perjantai 31. heinäkuuta 2009

Evoluutio tekee naisista yhä kauniimpia?



Lucy ei taitaisi menestyä missikisoissa.



Joel Kontinen

Evoluutio tekee naisista yhä kauniimpia, väitetään tuoreessa tutkimuksessa. Miehet sen sijaan eivät ole juurikaan sen komeampia kuin luolissa (oletettavasti) asuneet esi-isämme.

Helsingin yliopiston tutkijan Markus Jokelan mukaan kauniit naiset saavat 16 prosenttia enemmän lapsia kuin tavallisen näköiset naiset. Suuri osa heidän lapsistaan on tyttöjä, joista myös tulee kauniita. Kun riittävän monta sukupolvea on kulunut, naisista on tullut huomattavasti viehättävämpiä kuin miehistä.

Jokela käytti tutkimuksessaan USA:ssa kerättyä aineistoa, jossa 1244:n naisen ja 997:n miehen elämää seurattiin 40 vuoden ajan. Naisten viehättävyys pääteltiin valokuvista.

Satoshi Kanazawa on aiemmin huomannut, että hyvännäköiset vanhemmat saavat enemmän tyttöjä kuin poikia. Hänen mukaansa tämä on evoluution strategia, joka on ohjelmoitu ihmisen DNA:han.

Kanazawan mukaan kauneus on periytyvää, joten ei ole ihme, että sukupolvien kuluessa naisista on tullut kauniimpia kuin miehistä.

Tuore tutkimus ei sinänsä tuo ilmi mitään uutta. Yleensä lapset muistuttavat vanhempiaan, ja kauniin äidin tyttäristä tulee monesti kauniita. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä evoluution kanssa, mutta ilmeisesti Darwinin juhlavuoden kunniaksi tämäkin tutkimus liittyy darvinistiseen tarinointiin.

Kauneus johtunee luonnonvalinnasta, joka ei suinkaan ole sama asia kuin evoluutio.

Evolutionistit olettavat, että apinamaisessa menneisyydessä urosten ja naaraiden esteettiset erot eivät olleet yhtä suuria kuin nykyisin. Raamattu taas kertoo, että ihminen on alun perin luotu Jumalan kuvaksi. Täydellisessä maailmassa eläneet Aadam ja Eeva olivat varmasti myös täydellisen kauniita.


Lähde:

Leake, Jonathan. 2009.Women are getting more beautiful. TimesOnline. (26.7.)
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/science/article6727710.ece

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Miksi Darwin joi maitoa?



Charles Darwinin arvellaan kärsineen laktoosi-intoleranssista. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Vanhat apinafossiilit eivät juurikaan ole ylittäneet uutiskynnystä Ida-fiaskon jälkeen. Ehkäpä juuri sen vuoksi Aamulehti muistuttaa lukijoilleen, että evoluutiota käytetään edelleenkin kaiken selitysmallina.

Laktoosin sietokyvyn lasku johtuu evoluutiosta, sanoo dosentti Irma Järvelä tuoreessa Aamulehden artikkelissa. ”On tarkoituksenmukaista, että lapsi alkaa hylkiä maitoa. Näin äiti vapautuu imettämisestä hankkimaan lisää jälkeläisiä.”

Selitys on tyypillistä darvinistista evoluutio teki sen eli aukkojen Darwin - tarinointia, jota ei voida empiirisesti todentaa.

Laktoosin sietokyky johtuu mutaatiosta, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä amebasta agronomiksi -evoluution kanssa. Darvinistinen evoluutio tarvitsisi kipeästi mutaatioita, jotka lisäisivät geneettistä informaatiota, mutta tiede ei tunne yhtään tällaista tapausta.

Aikuiset eivät alun perin kyenneet juomaan lainkaan maitoa. Nykyisin ”geenimuutosten vuoksi suomalaisista 82 prosenttia pystyy pilkkomaan maidon laktoosia”. Tällaisia mutantteja ei edelleenkään ole Itä-Aasian kansojen keskuudessa.

Laktoosinsietokyvyn selitykset lienevät tärkeitä evolutionisteille näiden oppi-isän vuoksi. Charles Darwin kärsi pitkään ripulista, turvotuksesta ja ilmavaivoista eli oireista, jotka myös Aamulehden jutun perusteella ovat tyypillisiä laktoosi-intoleranssista kärsiville ihmisille.




Lähteet:

Catchpoole, David. 2009. Can’t drink milk? You’re “normal”! How mutations cause lactose tolerance in adults. http://creation.com/lactose-intolerance.

Hyvärinen, Hanna. 2009. Maito pörisyttää aikuista, koska sen kuuluu tehdä niin. Aamulehti 29.7., B19.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Koirarodut evoluution todisteena?



Hau! Evoluution todiste? Kuva: Mikael Gustafsson, Wikipedia.



Joel Kontinen

Scientific American on kerran kuukaudessa ilmestyvä populaari tiedelehti, joka on monesti liputtanut hyvin näyttävästi evoluution puolesta. Charles Darwinin juhlavuotena lehti on muistanut teroittaa lukijoille, että evoluutiosta on vankkoja todisteita – kuten esimerkiksi koirarodut.

Lehden kesäkuun numerossa kolumnisti Steve Mirsky aluksi sekoittaa kreationistit ja älykkään suunnittelun kannattajat luetellessaan evoluution todisteita, joita koirarotujen lisäksi ovat fossiilit, välimuodot, anatomiset yhtäläisyydet ja genomin homologia.

Mirsky ei puhu fossiileista, ei edes oletetuista välimuodoista, mikä lienee viisasta Ida-skandaalin vanavedessä. Hän ottaa sen sijasta tarkastelun kohteeksi koirarodut pyrkiessään osoittamaan, että Discovery Instituten tutkija Jonathan Wells erehtyi sanoessaan, ettei darvinistisen evoluution edellyttämää toistuvaa lajiutumista ole havaittu.

Lajiutuminen ei sinänsä ole ongelma luomismallissa, koska se ottaa huomioon lajeihin rakennetun muuttumiskyvyn ja koska Genesiksen laji eroaa huomattavasti nykybiologian lajista, kuten Luominen–lehden lukijat tietävät.

Mirskyn mukaan esimerkiksi 80-kiloinen englanninmastiffi eroaa kilon painoisesta chihuahuasta niin paljon, että niitä tulisi pitää eri lajeina, vaikka molemmat kuuluvat suden alalajiin Canis lupus familiaris. Mutta jos ne julistettaisiin eri lajeiksi, darvinistisen evoluution edellyttämää lajiutumista olisi tapahtunut.

Mutta vain Mirskyn toivemaailmassa.

Scientific American –lehden ironia voidaan helposti kääntää ympäri. Evolutionistit ovat monesti a priori antaneet pienten erojen perusteella fossiilille uuden lajinimen, vaikka eläin onkin saattanut kuulua jo tunnettuun lajiin. Niinpä vaikkapa dinosauruslajeja on huomattavasti vähemmän kuin mitä evolutionistit kuvittelevat.

Koirarodut kertovat Canis lupus familiaris – alalajin suunnattomasta muuttumiskyvystä. Rodunjalostuksella ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa, koska siinä menetetään geneettistä informaatiota. Tulos on geneettisesti aina jossain määrin huonompi kuin yksilö, josta jalostus alkoi. Sudesta voidaan jalostaa chihuahua, mutta chihuahuasta ei voida jalostaa sutta.

Siinä ei enää ole tarvittavaa geneettistä informaatiota.


Lähde:

Mirsky, Steve. 2009. Are Dog Breeds Actually Different Species? Scientific American. (kesäkuu 2009)
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=an-immodest-proposal. Paperiversiossa kolumnin nimi on An Immodest Proposal

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Mistä apinakokeiden kiellossa on kyse?



Evolutionisti näkee apinassa sukulaisen.




Joel Kontinen

Apinoiden käyttäminen koe-eläiminä on ollut kuuma peruna ainakin siitä lähtien, kun Pierre Boullen kirja Apinoiden planeetta (La Planète des singes) julkaistiin vuonna 1963 ja siitä myöhemmin tehtiin elokuva ja TV-sarja.

Boulle ammensi inspiraatiota darvinistisesta evoluutiosta ja kuvasi planeettaa, jota ihmisten sijasta hallitsivat apinat. Varsin moni aikamme poliitikoista kuuluu ikäluokkaan, joka sisäisti Apinoiden planeetan sanoman eli sen, että ihminen on pitkän evoluution tulos.

Apinoiden planeetalla ei ole sijaa luomiselle. Evoluution mukaan näyttöpäätteen ääressä työskentelevä ihminen ei ole yhtään sen arvokkaampi kuin Tarzan-filmissä liaanista roikkuva simpanssi.

Ihmisen ja apinoiden yhtäläisyyksistä kirjoitetaan tavan takaa myös lehdissä. Mielipidekirjoittajat ammentavat monesti inspiraatiota Apinoiden planeetan teologiasta.

Äänekäs eläinaktivistien joukko myös vaatii ihmisoikeuksia simpansseille, koska he pitävät näitä miltei ihmisinä.

Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi kieltäisi apinoiden käyttämisen koe-eläiminä.

EU sallii edelleenkin apinakokeet silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Vaikka eläimille ei pidäkään aiheuttaa turhaa kärsimystä, MS-tautia, syöpää tai Alzheimerin tautia ei eettisistä syistä voida tutkia ihmisillä. Rottakokeiden tuloksia taas ei voida yleistää ihmisiin.

Apinoilla tehdyt tutkimukset voivat säästää ihmishenkiä, jos niiden avulla kehitetään lääke tappavaan tautiin, johon ei ole muuta parannuskeinoa. Tätä eivät kaikki evolutionistit suvaitsisi.

Lähde:

Likitalo, Aino. 2009. Apinat jatkanevat lääkkeiden testaajina. Aamulehti 20.7, A5.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kristinuskon ohjeet vanhentuneita?


Ranskan vallankumous ei taannut vapautta kaikille. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Kun Apollo 8:n miehistö luki 1. Mooseksen kirjan alkujakeet ääneen vuonna 1968, moni skeptikko taisi närkästyä. Samanlaiseen paheksuntaan törmää toisinaan myös koto-Suomessa, vaikka Genesiksen sanoma ”alussa Jumala loi taivaan ja maan” ei kaikuisikaan kuun takaa vaan vaikkapa uskonnon oppikirjan sivuilta.

Keskustelu uskonnonopetuksesta on päässyt vauhtiin Aamulehden mielipidesivuilla. Viimeksi maantieteeseen perehtynyt tutkija Veli-Pekka Tynkkynen paheksui Päivi Räsäsen kirjoitusta uskonnonopetuksen hyödyistä.

Tynkkysen mukaan Raamattu on äärimmäisen ristiriitainen, luterilaisuus on dogmaattista, kahlitsevat kristilliset normit ovat vahingollisia ja eettiset ohjeet on ”mielivaltaisesti johdettu lähes 2000 vuotta vanhasta kirjasta.” Tynkkysen kirjoitus on toisin sanoen varsin poleeminen.

Ilmeisesti tutkijatohtori Tynkkysen lähdekritiikki on päässyt hiukan rapistumaan.

Tynkkynen näkee yhteyden viime vuosien koulusurmien ja protestanttisuuden välillä, vaikka esimerkiksi Jokelan surmaaja Pekka-Eric Auvinen kertoi aggressionsa kumpuavan darvinistisesta evoluutiosta. Hän ilmoitti vihaavansa ihmiskuntaa ja vastustavansa kristillisiä arvoja.

Kristinuskon vastustajat käyttävät mielellään ilmauksia valistus ja pimeä keskiaika. Tuoreempi historiantutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei keskiaika ollut läheskään niin pimeä kuin skeptikot toivovat sen olleen. Esimerkiksi yliopistolaitos sai tuolloin syntynsä.

Toisin kuin Tynkkynen väittää, länsimainen tasa-arvo on johdettavissa suoraan Raamatusta. Ranskan vallankumouksen jälkimainingit taas puhuvat selvää kieltä siitä, mihin Raamatun etiikasta puhdistettu vapaus johtaa.

Monille se johti giljotiiniin.

Näyttää siis siltä, että Tynkkysen ohjeet ovat jokseenkin vanhentuneita.



Lähde:

Tynkkynen, Veli-Pekka. 2009. Kristinuskon ohjeet vanhentuneita. Aamulehti 21.7. B16.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Uusi tutkimus herättää epäilyksiä iänmääritysmenetelmien luotettavuudesta



Entä jos nämäkin Helvetinkolun kalliot ovat 10 000 kertaa oletettua nuorempia?



Joel Kontinen


Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN julkaisi hiljattain kiinnostavan raportin torium-228:n hajoamisesta. Tutkimus kumoaa pitkään vallalla olleen käsityksen, jonka mukaan ulkoiset olosuhteet eivät voi vaikuttaa radioaktiivisten aineiden hajoamiseen.

Uusi tutkimus paljastaa tämän myytiksi. Fabio Cardone, joka työskentelee Rooman Institute per lo Studio dei Materiali Nanostrutturatissa, kollegoineen huomasi, että ultraäänikavitaatio saa torium-228:n hajoamaan vedessä 10 000 kertaa oletettua nopeammin.

Veden vaikutus herättää kiinnostavia kysymyksiä. Puoliutuvatko muutkin radioaktiiviset aineet paljon nopeammin kuin on oletettu? Maapallolla on vettä varsin runsaasti, ja Nooan ajan vedenpaisumus alkaa nousta entistä varteenotettavammaksi selitykseksi.

CERN:in raportissa myös kerrottiin, että pienempiä poikkeamia radioaktiivisten aineiden hajoamisessa on havaittu aiemmin.

Populaarisissa tiedejulkaisuissa radioaktiivisia puoliutumisaikoja on pidetty miltei absoluuttisen tarkkoina. Uusi tutkimus osoittaa, että vuosimiljooniin on syytä suhtautua entistä kriittisemmin.


Lähde:

CERN Courier. 2009. Ultrasonic cavitation of water speeds up thorium decay. (8.6.)

Kristinusko on vaarallinen uskonto?



Länsimaiden vapaus kumpuaa Jeesuksen Kristuksen perustamasta uskonnosta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Kristinusko on vaarallinen uskonto, ainakin ateistien ja vapaa-ajattelijoiden mielestä. Hiljattain amerikkalainen jumalankieltäjä Austin Cline esimerkiksi valitteli, että Gideonit horjuttavat ateistien mielenrauhaa jättämällä kristillistä kirjallisuutta hotelleihin.

Suomalaiset ovat jo pitkään pohtineet, onko soveliasta laulaa suvivirttä koulun kevätjuhlassa tai talvella joululauluja, joissa mainitaan enkeli ja evankeliumi, kun paikalla voi olla lapsukaisia, jotka ovat varttuneet minareetin varjossa.

Uusin ehdotus on uskonnon opetuksen korvaaminen uskontotiedolla. Kuten kansanedustaja Päivi Räsänen totesi, ehdotus tulee varsin yllättävästä ilmansuunnasta – kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkuselta.

Muslimit eivät häpeä polvistua Mekkaan päin. Ateistit ovat halukkaita kustantamaan kymmeniätuhansia euroja maksavia mainoksia kaupunkibussien kylkeen. Miksi siis kristittyjen pitäisi pyydellä anteeksi sitä, että he haluavat siirtää arvonsa nouseville sukupolville?

Länsimaisen yhteiskunnan arvot perustuvat juutalais-kristilliseen perintöömme. Vaikka vapaus, veljeys ja tasa-arvo tulivat iskulauseina tunnetuksi Ranskan vallankumouksesta, ajatukset kumpuavat suoraan Raamatusta, jonka mukaan ihmiset ovat luomisen perusteella yhtä arvokkaita.

Myös tiede ja teknologia kehittyivät lännessä, jossa ihmiset käsittivät, että luonnossa nähtävä johdonmukaisuus on peräisin luomisesta eikä sattumasta.

Kristinuskon vaarallisuus on varsin subjektiivinen näkemys. Sen torjuminen olisi paljon kohtalokkaampaa. Jos korvaisimme tunnustuksellisen uskonnonopetuksen uskontotiedolla, hylkäisimme samalla oman perintömme. Kuten Päivi Räsänen kirjoitti Aamulehdessä: ”Kristillinen usko ja siitä nouseva kulttuuriperintö ovat suomalaisen yhteiskunnan aarre, jota ei pidä ryhtyä hävittämään kouluopetuksesta.”

Lähde:

Räsänen, Päivi. 2009. Koululaisella on oikeus oppia omaa uskontoa. Aamulehti 17.7., B16.