Anopheles gambiae levittää malariaa. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Valtamedia esittää monet asiat mustavalkoisina. Hiilidioksidi on pahaa, ainakin silloin, kun sitä on liikaa ilmakehässä. Vihreä on hyvä ja fossiiliset polttoaineet ovat pahasta.
Mutta todellisessa elämässä asiat ovat harvoin näin yksinkertaisia. Viime lauantaina (25.4.) vietetty maailman malariapäivä oli meille muistutus siitä, että yhdestä kolmeen miljoonaa ihmistä vuodessa yhä menehtyy tautiin, lähinnä kehitysmaissa.
Malaria on Anopheles-suvun moskiittojen levittämä ja Plasmodium-suvun loisten aiheuttama voimakas trooppinen kuumetauti.
Kun olin kahdentoista ja asuin Keniassa Viktoriajärven rannalla, sain niin pahan malarian, etten toivoisi enää koskaan saavani tautia uudestaan.
Mitä tekemistä malarialla on ympäristöliikkeen kanssa? Enemmän kuin aavistammekaan. Taistelu malarian leviämistä vastaan oli miltei voitettu, mutta sitten Rachel Carsonin vuonna 1962 julkaistu vaikutusvaltainen kirja Äänetön kevät (Silent Spring) leimasi tuholaismyrkyt ja varsinkin DDT:n pahaksi.
DDT oli kuitenkin pitänyt malariaa levittävät moskiitot kurissa. Pian malaria alkoi taas yleistyä.
Carson oli huolissaan tuholaismyrkkyjen vaikutuksesta lintuihin. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että tuholaismyrkyillä oli myös hyvin positiivisia vaikutuksia. Ne säästivät miljoonien ihmisten hengen.
Malarian leviäminen muistuttaa meitä kriittisen ajattelun tarpeesta. Ei kaikki mikä näyttää vihreältä ole välttämättä hyväksi.
Tekstit
