maanantai 30. maaliskuuta 2009

Toivon sanoma



Jeesus Kristus lupaa meille rauhansa kriisienkin keskelle. Christ Pantokrator -mosaiikki Kreikasta 1100-luvulta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Tunnettu amerikkalainen pastori David Wilkerson varoitti hiljattain blogissaan tulevista katastrofeista – mellakoista, ryöstelyistä, kauppojen tyhjenemisestä ja tulipaloista - USA:n suurkaupungeissa ja muuallakin.

Wilkerson tunnetaan monista kirjoistaan, etenkin Rististä ja linkkuveitsestä, joka on käännetty oli 30 kielelle ja jota on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1973 hän kirjoitti Näyn (The Vision), jossa hän ennusti maailmanlaajuisen laman. Wilkerson, New Yorkin Times Square Churchin pastori, ennakoi myös vuoden 2001 World Trade Centerin iskut vähän ennen kuin ne tapahtuivat.

David Wilkerson painottaa, että hän ei ole profeetta vaan pastori. Hän ei halua lietsoa pelkoa vaan haluaa varoittaa lukijoitaan.

Jotkut talouselämän asiantuntijat ovat myös varoittaneet samantapaisesta skenaariosta. Kauppojen hyllyt voivat tyhjentyä, jos elintarvikkeiden laivaus ei yksinkertaisesti kannata, ja vihaiset ihmiset saattavat mellakoida.

Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että Raamattu puhuu paljon toivosta. Jeremia esimerkiksi kirjoitti seuraavat sanat aikana, jolloin juutalaiskansan tulevaisuus oli uhattuna:

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11).

Uusi testamentti niin ikään on täynnä toivon sanomaa. Jeesus Kristus rohkaisi opetuslapsiaan:

Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman (Joh. 16:33).

Monet merkit viittaavat siihen, että historia kulkee vääjäämättömästi kohti loppuaan. Siitä huolimatta myös Ilmestyskirja on pohjimmiltaan toiveikas kirja. Se osoittaa selvästi, että Jumala hallitsee historiaa, vaikka varpuset joskus putoisivatkin maahan.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kriittinen ajattelu sallitaan Texasin kouluissa



Texasin lukioissa saa tarkastella darvinistisia selityksiä kriittisesti. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Texasin high schooleissa ei enää tarvitse opettaa evoluutiota dogmaattisesti. Opiskelijoille ei enää sanota, mitä heidän tulee ajatella vaan heidän odotetaan arvioivan ja jopa kritikoivan evoluution todisteita, esimerkiksi yleistä polveutumista, luonnonvalintaa ja mutaatioita, jotta he oppivat ajattelemaan kriittisesti.

Texasin osavaltion koululautakunta hyväksyi uudet opetusnormit 27.3. Opiskelijoita kannustetaan ajattelemaan kriittisesti. Hieman kapulakielisen päätöksen mukaan opiskelijan tulee:

Kaikilla tieteenaloilla analysoida, arvioida ja kritikoida tieteellisiä selityksiä käyttämällä empiirisiä todisteita, loogista päättelyä sekä kokeellista ja havainnollista testausta, myös näiden tieteellisten selitysten tieteellisten todisteiden kaikkien puolien tarkastelua opiskelijan kriittisen ajattelun rohkaisemiseksi.

Opiskelijoiden oletetaan myös analysoivan ja arvioivan fossiiliaineistoa ja solun mutkikkuutta.

Darvinistit ovat jo ehtineet valittaa, että päätökset ovat kreationistien juoni saada luomisoppi luonnontieteen opetukseen.

Totuus on hieman toisenlainen. Kuten tohtori John West Discovery Institutesta selitti: “Texas on lähettänyt selvän viestin siitä, että evoluutiota pitäisi opettaa tieteellisenä teoriana, joka on avoin tarkastelulle, eikä pyhänä dogmina, jota ei voida kyseenalaistaa.”


Lähteet:

Simon, Stephanie. 2009. Texas Opens Classroom Door for Evolution Doubts. Wall Street Journal (27.3.)
http://online.wsj.com/article/SB123819751472561761.html

Smith, Anika. 2009. Texas Improves on Strengths and Weaknesses Language in Science Standards on Teaching Evolution. Evolution News and Views. (27. 3.). http://www.evolutionnews.org/2009/03/texas_improves_on_strengths_an.html#more

torstai 26. maaliskuuta 2009

Jumala on olemassa -ryhmä nyt myös Facebookissa



Michelangelo: Aatamin luominen (n. 1511). Kuva Wikipediasta. Jumalaan uskotaan myös Facebookissa.



Joel Kontinen

Richard Dawkinsin innoittamat humanistit ja ateistit mainostivat jumalatonta maailmankatsomustaan Lontoon punaisissa busseissa alkuvuodesta ja saivat pian jäljittelijöitä myös muissa maissa.

Kristityt vastasivat kampanjaan ostamalla busseista mainostilaa toivon sanomalleen.

Nyt kampanja on siirtynyt Facebookiin. Suomenkieliseen Jumala on olemassa, joten lopeta murehtiminen ja nauti elämästäsi –ryhmään on jo liittynyt yli 600 kristittyä.

Jos sinulla on Facebook-tili ja uskot Jumalaan, osallistu kampanjaan. Samalla voit myös liittyä ryhmään, joka kannustaa valitsemaan Sari Essayahin Euroopan parlamenttiin tulevissa EU- vaaleissa.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Outoelämää maapallolla?



Fyysikko Paul Davies maailman tiedefestivaaleilla v. 2008. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Elämää ei kannata etsiä ulkoavaruudesta. Sitä kannattaa etsiä maapallolta. Näin Arizonan yliopiston professori Paul Davies valisti yleisöään AAAS:in (American Association for the Advancement of Science) tiedepäivillä Chicagossa helmikuussa.

Davies vihjaisi, että planeetallamme saattaa olla muutakin elämää kuin se, minkä me tunnemme. Tällaista ”outoelämää” (weird life) voi hänen mielestään piileskellä myrkkyjen saastuttamissa järvissä, syvänmeren kuumissa lähteissä, autiomaissa, suolajärvissä tai runsaalle ultraviolettisäteilylle altistuvissa paikoissa. Niiden etsintä tulisi Daviesin mukaan halvemmaksi kuin pienten vihreiden miesten etsiminen ulkoavaruudesta.

Davies leikittelee ajatuksella, että elämä on voinut syntyä useammin kuin kerran maapallolla. Näkemys on ongelmallinen, koska elämä voi syntyä vain elämästä. Spontaani elämän synty on mahdottomuus.

Charles Darwin
jo unelmoi pienestä lämpimästä lammikosta, ja sen jälkeen monet muutkin ovat ilmaisseet spekulaatioitaan, mutta elämän synty on naturalistiselle tieteelle edelleenkin arvoitus.

Se, että AAAS:in tiedepäivillä esitelmöidään outoelämästä, kertoo pikemminkin nykytieteen alennustilasta (tai Daviesen sensaatiohakuisuudesta) kuin aidosta halusta tehdä tiedettä.

Mutta kun Jumala työnnetään syrjään, niin tilalle otetaan joukko villejä spekulaatioita.

Lähteet:

Morgan, James. 2009. Alien life ’may exist among us’. BBC News 16.2. http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7893414.stm


Vanhalakka, Vesa. 2009. Toinen elämänmuoto voi lymytä lähempänä kuin uskotkaan. Aamulehti 24.3. B19.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ällistyttävä fossiililöytö - tursas



Tursaat ovat vastustaneet darvinistista evoluutiota pitkän, pitkän ajan. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Tursaat ovat yllättävän älykkäitä pääjalkaisia (Cephalopoda). Ne tunnetaan kahdeksasta lonkerostaan - niiden englanninkielinen nimi octopus tulee kreikan kielen sanasta oκτάπους (‘kahdeksanjalkainen’) - ja kyvystä ruiskuttaa mustetta niitä saalistavia eläimiä kohti, siitä nimi mustekala. Vankeudessa tursaat ovat avanneet lonkeroillaan purkkeja ja karanneet muitta mutkitta akvaarioista.

Palaeontology –tiedelehti julkaisi hiljattain tutkimuksen ällistyttävästä fossiililöydöstä – viisi fossiloitunutta tursasta. Tämä on äärimmäisen harvinainen löytö.

Tursaat koostuvat enimmäkseen lihaksesta ja nahasta. Kuolleesta tursaasta ei yleensä jää mitään jälkipolville. ScienceDaily toteaakin, että tällaisen löydön todennäköisyys on häviävän pieni. Ennen tätä löytöä vain yhden ainoan tursaslajin tiedettiin säilyneen ja senkin fossiloituneita yksilöitä oli löytynyt vähemmän kuin mitä tursailla on lonkeroita.

Tursaat löydettiin Libanonista kerrostumasta, jonka otaksutaan muodostuneen liitukaudella. Niiden iäksi on arvioitu 95 miljoonaa vuotta.

Fossiilit ovat säilyneet niin hyvin, että jopa niiden muste ja imukupit näkyvät. Berliinin vapaan yliopiston (Freie University Berlin) tutkija Dirk Fuchs, joka osallistui tutkimusraportin laatimiseen, sanookin, että yhtä fossiileista on miltei mahdoton erottaa nykyisin elävistä tursaslajeista.

Löytö kertoo, että tursaat ovat pysytelleet nykytursaiden näköisinä ällistyttävän kauan. Iänmääritysmenetelmät eivät ole absoluuttisia, koska ne perustuvat olettamuksiin, joita ei voida testata ja näin osoittaa pitävän paikkaansa.

Tursaslöytö haastaa darvinistisen evoluution. Monien muiden elävien fossiilien, esimerkiksi varsieväkalan , tuataran ja molukkiravun tavoin ne ovat vastustaneet darvinistista muutosta hämmästyttävän kauan.

Tursaiden on täytynyt kuolla jossain katastrofissa. Todennäköisin selitys on vuoden kestänyt globaali tuhotulva, josta kerrotaan Genesiksessä eli 1. Mooseksen kirjassa. Nooan ajan vedenpaisumus on tarjonnut juuri sopivat olosuhteet tursaiden säilymiseen.


Lähde:

Cretaceous Octopus With Ink And Suckers -- The World's Least Likely Fossils. ScienceDaily 18. 3. 2009.
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/03/090317111902.htm

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Harvinaisen rehellinen ateisti



Peter Singer: “älyllisesti rehellinen ateisti”. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Jotkut ateistit ovat viime aikona vihjaisseet, että meidän tulisi lakata murehtimasta ja nauttia elämästämme. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä toivomusta.

Bioetiikan professori Peter Singer on tunnetuimpia eläinten oikeuksien puolustajia. Valitettavasti hän tekee sen ihmisoikeuksien kustannuksella. Hänen mukaansa elävillä eläimillä tulisi olla enemmän oikeuksia kuin syntymättömillä ihmisillä:

Rotat ovat kiistattomasti tietoisempia ympäristöstään ja reagoivat tarkoituksellisemmin ja moninaisemmin asioihin, joista he pitävät tai inhoavat kuin sikiö 10:nnellä tai 32. raskausviikolla. - - Vasikka, sika ja paljon parjattu kananpoika ovat paljon sikiötä edellä missä tahansa raskauden vaiheessa.

Dinesh D’Souza väitteli hiljattain Singerin kanssa ja kertoi vaikutelmistaan Christianity Today –lehdessä. Hänen mukaansa Singer “ilomielin puolustaa lastenmurhaa ja eutanasiaa ja miltei samaan hengenvetoon puoltaa eläinten oikeuksia.” D’Souza arvelee, että ateistit eivät ole avoimesti toivottaneet Singerin näkemyksiä tervetulleiksi, koska ne voisivat saattaa heidän asiansa huonoon valoon.

Loppujen lopuksi, Singer on “älyllisesti rehellinen ateisti.”

Singerin ideologian mukaan on eettisempää surmata ihmislapsia – jopa 28 vuorokautta niiden syntymän jälkeen – kuin syödä eläinten lihaa.

Tällainen ajattelutapa on suora seuraus darvinistisesta evoluutiosta, jota ateistit tänä vuonna juhlistavat kaikkialla maailmassa Charles Darwinin 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kuten filmi Expelled: No Intelligence Allowed selvästi osoittaa, ajatuksilla on seurauksia. G. K. Chesterton totesi, että jos ihmisiä “ei ole luotu tasa-arvoisiksi, niin he ovat kehittyneet epätasa-arvoisiksi”.

Singerin synkässä maailmassa ihmiseksi syntyminen ei ole lottovoitto.


Lähde

D’Souza, Dinesh. 2009. Staring into the Abyss. Why Peter Singer makes the New Atheists nervous. Christianity Today. http://www.christianitytoday.com/ct/2009/march/22.60.html

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Sic transit gloria mundi



B.O. lienee huomannut, että maallinen kunnia voi huveta yllättävän nopeasti. Kuva Wikipediasta



Joel Kontinen

Barack Obaman suosio on viime päivinä laskenut kilpaa pörssikurssien kanssa. Vielä vuodenvaihteessa hän oli suositumpi kuin Jeesus, mutta sen jälkeen kun hänestä tuli valkoisen talon isäntä, suosio on tullut ryminällä alas.

Yleensä presidentti voi nauttia sadan päivän kuherruskaudesta. Tällä kertaa päättämättömyys, kummalliset ratkaisut ja avustajien verosotkut ovat saaneet monet entisistä kannattajista kääntämään kelkkansa ja epäilemään, onko Obama ensinkään presidenttiainesta.

Obama ehti jo suututtaa Ison-Britannian, koska hän ei noudattanut protokollaa, kun pääministeri Gordon Brown kävi Washingonissa häntä tapaamassa. Talouskriisin uuvuttamasta presidentistä ei ollut keskustelijaksi. Myös jotkin muut USA:n liittolaiset ovat ymmällään.

Barack Obaman kannatus on jo alempi kuin George W. Bushin vastaavaan aikaan. 50 vuorokauden jälkeen vain 56% on tyytyväisiä hänen politiikkaansa. Vielä viime vuoden lopulla Obamaa pidettiin messiaana, jonka oletettiin ratkaisevan kaikki ongelmat.

Valtamedia suitsutti pitkään ylistystä Obamalle, mutta nyt esimerkiksi New York Daily News jo rohkenee epäillä Obaman pätevyyttä presidentin tehtävään.

Monet amerikkalaiset ovat saaneet tarpeeksi Obaman talouspolitiikasta eli julkisten varojen holtittomasta käytöstä. CNBC:n toimittaja Rick Santelli uhkasi suorassa TV-lähetyksessä Obamaa Chicagon teekutsuilla eli verokapinalla helmikuun 19. päivänä.

Eri puolilla maata on sittemmin järjestetty yli kolmetkymmenet teekutsut, joilla on vaadittu muutosta. Esimerkiksi Cincinnatissa osallistujia oli viitisen tuhatta. 150 teekutsua on vielä tiedossa lähipäivinä.

Ei ole kirkossa kuulutettu, ettei kasvava kansanliike lopulta vaatisi presidentin syrjäyttämistä.

Julkisuuteen on myös pulpahtanut tieto väärinkäytöksistä, joihin sekä Barack että Michelle Obama ovat syyllistyneet. Ensimmäistä pariskuntaa epäillään esimerkiksi veronkierrosta ja pimeästä työnteosta. Obama on käyttänyt jo miljoona dollaria estääkseen ketään pääsemästä katsomaan hänen passiaan ja syntymä- ja opiskelutodistuksiaan.

Lisäksi Obaman tiedusteluneuvonantaja jäi kiinni tietomurrosta.

Asiakirjojen peittely on synnyttänyt hämminkiä. Monet epäilevät, että Obamalla on luurankoja kaapissaan ja että hän ei alun alkaenkaan ollut edes muodollisesti pätevä presidentin virkaan eli syntyperäinen amerikkalainen.

Obamaa vastaan on nostettu kymmeniä oikeusjuttuja. Suurlähettiläs Alan Keyes on haastanut Obaman todistamaan, että hän on oikeasti syntyperäinen amerikkalainen. Kymmenen edustajainhuoneen jäsentä ja lukuisat upseerit, joista korkein on kenraalimajuri, ovat yhtyneet kanteeseen.

Keyesin venäläissyntyinen asianajaja Orly Taitz on kyennyt osoittamaan, että Internetissä näytetty Obaman syntymätodistus ei olekaan varsinainen syntymätodistus. Taitz on myös näyttänyt toteen, että korkeimman oikeuden sihteeri on omavaltaisesti estänyt tuomareita saamasta asiakirjoja luettavikseen.

Sic transit gloria mundi, kirjoitti Tuomas Kempiläinen (1380–1471) aikoinaan, näin katoaa maallinen kunnia.

Mitä me tästä kaikesta opimme? Jos panemme toivomme ihmiseen, petymme. Kenestäkään ihmisestä ei ole messiaaksi. Synnin turmelemassa maailmassa ei ole ketään, joka voisi ratkaista maailman ongelmat. On vain yksi Messias, joka kuoli ihmisen syntien puolesta, nousi kolmantena päivänä kuolleista ja tulee pian takaisin pystyttämään rauhan valtakuntansa maan päälle.

Häneen – Jeesukseen Kristukseen - me voimme luottaa.


PS. Teekutsut jatkuvat. Orlandossa niille osallistui 4200. Kutsut ovat myös saaneet oman hymninsä. Katso YouTubista:


American Tea Party Anthem (with words) by Lloyd Marcus




Lähde:

Goodwin, Michael. 2009. More than a bad day: Worries grow that Barack Obama & Co. have a competence problem. New York Daily News (15.3.). http://www.nydailynews.com/opinions/2009/03/15/2009-03-15_more_than_a_bad_day_worries_grow_that_ba.html