perjantai 1. lokakuuta 2010

Gliese 581g on Maan kaltainen eksoplaneetta – tai sitten ei



Uuden ”kultakutriplaneetan” sisarplaneetta Gliese 581c sai ulkoavaruuden elämän etsijät pettymään. Kuva: ESO.



Joel Kontinen

Populaarimedia on taas levitellyt isoja otsikoita potentiaalisesta elämän tyyssijasta. Uusin ehdokas on Gliese 581g, jonka sisarplaneetta Gliese 581c herätti vastaavaa innostusta keväällä 2007. Sittemmin kävi ilmi, että planeetta onkin kuuma kuin Venus.

Gliese 581g kiertää punaista kääpiötähteä. Tällaiset tähdet tiedetään varsin epävakaiksi, ja Gliese 581g sitä paitsi kiertää aurinkoaan aina sama puoli sitä kohden. Noin kolme –neljä kertaa Maata suuremman planeetan lämpötila vaihtelee tähden puoleisen sivun + 71 C-asteesta selkäpuolen – 34 asteeseen. Elinkelpoisen alueen arvellaan sijaitsevan niiden välissä.

Kalifornian (Santa Cruz) yliopiston tutkija Steve Vogt, joka kuuluu planeetan löytäneeseen tutkimusryhmään, sanoo, että elämän edellytykset Gliese 581g:llä ovat ”lähes 100 prosenttia”.

Jay Richards, joka kirjoitti Guillermo Gonzalezin kanssa kirjan The Privileged Planet, suhtautuu tähän väitteeseen kriittisesti. Hän muistuttaa, että sen lisäksi, että Gliesen kaltaiset kääpiötähdet ovat epävakaita, myös oman aurinkokuntamme Venus ja Mars kiertävät varsin lähellä asuttavaa planeettaa, mutta kummallakaan ei tiedetä olevan elämää.

Kultakutrivyöhykkeelle sijoittuminen ei vielä tee planeetasta asuttua tai edes elinkelpoista. Tarvitaan lisäksi ainakin laattatektoniikkaa ja riittävän suuri kuu. Tohtori Don DeYoung on osoittanut, että jos Maalla ei olisi sopivan kokoista kuuta, valtamerien elämä kuolisi, kun vuorivesi-ilmiö ei vaikuttaisi.

New Scientist kertoi hiljattain, että Kuun muodostuminen oli yksi ”kymmenestä onnellisesta sattumasta”, jotka mahdollistivat Maan elämän synnyn.

Genesiksen mukaan Kuu ei ole sattuman vaan tarkoituksellisen luomisen tulos. Gliese 581g:llä ei sen sijaan tiedetä olevan kookasta kuuta, joten Vogtin ja kollegojen ilo saattaa hyvinkin olla ennenaikaista.

Lähteet:

DeYoung, Don. 2006. Our Created Moon. Answers in Genesis DVD.

Richards, Jay. 2010. Science Reporters Should Quit Crying "Life!" http://www.evolutionnews.org/2010/09/science_reporters_should_quit_038781.html#more

Timonen, Ilkka. 2010. Aurinkokuntamme ”lähellä” on Maan kaltainen planeetta. Aamulehti 1.10., A16.