toimittaja Sari Torvinen kysyi sattuvasti: ”Mitä jos pahuutta onkin olemassa?”
Kun muistamme Stalinin puhdistukset, juutalaisten joukkosurmat, Kambodzhan punakhmerit, Idi Aminin hirmuhallinnon Ugandassa sekä Ruandan ja Sudanin kansanmurhat, kysymyksen ajankohtaisuus ei ole kadonnut minnekään.
Monista koulusurmista ja esimerkiksi New Yorkin marraskuun yhdeksännen päivän iskuista poiketen tekijänä ei nyt ollutkaan darvinistisen maailmankatsomuksen omaksunut ateisti tai islamin lupauksiin luottava muslimi vaan isänmaallisena itseään pitänyt norjalainen.
Euroopan poliittinen ilmasto alkaa valitettavasti muistuttaa maailmansotien välistä aikaa, jolloin suuret ideologiat ottivat yhteen maanosassamme. Kommunismin pelko synnytti vastareaktiona oikeistoliikkeen, joka koki puolustavansa isänmaan pitkää kunniakasta perinnettä.
Berliinin muurin kaatumisen jälkeen moni näki uhan tulevan islamilaisesta maailmasta. Lontoon ja Madridin pommi-iskut osoittivat, että pelko ei ollut aivan aiheeton.
Näyttää siltä, että surmatöiden tekijä Anders Breivik oli saanut tarpeekseen Länsi-Euroopan kyvyttömyydestä vastata islamin haasteeseen ja halusi lähettää Norjan hallitukselle viestin, joka karmeudessaan muistuttaa meitä siitä, että elämme syntiin langenneessa maailmassa.
Synti johti jo Genesiksen neljännessä luvussa murhasta murhaan.
Mutta näinkin pahassa maailmassa evankeliumi tarjoaa vapautuksen synnistä, vihasta, pelosta ja koston kierteestä, koska Jeesus Kristus on kantanut meidän syntimme ristille.
Kristinusko kun ei ole ideologia vaan uutta elämää, jonka keskipisteenä ei enää ole ihmisen oma ego vaan Jumala, joka ”tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14) ja myös antoi meille moraalikoodin.
Jos kaikki noudattaisivat vuorisaarnan opetuksia, kukaan ei riistäisi lähimmäisensä henkeä.
Lähde:
Torvinen, Sari. 2011. Pahuudelle ei ole selitystä. Aamulehti 24.7., A6.
Tekstit
