sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Valaitten joukkohauta keskellä autiomaata yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta
Nooan ajan vedenpaisumus jätti eläinten joukkohautoja kaikkialle.
Joel Kontinen
Valaat eivät yleensä päädy kuivaan autiomaahan, joka kaiken lisäksi sijaitsee yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Mutta niin on käynyt Chilen Atacaman autiomaassa. Paleontologit kaivoivat esiin ainakin 75 hyvin säilynyttä valaan fossiilia. Joukkohauta löytyi, kun alueen halki kulkevaa tietä piti leventää.
Useimmat vainajista ovat kahdeksan metriä pitkiä hetulavalaita. Joukkoon mahtui myös kaskelottija delfiini, jolla oli syöksyhampaat. Atacaman autiomaasta on löydetty myös laiskiaisen sekä kondorikotkaa suuremman merilinnun fossiili.
Tutkijat arvelevat valaitten iäksi ”2-7 miljoonaa vuotta”. Vuosimiljooniin liittyy raskas ideologinen painolasti, joten niihin tulee suhtautua kriittisesti. Iänmääritysmenetelmät eivät mittaa ikää vaan esimerkiksi kalliossa olevien atomien isotooppien suhteita, ja koko ajatus perustuu olettamukseen, että maapallon olot ovat pohjimmiltaan aina olleet samanlaisia – vaikka evoluutioon perustuvan maailmankatsomuksenkaan mukaan näin ei ole ollut.
Smithsonian luonnonhistoriallisen museon (Smithsonian's National Museum of Natural History) kuraattori Nicholas Pyenson arvelee, että hautapaikka on aikoinaan ollut laguuni.
Loogisempi selitys on se, että valaat menehtyivät joko Nooan ajan vedenpaisumuksessa tai sitä seuranneen jääkauden aikana. Raamattu kuvaa vuoden kestänyttä tuhotulvaa, joka mullisti planeettamme pinnanmuodostuksen.
Kaikkialla maapallolla on suuria eläinten joukkohautoja, jotka ovat osoituksia muinaisen maailman tuhonneesta katastrofista.
Lähde:
Vergara, Eva, ja Ian James. 2011. Whale fossil bonanza in desert poses mystery. MSNBC.com (20.11.).