perjantai 29. tammikuuta 2010

Kun pahoja asioita tapahtuu


Montana Hotel ei kestänyt Haitin järistystä. Kuva: Joshua Lee Kelsey, Wikipedia.




Joel Kontinen

Suomessa käräjöidään Kauhajoen kouluammunnoista ja murhiksi epäillyistä sairaalakuolemista samalla kun maanjäristyksen rusentama Haiti yrittää nousta raunioistaan. Tällaisena aikana monet pohtivat, miksi pahoja asioita tapahtuu.

Kysymys ei ole uusi. Kaksi vuosituhatta sitten jotkut kysyivät Jeesukselta galilealaisista, jotka Pilatus oli teloituttanut. Hän vastasi:

Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." (Luuk. 13: 1-5).

Genesis, Raamatun ensimmäinen kirja, kuvaa täydellistä maailmaa, jossa kaikki oli hyvää. Mannerlaatat eivät kolisseet toisiaan vastaan Eedenissä eivätkä tsunamit vyöryneet rannikolle. Mutta sitten kaikki muuttui.

Ihminen lankesi syntiin. Alkoi golfpallon tie. Nyt ”koko luomakunta yhdessä huokaa”, sanoo Paavali Roomalaiskirjeessä.

Jumalalla oli ratkaisu tähän huokaukseen. Hän lähetti Poikansa lunastamaan ihmiskunnan. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Luomakunnan huokaus kuitenkin jatkuu, kunnes Isä meidän -rukouksesta tuttu Jumalan valtakunta perustetaan maan päälle.

Voodoo-uskon turruttamat haitilaiset tarvitsevat nyt apua. Voit tukea Haitin maanjäristyksen uhreja esimerkiksi Fidan kautta.