perjantai 13. maaliskuuta 2009
Eikö vedenpaisumuksen todisteita muka ole?
Nooan arkki oli ainakin 140 metriä pitkä valtamerialus. Pienoismalli Answers in Genesiksen luomismuseossa.
Joel Kontinen
Muuan Isossa-Britanniassa asuva bloggeri väitti hiljattain, ettei Nooan ajan vedenpaisumuksesta ole mitään todisteita.
Näyttänee siltä, että hänen perimmäinen syynsä oli haluttomuus myöntää sitä, että Jumala kerran tuomitsi maailman. Apostoli Pietarin sanat kuvaavat hyvin tämän ateistiksi tunnustautuvan bloggerin näkemystä:
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
- 2. Piet. 3: 3-7.
Jeesus Kristus käytti globaalia tuhotulvaa varoittavana esimerkkinä:
Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tullessa. Niinä päivinä ennen vedenpaisumista ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. He eivät aavistaneet mitään, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki. Näin on myös oleva, kun Ihmisen Poika tulee.
- Matt. 24: 37-39
Nooan ajan globaalisesta vedenpaisumuksesta on kolme varsin vahvaa todistetta Raamatun sanan lisäksi:
1.Kaikkialta maailmasta on löydetty valtavia eläinten joukkohautoja. Paikallisen tulvan kannattajien on vaikea selittää, miksi Mesopotamian tai Mustanmeren alueen tulva olisi jättänyt eläinten joukkohautoja Etelä-Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan. Hautoja on esimerkiksi Gran Canyonissa.
2. Korkeimpienkin vuorten huipulla on merieläinten fossiileja, vaikka merieläimet eivät yleensä harrasta vuorikiipeilyä.
3. Liki kaikissa kulttuureissa on tarinoita suuresta tulvasta. Tämä tapaus tuntuu jääneen pysyvästi ihmiskunnan kollektiiviseen alitajuntaan, niin kuin psykologi Carl Gustav Jung olisi asian ilmaissut.
Ennen kuin Jumala tuomitsi muinaisen maailman, Hän antoi ihmisille mahdollisuuden hylätä syntinsä. He eivät uskoneet varoituksia ja tuhoutuivat, vaikka arkissa olisikin ollut vielä paljon tilaa. Nooan arkki oli valtava merikelpoinen alus, joka kuvaa pelastusta.