Jeesus kantaa ristiään. El Greco 1580. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
”Kirkko on hukassa. Eksytyksen tiellä. Se on luopunut alkuperäisestä sanomastaan ja julistaa relativistista, yleishumaania jorinaa, joka ei loukkaa ketään eikä kosketa ketään. Syntiä ei sanota suoraan synniksi, helvettiin ei enää uskota, kuten ei neitseestä syntymiseenkään.”
Näin Teemu Järventie luonnehtii Pertti Pietarisen ajatuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilasta. Pietarinen julkaisi viime vuonna kirjan Armonkerjäläinen rusinapullakristittyjen maassa: Kenelle kirkonkellot soivat?
Vaikka Järventien kirja-arvostelu tuo ilmi ”kirkkouskovaisten huolet”, siitä myös huomaa, että hänen näkemyksensä teologiasta on lähempänä kirkon enemmistön nykytilaa kuin Pietarisen ajatuksia:
”Sen teologisen seikan Pietarinen unohtaa, että neitseestä syntymisen kieltäminen ei välttämättä tarkoita Jeesuksen jumaluuden ja ylösnousemuksen kieltämistä. Olennaista on pääsiäisaamun tyhjä hauta. Ilman sitä ei ole uskoa.”
Kyllä neitseestä syntyminen on oleellinen uskonkappale. Aadamin ja Eevan synti toi kuoleman ja kärsimyksen maailmaan. Sen sovittajaksi tarvittiin synnitön ihminen.
Jos Jeesus ei olisi syntynyt neitseestä, Hän ei olisi ollut synnitön eikä olisi voinut sovittaa ihmisen syntejä.
Pietarinen ei ole unohtanut synnin, neitseestä syntymisen ja tyhjän haudan yhteyttä.
Valitettavan moni on.
Lähde:
Järventie, Teemu. 2011. Moniäänisyyteensä eksynyt kirkko ei kosketa enää ketään. Aamulehti 18.3., B23.
Tekstit
