Hiirenloukku on pelkistetty esimerkki palauttamattomasta monimutkaisuudesta. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka kirjoitti hiljattain Richard Lenskin Escherichia coli –bakteerikokeista. 21 vuoden työn jälkeen professori Lenskillä ja kollegoilla on tiedot 40 000 bakteerisukupolvesta.
Mitä on tapahtunut?
”Bakteerit ovat kasvaneet kokoa kun ne ovat oppineet käyttämään glukoosia tehokkaammin ravinnonlähteenä,” Vanhalakka kirjoittaa.
Vanhalakan mukaan mutaatiot ovat tehneet bakteereista elinkelpoisempia: ”Yksi linja on oppinut hyödyntämään glukoosin lisäksi myös ravintoliuoksen sitraattia.” Hän sanoo tämän falsifioivan älykkään suunnittelun (ID) palauttamattoman monimutkaisuuden -periaatteen.
Palauttamaton monimutkaisuus (engl. irreducible complexity, IC) tuli tunnetuksi Lehighin yliopiston biokemian professorin Michael Behen kirjasta Darwin’s Black Box (1996). Behe käyttää hiirenloukkua pelkistettynä esimerkkinä tästä käsitteestä. Hiirenloukku ei toimi, jos yksikin sen pääosista puuttuu.
Darvinistit ovat kritikoineet Beheä yllättävän ankarasti ja koettaneet kehitellä naturalistisia selityksiä siitä, miten esimerkiksi hiirenloukun kaltaisen, joskin paljon mutkikkaamman biologisen systeemin, voisi koota pala palalta.
Selitykset eivät ole olleet kovinkaan vakuuttavia.
Michael Behe kommentoi Lenskin tuoreita bakteerikokeita: ”Näemme vähäisiä muutoksia, etupäässä vahingollisia, emmekä mitään uusia mutkikkaita systeemejä.”
Hän myös suhtautuu kriittisesti Lenskin tapaan luokitella mutaatio hyödylliseksi. Vaikka mutaatiot voivatkin saada E. colin kasvamaan suuremmaksi, bakteeri on silti menettänyt geneettistä informaatiota.
”Jos evoluutio toimii näin tehokkaasti 21 vuodessa, mitä kaikkea luonnonvalinta voikaan saada aikaan miljardien vuosien kuluessa?” Vanhalakka kysyy.
Jos E. coli menettää yhä lisää geneettistä informaatiota, siitä tulee huonompi E. coli. Esimerkiksi sudet ja sekarotuiset koirat ovat huomattavasti terveempiä kuin pitkälle jalostetut villakoirat ja chihuahuat, joissa on vähemmän geneettistä informaatiota.
40 000:n sukupolven jälkeen E. colit ovat siis hieman suurempia E. coleja. Jos laskemme H. sapiesin sukupolven mitaksi raamatulliset 40 vuotta, huomaamme, että Lenskin koe vastaa 1,6 miljoonaa vuotta ihmisen evoluutiota.
Jos ihmiset ovat nyt keskimäärin hieman pidempiä kuin 1, 6 miljoonaa vuotta sitten ja pystyvät nykyisin esimerkiksi juomaan maitoa saamatta siitä ripulia, voisimme ehkä tulkita tällaiset muutokset todisteiksi luonnonvalinnasta.
Mutta luonnonvalinta ei ole evoluution synonyymi. Luonnonvalinta voi selittää vaikkapa sen, miksi pitkäkarvaiset koirat menestyvät Pohjolassa ja lyhytkarvaiset päiväntasaajalla, mutta se ei selitä, mistä koirat saivat alkunsa.
Lenskin bakteerikokeet eivät toisin sanoen tue sitä, että mutaatiot lisäisivät geneettistä informaatiota eivätkä siten tue darvinistista evoluutiota.
Lähteet:
Behe, Michael. J. 1996. Darwin’s Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution. New York: The Free Press.
___________. 2009. New work by Richard Lenski. Uncommon Descent .
Barrick, Jeffrey E., Dong Su Yu, Sung Ho Yoon, Haeyoung Jeong, Tae Kwang Oh, Dominique Schneider, Richard E. Lenski & Jihyun F. Kim. 2009. Genome evolution and adaptation in a long-term experiment with Escherichia coli. Nature 461, 1243-1247. (29.9.)
Vanhalakka, Vesa. 2009. Evoluutiota jo yli 40 000 sukupolvea. Aamulehti 4.11., B22.
Tekstit
