Tuorein apinatarina: Itkettääkö? – kiitä siitä evoluutiota, se on hyödyllistä

Nämä matelijat eivät juurikaan itke surusta.




Joel Kontinen

Evolutionistit ovat pohtineet naurun alkuperää varsin paljon. Itku on toistaiseksi jäänyt vähemmälle, mutta he ovat toki yrittäneet selvittää, miksi me oikeastaan itkemme.

Vain ihmisten tiedetään vuodattavan kyyneleitä emotionaalisista syistä.

Kyyneleillä on tärkeä tehtävä: ne pitävät silmät kosteina. Darvinistiseen evoluutioon uskovat tiedemiehet haluavat yhdistää itkun luonnonvalintaan, joka ei heidän mielestään olisi säilyttänyt tätä kykyä, ellei siitä olisi meille lajina hyötyä.

Belfastin yliopiston psykologi Jesse Bering uskoo, että empaattisimmat esi-isämme menestyivät parhaiten, koska he pystyivät rakentamaan vahvoja yhteisöjä, joissa itku saattoi hyvinkin olla voimakas ase. Itku ilmaisee sekä myötätuntoa että syyllisyyttä ja voi Beringin mukaan olla evoluution tuottama mekanismi, joka auttoi säilyttämään vahvoja sosiaalisia siteitä.

Psykologi Randy Cornelius puolestaan arvelee, että kyyneleet saivat alkunsa viestintäkeinona. Esi-isämme saattoivat sen avulla ilmaista lähellä oleville lajitovereilleen, että he ovat haavoittuvia, mutta kauempana olevat pedot eivät huomanneet sitä.

Tällaisilla kertomuksilla ei tietenkään ole mitään tekemistä empiirisen tieteen kanssa, mutta ne kuuluvat oleellisesti darvinistiseen satuiluun.


Lähde:

Aubrey, Allison. 2010. Teary-Eyed Evolution: Crying Serves A Purpose. NPR. (23.8.)