sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Tieteelliset todisteet puuttuvat myös ateisteilta




Esimerkkejä ateistien "rauhantahtoisuudesta". Kuvat: Wikipedia

Joel Kontinen

Monesti kun teistit ja ateistit keskustelevat tieteestä, he puhuvat toistensa ohitse, koska yhteistä kieltä ei tunnu löytyvän. Näin on käynyt esimerkiksi Aamulehden viimeaikaisessa tieteen ja uskon välisessä debatissa. Ateistin sanavarastossa ”tieteellinen maailmankuva” tarkoittaa todellisuudessa ateistista maailmankuvaa, jossa kaikki olevainen syntyi olemattomasta täysin sattumalta. Jumalalle ei siinä jää minkäänlaista sijaa. Todellisuudessa perimmäisiin kysymyksiin liittyy niin paljon olettamuksia, että on varsin kyseenalaista pitää tällaista tulkintaa tieteellisenä.

Näyttää siltä, että ateistit ovat omaksuneet juuri ne ajatukset, joista George Orwellin romaani Vuonna 1984 varoittaa eli sanoille annetaan täysin mielivaltainen merkitys, yleensä päinvastainen kuin mitä yleiskielen perusteella luulisi.

Ateistipuolueen edustaja Teuvo Kantola (AL 24.2.) peräänkuulutti todisteita ateistien tieteellisistä virheistä. Niistä ei ole pulaa. Richard Dawkins ei esimerkiksi tunnu tietävän, että ihmisen silmä on erittäin optimaalinen toteutus. Kuten useat silmälääkärit ovat osoittaneet, Dawkinsin versiossa näkö sumentuisi. Teologiselle puolelle siirryttäessä Valtaojan ja Dawkinsin yritys niputtaa kaikki uskonnot yhteen ja tehdä kaikista uskovaisista kiihkomuslimeja on äärimmäisen omituinen ratkaisu.

Vaikka Kantola kuinka alleviivaisi sitä, että ateistit kunnioittavat YK:n ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta, nykyhistoria todistaa vallan muuta. Nimet Pol Pot, Kim Il-Sung, Fidel Castro, Punaiset prikaatit ja Punainen armeijakunta kertovat toisenlaisen tarinan ateismin päämääristä.

Lähteet:

Kantola, Teuvo. 2008. ”Tieteelliset todisteet puuttuvat”. Aamulehti 24.2. 2008, B16.

Sarfati, Jonathan. 2007. Fibre optics in eye demolish atheistic ‘bad design’ argument. http://creationontheweb.com/content/view/5214

Lue myös edellinen kannanotto keskusteluun tästä.