keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Viikon aforismi: ”Tiede on Tie Totuuteen”



John Lennon piti evoluutiota irrationaalisena roskana. Kuva: Beeld en Geluidwiki - Gallery: The Beatles.



Joel Kontinen

Kun ateisti otsikoi kirjoituksensa ”Tiede on Tie Totuuteen” ja aloittaa sekä tien että totuuden isolla alkukirjaimella, lukija voi odottaa jonkinlaista uskontunnustusta.

Lukija huomaa pian arvanneensa oikein.

Mikko Pulliainen kuvailee Aamulehdessä Jerry Coynen tietä juutalaispojasta jumalankieltäjäksi. Coyne kuunteli teini-ikäisenä The Beatlesin albumia Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band. ”Tajusin, että mikään mitä minulle oli opetettu jumalasta ja uskonnosta ei pitänyt paikkaansa,” Coyne kertoo valaistumisensa hetkestä.

Valaistumisen lähde on outo. Beatle John Lennon esimerkiksi piti evoluutiota irrationaalisena roskana, joten Coynen mieltymys darvinismiin lienee peräisin jostain muualta.

Coyneä kismittää se, että vain 16 prosenttia amerikkalaisista uskoo darvinistiseen evoluutioon. Hän yrittää saada muutosta aikaan kritikoimalla uskontoja. Coynen mukaan ”tiede on paras tapa olla huijaamatta itseään”, tiede kun on tie totuuteen.

Coyne hallitsee orwellimaiset sanakäänteet. Kun hän puhuu tieteestä, hän tarkoittaa evoluutiota.

Tie totuuteen kulkee vallan muualla. USA:n Apollo-ohjelman isä Wernher von Braun lainasi Jeesuksen sanoja ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi" (Joh. 8:32), puhuessaan totuudesta.

Coyne myöntää, että hän ei tiedä, miten elämä sai alkunsa, mutta hän on vakuuttunut siitä, että Jumalalla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Ongelmaa mutkistaa se, että elämä ei voi syntyä spontaanisti elottomasta.

Tyypillisen jumalankieltäjän tavoin Pulliainen puhuu tieteellisestä maailmankatsomuksesta, vaikka hän todellisuudessa tarkoittaa ateistis-materiaalista maailmankatsomusta. Tällainen näkemys joutuu kuitenkin kiistämään tosiasioita, esimerkiksi yliluonnollisen ulottuvuuden olemassaolon.

Suurin osa Coynen väitteistä on ajatuksia uskonnon oletetuista haitoista. Darvinismin innoittamista julmuuksista hän sen sijaan vaikenee tyystin.

Coyne on Richard Dawkinsin tavoin oikeassa ainoastaan siinä, että darvinistinen evoluutio on ristiriidassa Raamatun kanssa.

Lähde:

Mikko Pulliainen. 2011. Tiede on Tie Totuuteen. Aamulehti 18.10., B12.