perjantai 12. helmikuuta 2010

Merilevät ovat yllättävän nokkelia



Merilevät tuntevat kvanttimekaniikan lait. Kuva: Eric Guinther, Wikipedia.




Joel Kontinen

Tiedemiehet vasta haaveilevat kvanttitietokoneesta. Merilevät sitä vastoin ovat yllättävän nokkelia. Ne jo soveltavat kvanttiteknologiaa käytännössä. Ne kykenevät varastoimaan valosta saamaansa energiaa kahteen paikkaan samanaikaisesti.

Nykyisten tietokoneiden muistit koostuvat biteistä, jotka voivat olla vain kahdessa tilassa (joko 0 tai 1). Tämän vuoksi tutkijat ovat jo pitkään unelmoineet kätevämmästä ratkaisusta eli kvanttitietokoneesta, jonka bitit voisivat olla useammassa tilassa samanaikaisesti.

Toronton yliopiston kemian professori Greg Scholes kollegoineen julkaisi äskettäin Naturessä havaintonsa merilevien fotosynteesistä ja niiden nokkelista menetelmistä.

Luonnossa ilmenevät ratkaisut ovat monesti yllättävän näppäriä. Ei ihme, että apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä Jumalan teoista näin:

Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.”

Merilevät kertovat ällistyttävän älykkäästä suunnittelusta.

Lähde:

Kazan, Casey. 2010. Quantum Laws Discovered at Work in Photosynthesis. The Daily Galaxy. (5.2.) http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2010/02/quantum-laws-discovered-at-work-in-photosynthesis.html