Usko ja tiede: kuka oikein hyökkää ja ketä vastaan?

Joel Kontinen

Tiede on ”ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällinen ja kriittinen tutkiminen, sen avulla saatu tietojen jäsentynyt kokonaisuus” (Suomen kielen perussanakirja, osa 3). Valitettavasti kriittisyys on viime vuosikymmeninä monesti jäänyt vähemmälle, kun kaikki on pyritty selittämään ideologisesti.

On varsin ironista, että moni sanoo hallitsevan paradigman (naturalismi) kriitikkojen ”hyökkäävän tiedettä vastaan”. Nature julkaisi hiljattain laajan raportin aurinkokunnan tutkimuksesta. Siinä Cornellin yliopiston tähtitieteilijä Joseph A. Burns kumartaa Charles Darwinia – jolla ei luulisi olevan kovinkaan paljon tekemistä tähtitieteen kanssa – ja valittaa, että kreationistien ”hyökkäys elämän syntyä ja sen jälkeistä kehitystä” vastaan on herättänyt vilkasta keskustelua.

Hetkinen. Länsimainen tiede kumpusi kristinuskosta, jonka rationaalinen ja looginen maailmankuva mahdollisti sen kehityksen. Tiede ei saanut alkunsa Kiinassa, Intiassa tai edes antiikin Kreikassa, vaikka niissä olikin syvällisiä ajattelijoita.

USA:n Apollo-ohjelma oli kiehtova vaihe avaruuden valloittamisessa. Kuuohjelman isä Wernher von Braun oli tunnustava Raamattuun uskova kristitty. Lisäksi Apollo 8:n astronautit Jim Lovell, Frank Borman ja William Anders välittivät Maan asukkaille joulutervehdyksensä lukemalla 1. Mooseksen kirjan alkujakeet.



Kristinuskoon varsin nurjasti suhtautuvat ”vapaa-ajattelijat” närkästyisivät nykyisin tällaisesta tempauksesta.

Lähteet:

Burns, Joseph A. 2010. The four hundred years of planetary science since Galileo and Kepler. Nature 466:7306, 575-584.

Haarala, Risto. (toim.) 1995. Nykysuomen perussanakirja. 3. painos. Helsinki: Painatuskeskus.