sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Toisenlainen Jeesus johtaa Kiinassa harhaan

Jeesus ennusti, että monia vääriä kristuksia nousee viimeisinä päivinä.




Joel Kontinen

Jeesus ennusti, että monia vääriä kristuksia nousee viimeisinä päivinä.

Olemme viime vuosina kuulleet monista vääristä messiaista:

Deepak Chopran new age Jeesuksesta, islamin Jeesuksesta, joka ei sovittanut ihmiskunnan syntejä ja Sun Myung Moonista, joka julistautui kristukseksi.

Luettelo on saanut jatkoa:

Kiinalainen The Church of Almighty God -kultti uskoo, että Jeesus inkarnoitui naiseksi 1990-luvulla ja opettaa Kiinassa. Tarkoituksena on toteuttaa Ilmestyskirjan viimeisten päivien tapahtumat.

Kultin mukaan Kiinan kommunistipuolue on punainen lohikäärme, joka tulee nitistää.

Tämän messiaan seuraajat ovat syyllistyneet väkivaltaan, jopa pahoinpitelyyn ja tappoon, ja nyt he äimästelevät, kun heitä vainotaan ja suljetaan telkien taakse.

Jopa Richard Dawkins myöntäisi, että he eivät kuulosta oikean Jeesuksen seuraajilta.


Lähde:

BBC News. 2017. Chinese police detain 'female Jesus cult' members. (27.7.).

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Mehiläinen uhmaa matematiikan lakeja – ja pysyy ilmassa

Näillä siivillä mehiläinen pysyy ilmassa ja laskeutuu turvallisesti. Kuva: Bgelo777, CC-BY-SA 4.0.




Joel Kontinen

Tutkijat huomasivat 1930-luvulla, että mehiläiset eivät piittaa matematiikan laeista. Niillä on niin pikkuruiset siivet. että niiden ei pitäisi pysyä ilmassa.

Vielä 1990-luvulla ajateltiin, että mehiläiset käyttivät siipien yli puhaltavaa jatkuvaa ilmavirtaa kehittääkseen nostetta niin kuin matkustajakoneet. Mutta vuonna 1996 huomattiin, että ne hyödynsivät myös pieniä tornadontapaisia virtauksia, joita muodostuu siipien kärkiin.

Tuore Manchesterin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että mehiläisen lento on huomattavasti mutkikkaampaa.

Minivirtaukset eivät luo lisää nostetta, vaan ne auttavat mehiläistä muodostamaan siivillään suuremman kulman ja näin välttämään sakkausta ja pysymään ilmassa.

Mistä mehiläinen on tällaisen tempun oppinut?

Raamatun mukaan Jumala auttaa ihmistä ja eläintä. Hän on suunnitellut ja toteuttanut kaiken tarvittavan myös näille pienille ahkerille hunajantuottajille.

Mehiläiset ovat yllättävän fiksuja. Ne pystyvät laskeutumaan nopeasti ja turvallisesti miltei minne tahansa.

Evolutionistit uskovat, että ne eivät ole muuttaneet mieltymyksiään ”15–20 miljoonaan vuoteen”.

Myös kimalaiset ovat ällistyttävän nokkelia.

Myös tämä kertoo meille luomisesta.

Lähde:

Revell, Timothy 2017. Maths explains how bees can stay airborne with such tiny wings. New Scientist (25.7.).

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Tuulahdus Eedenistä: Kissa adoptoi siilinpoikaset

Venäjällä kissa adoptoi kahdeksan tällaista otusta, joskin hiukan pienempää. Kuva: Michael Gäbler, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Eläinmaailmasta kantautuu tuon tuostakin odottamattomia tuulahduksia.

Äskettäin leijona adoptoi leopardinpennun. Leijonat ja leopardit kilpailevat samoista saaleista, joten tämä oli pienoinen yllätys.

Toisaalta molemmat kissaeläimet pystyvät lisääntymään keskenään ja kuuluvat samaan Genesiksen lajiin tiikereiden ja muiden isojen kissojen kanssa.

Mutta kun hait syövät ruohoa, yllätys on vähintään astetta suurempi.

Venäläisessä eläintarhassa Muska- niminen kissa adoptoi hiljattain kahdeksan siilinpentua, joiden emo kuoli jäätyään ruohonleikkurin alle.

Eläinhoitajat tekivät kaikkensa saadakseen siilit juomaan maitoa, mistään ei ollut apua – ei edes tuttipullosta tai lautaselle kaadetusta maidosta.

Kunnes kissa ehti apuun. Muska alkoi imettää siilivauvoja ja hoivasi niitä öisin, ja ne kiintyivät keinoemoonsa.

Tätä jatkui toista viikkoa, kunnes ne pystyivät syömään tuhdimpaa ruokaa. Muska tosin yhä katsoo niiden perään.

Eedenistä tuulee vähän väliä:

• Irlantilaisella farmilla kissa adoptoi ankanpojat.
Venäjällä naarasleijona paimentaa lampaita.
Vuohesta tuli tiikerin paras kaveri
Iguaanat syövät vain kasviksia.
Hämähäkille kelpaa vain kasvisruoka.

Tällaista ei pitäisi tapahtua evoluution verisessä maailmassa.

Mutta me emme eläkään darvinistisessa maailmassa.

Lähde:

BBC News. 2017. Russian cat adopts orphaned baby hedgehogs. (25.7.).

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kielen oppiminen alkaa ennen syntymää, tuore tutkimus ehdottaa

Tämä kertoo uskottavammin kielten alkuperästä kuin darvinistiset uskomukset. Kuva: Pieter Brueghel vanhempi: Baabelin torni (1563), public domain.




Joel Kontinen

Vauva pystyy erottamaan, puhuuko joku lähistöllä englantia vai japania jo kuukautta ennen syntymäänsä, tuore NeuroReportissa julkaistu tutkimus ehdottaa.

Tutkijat ovat jo pitkään arvelleet, että ihmisellä kielen kehitys alkaa hyvin varhain. Sitä ei tosin ole pystytty kokeellisesti näyttämään todeksi näin vakuuttavasti kuin vasta nyt.

Kansasin yliopiston kielitieteen apulaisprofessori Utako Minai kollegoineen tutki amerikkalaisten odottavien äitien syntymättömiä vauvoja ultraääntä tehokkaammalla menetelmällä.

Sikiö reagoi kielen vaihtumiseen muuttamalla sydänrytmiä.

Monet kielitieteen löydöt viittaavat siihen, että ihminen on ohjelmoitu oppimaan kieltä.

Evolutionistille kielen alkuperä ja kehitys ovat suuria mysteerejä.

Genesis ja Baabelin kieltensekoitus kuvaavat kielten alkuperää ja kehitystä uskottavammin kuin darvinistiset selitykset.

Lähde:

University of Kansas. 2017. Language development starts in the womb. Science Daily. (18.7.).

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Ultraviolettivalo on voinut synnyttää elämälle välttämättömät entsyymit, uusi tutkimus väittää

Entsyymit ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Kuva: Thomas Shafee, CC BY-SA 4.0.





Joel Kontinen

Maapallon elämä on paradoksi, Science myöntää ja selittää, että kaikki elävät olennot tarvitsevat entsyymejä, jotta ylipäätään mikään toimisi.

Hengitys, fotosynteesi ja DNA:n korjausmekanismit eivät voisi toimia ilman entsyymejä.

Kumpi tuli ensin, entsyymit vai organismi on evoluution tuorein muna vai kana -ongelma.

Uusi tutkimus olettaa, että entsyymeihin tarvittavat rauta-rikkiklusterit kelluivat nelisen miljardia vuotta sitten maapallon alkumerissä.

Naturalistit tarvitsevat elämän keitokseen ”primitiivisiä biomolekyylejä”, rautasuolaa ja UV-valoa, ja niin kaikki syntyy muitta mutkitta itsestään.

Näin he uskovat, mutta jostain syystä elämänsyntyteorioilla on tapana rysähtää karille, vaikka kuulemme tavan takaa, että elämän rakennuspalikat ovat löytyneet milloin mistäkin, esimerkiksi komeetta 67P:ltä, pikkuplaneetta Ceresiltä, 200 valovuoden päässä sijaitsevalta valkoiselta kääpiötähdeltä, tai sitten ne vain tippuvat taivaalta.

Välillä toki tarvitaan molekyylikätilöitä, kun kaikki ei valmistu itsekseen.

UV-valolla ei ole luontaista kykyä synnyttää elämää.

Lähde:

Pease, Roland. 2017. How sunlight might have jump-started life on Earth Science (12.7.).

torstai 20. heinäkuuta 2017

Pikkulapset tyrmäävät darvinistiset odotukset oppimalla vieraan kielen vaivatta ennen kolmatta ikävuottaan

Apinat eivät opi vierasta kieltä.





Joel Kontinen

Alle kolmivuotiaat lapset voivat oppia vierasta kieltä ilman, että heidän äidinkielen taitonsa kärsivät, tuore Mind, Brain, and Education -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo.

Washingtonin yliopiston oppimis- ja aivotieteiden instituutin (University of Washington Institute of Learning & Brain Sciences, I-LABS) tutkijat kouluttivat 16 yliopiston opiskelijaa ja äskettäin loppututkintonsa suorittanutta kahden viikon ajan käyttämään instituutin kehittämää kielenoppimisstrategiaa ja lähettivät nämä Madridiin opettamaan 7–33,5 viikon ikäisiä espanjalaislapsille englantia 18 viikon aikana tunnin viikossa.

Ohjelma painotti sosiaalista vuorovaikutusta ja leikkiä.

Lapset oppivat keskimärin 74 sanaa tai sanontaa viikossa ja myös muistivat oppimansa kontrollikokeessa, joka pidettiin 18 viikon päästä. Heidän espanjan taitonsa karttuivat myös samaan aikaan.

Kontrolliryhmän lapset oppivat tuona aikana noin 13 sanaa tai sanontaa viikossa.

Tutkimus on luomisperspektiivistä katsottuna kiinnostava. Siinä käy ilmi ihmisen luontainen kyky oppia kieltä.

Evoluutio ei pysty selittämään kielen syntyä. Darvinistiset selitykset eivät ole alkuunkaan uskottavia.

Kielen alkuperä ja kehitys ovat darvinistisia mysteerejä.

Kieli kertoo ihmisen ainutlaatuisuudesta, ja Baabelin kieltensekoitus on varteenotettava selitys nykykielten synnystä ja kehityksestä.

Lähde:

Bach, Deborah. 2017. New study shows how exposure to a foreign language ignites infants' learning.MedicalXpress (17.7.).


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Salamanisku on voinut synnyttää törmäysiskuiksi tulkittuja jälkiä kallioissa

Salama voi laittaa geologisia uskomuksia uusiksi. Kuva: Griffinstorm, CC BY-SA 4.0.





Joel Kontinen

Usko vuosimiljooniin on voinut saada yllättävän törmäysiskun.

Geophysical Research Letters julkaisi äskettäin tutkimuksen, joka haastaa asteroidien iskuiksi tulkittuja jälkiä kallioissa.

Purduen yliopiston professori H. Jay. Melosh päättelee, että salamanisku voi kuumentaa kvartsin yhtä kuumaksi (2000 K) kuin asteroidi-isku.

Hän sanoo, että geologien pitäisi ensin sulkea pois se mahdollisuus, että kallioon syntynyt lasittunut jälki on salaman aiheuttama eli fulguriitti, ennen kuin he tulkitsevat sen törmäyksen aikaansaannokseksi.

Salama kun iskee maahan huomattavasti useammin kuin asteroidi.

Professori Meloshin tutkimus voi vaikuttaa myös uskomuksiin eläinten joukkotuhoista, joita evoluution maailmaan mahtuu viisi.

Viimeisimmän uskotaan tuhonneen dinosaurukset.


Lähde:

Melosh. H. J. 2017. Impact Geologists, Beware! Geophysical Research Letters. (14.7.).

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Avaruudesta kantautuu taas viesti – mutta millainen?

VIesti kulkee? Kuva: NASA's Goddard Space Flight Center/S. Wiessinger.




Joel Kontinen

Avaruustieteilijät uskovat kuulleensa viesti, joka on peräisin 11 valovuoden päässä sijaitsevalta Ross 128:ta.

Se on punainen kääpiötähti, joka on 2 800 kertaa Aurinkoa himmeämpi, eikä sillä tiedetä olevan planeettoja.

Astrobiologi Abel Méndez (University of Puerto Rico/ Arecibo) ei usko, että viesti olisi peräisin vieraalta sivilisaatiolta, joskin hän sanoo, että sitäkään vaihtoehtoa ei ole suljettu pois.

Hänen mielestään todennäköisin selitys on Maasta lähetetty viestintäsatelliitti, joka käytti juuri sitä frekvenssiä, jota he kuuntelivat.

Naturalistinen maailmanselitysmalli edellyttää sitä, että elämä on kehittynyt myös muualla.

Kaikki avaruudesta tulleet viestit ovat olleet vääriä hälytyksiä (lue lisää täältä, täältä, täältä ja täältä).

Ironista ulkoavaruuden etsinnässä on se, että etsijät käyttävät menetelmiä, jotka paljastavat älykkään viestin, mutta kun he näkevät vielä älykkäämmän viestin solussa, he kuvittelevat, että se on kehittynyt sattumalta.

Lähde:

Mosher, Dave. 2017. Astronomers have detected 'strange signals' that may come from a star 11 light-years away, Business Insider (14.7.)

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Charlie Gard ja muita uskomattomia tapauksia


Kuoleman kulttuurin kannattajat haluaisivat täyttää hautausmaat.




>Joel Kontinen

Vakavasti sairaan brittipojan Charlie Gardin ahdinko tuo mieleen muita jossain määrin vastaavia tapauksia. Kun sairaala päätti antaa pikku-Charlien kuolla, vanhemmat valittivat oikeuteen, jossa asiaa puidaan paraikaa.

Sekä paavi että Donald Trump ovat vedonneet pojan puolesta.

Vaikka pikku-Charlien mahdollisuudet eivät näytä järin hyviltä, välillä ihmeitä tapahtuu myös kuoleman kulttuuria suosivassa maailmassamme:

• Jahi McMath

Joulukuussa 2013 Jahi McMath -niminen nuori tyttö julistettiin aivokuolleeksi. Oaklandin lastensairaala (Oakland Children’s Hospital) ilmoitti hänen äidilleen, että hänet irrotettaisiin hengityskoneesta ja että mitään ei enää ollut tehtävissä.

Jotkut luulivat, että tyttö on täysin kuollut, mutta sitten kävi ilmi, että hän pystyi liikuttamaan käsivarttaan, sormiaan ja jalkaansa. Hänellä on välillä myös kuukautiset, joita vainajilla ei tiettävästi ole.

• Martin Pistorius

Eteläafrikkalaista Martin Pistoriusta pidettiin vihanneksena. Hän eli neljä pitkää vuotta omassa suljetussa maailmassaan, kunnes hän vähitellen heräsi ja kykeni jopa kirjoittamaan kirjan kokemuksistaan.

• 16 vuotta vegetatiivisessa tilassa ollut mies

Vuonna 2014 Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) julkaisi tutkimuksen siitä, miten terveet yksilöt ja vegetatiivisessa tilassa ollut mies kokivat Alfred Hitchcockin karmaisevan filmin. Magneettikuvaus osoitti, että kaikki reagoivat samalla tavoin.

Eutanasian puolustajille tällaiset tapaukset voivat olla yllätyksiä, mutta meidän on hyvä muistaa, että maailma on ihmeellisempi kuin mitä kuvittelemmekaan.

Lähteet:

Smith, Wesley J. 2014. Neurologist Says Jahi McMath is “Alive” and “Awake;” Videos Show Her Responding. Life News (6.10.).

Smith, Wesley J. 2017. Is Recovery from Brain Death Possible? Evolution News & Science Today (10.7.).

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ihmisen olemus: BBC vs. Genesis

Olemme kaikki ihmisiä. Kuva: G. Mützel: Nordisk familjebok (1904), vol.2, Asiatiska folk, public domain.





Joel Kontinen

BBC Earth pohtii ihmisenä olemisen olemusta sarjassaan Being Human. Esittelyssä mainitaan Charles Darwin ja Sigmund Freud, joista kumpikaan ei kyennyt ratkaisemaan ihmisenä olemisen ongelmaa, joten ei ole vaikea arvata, minne suuntaan ohjelma meidät vie.

Ihminen eroaa niin valtavasti kaikista muista olennoista, että hän on ongelma vain evolutionisteille. Kristityille hän on Jumalan kuva.

Psalmissa 8 sanotaan:

Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle.” (jakeet 4–7)

BBC ei vie meitä aluksi Eedeniin, jossa kaikki oli hyvää, vaan darvinistisen tarinoinnin perinteiden mukaisesti Afrikan savannille 100 000 vuotta menneisyyteen.

Sitten se jatkaa ihmettelemällä meidän hyvää onneamme (eli suomeksi sanottuna triljoonia yhteensattumia), joka teki meistä sen, mitä olemme.

Kun potentiaalisina todisteina on vain muutamia hampaita, kallon osia ja jokunen selkänikama, loppu täydentyy näppärästi mielikuvituksella.

Ihmiskunnan todellinen historia on luettavissa aivan muualta, Genesis-nimisestä kirjasta.

Lähde:

Farrar, Jon. n.d. What does it mean to be human? BBC Earth.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Jättijupiter HIP 65426b uhmaa planeetanmuodostusteorioita

Jättijupiterin lähistöllä ei tällaista pölykiekkoa näy. Kuva: NASA/JPL-Caltech, public domain.



Joel Kontinen

Max Planck Instituten tutkijat löysivät äskettäin varsinaisen kummajaisen – Jupiterin kaltaisen jättiplaneetan HIP 65426b:n.

HIP 65426b tuskin mikään ihanteellinen lomakohde, koska sen lämpötila arvellaan olevan 1300-1600 Kelviniä eli osapuilleen 1000-1300 Celsiusta. Tutkijat arvelevan havainneensa merkkejä vedystä ja vesihöyrystä.

Myös emätähti (HIP 65426) on aika kummallinen. Sen uskotaan olevan varsin nuori, mutta sen järjestelmässä ei näy vilahdustakaan pölykiekosta. Tämä haastaa nykyisiä planeettamuodostusteorioita.
Lisäksi HIP 65426 pyörii akselinsa ympäri 150 kertaa nopeammin kuin Aurinko.

Eksoplaneetoilla on taipumus horjuttaa tai toisinaan jopa tyrmätä sekulaarisia teorioita.

Ne voivat olla kummajaisia, mutta siitä huolimatta yksilöllisiä.

Näemme valtavaa monimuotoisuutta kaikkialla universumissa, pienemmistä suurimpaan. Tämä kertoo meille luomisesta.

Lähde:

Keating, Fiona. 2017. Huge Jupiter-like planet discovered by astronomers confounds theory of planetary development. The Independent (9.7.).

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Rauskut: suvut ja lajit menivät uusiksi


Nimi muuttui, eläin ei. Kuva: Jon Hanson. CC BY-SA 2.0.






Joel Kontinen

Tieteellinen totuus voi välillä olla jokseenkin suhteellista.

Dinosauruksen luusta löytynyt radiohiili (C-14) esimerkiksi haastaa uskon vuosimiljooniin ja lisäksi huomattiin, että evolutionistien hellimä roska-DNA oli kaikkea muuta kuin roskaa.

Äskettäin rauskujen suvut (lat. yks. genus, mon. genera) ja lajit menivät uusiksi, kun australialaiset tutkijat huomasivat, että Manta-suvun rauskut muistuttavat niin läheisesti Mobula-suvun serkkujaan, että he päättivät luokitella kaikki nämä vedessä kiittävät kalat samaan sukuun.

Niinpä Manta alfredi on nyt Mobula alfredi ja Manta birostris puolestaan Mobula birostris. Manta-sukua ei siis ole enää olemassa.

Tällainen ei ole uutta. Eläintieteilijät ovat jo pitkään tienneet, että jotain tieteelle tuttuja lajeja ei ole ollut olemassa.

Nyt tiedetään kutakuinkin varmasti, että Nanotyrannus oli nuori T. rex ja että torosaurus oli aikuinen Triceratops.

Tästä voi oppia vaikkapa sen, että tieteen totuuksiin ei kannata suhtautua turhan dogmaattisesti. Voi käydä niin, että huomenna tiedämme paremmin.

Lähde:

Nature. 2017. Research Highlights. Family affair deprives iconic fish of its genus. (3.7.).

torstai 6. heinäkuuta 2017

Live Science mainostaa täydellisten auringonpimennysten täydellistä sattumanvaraisuutta


Kuva: Luc Viatour / www.Lucnix. be. (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

USA:n asukkaille tarjotaan täydellistä auringonpimennystä 21. elokuuta.

Live Science mainostaa tapahtumaa kirjoituksessa, jossa sana sattumanvaraisuus (tai yhteensattuma, engl. ’coincidence’) esiintyy kahdesti otsikoissa (pääotsikko ja väliotsikko) ja lisäksi 15 kertaa varsinaisessa tekstissä eli siis yhteensä 17 kertaa.

Auringon halkaisija on 400 kertaa suurempi kuin Kuun, joka puolestaan on 400 kertaa lähempänä Maata, joten aina silloin tällöin Kuu peittää Auringon kokonaan.

Artikkelin kirjoittaja Tom Metcalfe vetoaa siihen, että Kuu ei oletetun vuosimiljardeja kestäneen olemassaolonsa aikana ole aina ollut yhtä kaukana Maasta. Hän pitää nykytilaa täysin sattumanvaraisena, koska hän vieroksuu ajatusta, että näemme taivaankappaleiden etäisyyksissä hienosäätöä, mikä viittaisi älykkääseen suunnitteluun tai peräti luomiseen.

Evolutionistit uskovat, että Kuu on aikoinaan ollut paljon lähempänä Maata ja että se etääntyy kaiken aikaa.

Näkemys on ongelmallinen, koska Kuun etäisyys vaikuttaa vuorovesiin ja siten myös planeettamme elinkelpoisuuteen.

Heillä ei myöskään ole uskottavaa selitystä Kuun alkuperästä.


Lähde:

Metcalfe, Tom. 2017. Why Total Solar Eclipses Are Total Coincidences. Live Science (26.6.).

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Käki matkii villin sikaeläimen ääntelyä ja hämää saalistajat


Matkijamestari Neomorphus geoffroyi. Kuva: Greg Kanies, CC BY-SA 2.0.





Joel Kontinen

Eläinmaailma on paljon ihmeellisempi kuin mitä Charles Darwin olisi koskaan kuvitellut.

Kakadut esimerkiksi osaavat tehdä itselleen oksista rumpupalikat ja tuottaa niillä vetävän rytmin.

Varis taas osaa valmistaa koukkupäisiä työkaluja.

Simpanssi ei osaa.

Jotkin linnut hallitsevat matkimisen jalon taidon mestarillisesti. Papua-Uuden Guinean lavastaja pystyy jäljittelemään muiden lintujen lisäksi myös koiran haukkumista, lehtien kahahtelua, puun kaatumisesta syntynyttä ääntä ja auton moottoria.

Äskettäin Journal of Avian Biology esitteli meille eteläamerikkalaisen käen, joka pystyi matkimaan kauluspekaria (villiä sikaeläintä) niin vakuuttavasti, että villikissat jättivät sen rauhaan.

Kauluspekari. Tällaista otusta käki matkii onnistuneesti. Kuva: Wing-Chi Poon, CC BY-SA 3.0.

Eläinten älykkyys kertoo meille luomisesta. Meillä on Jumala, joka on kiinnostunut myös eläimistä.

Lähde:

Ceurstemont, Sandrine. 2017. Cuckoos mimic the sound of musk hogs to avoid being eaten. New Scientist (3.7.).

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

“Esihistoriallista hammashoitoa”: Neandertalilaisten hampaissa jälkiä hammastikkujen käytöstä ja muista hoidoista


Käsityksemme neandertalilaisista on muuttunut huimasti viime vuosina.




Joel Kontinen

Vuonna 2007 julkaistu tutkimus viittasi siihen, että neandertalilaiset käyttivät hammastikkuja.

Uusi Bulletin of the International Association for Paleodontology -lehdessä julkaistututkimus vahvistaa tämän näkemyksen ja tuo siihen lisävalaistusta.

Kansasin yliopiston tutkijoiden johdolla tehty selvitys tarkasteli ”130 000 vuotta vanhojen” Kroatiasta löytyneiden neandertalilaisten hampaita, joista löytyi selviä merkkejä hammastikkujen käytöstä.

Tutkijoiden mukaan neandertalilaiset toimivat täysin ihmismäisesti.

Viime vuosien tutkimukset ovat romuttaneet neandertalilaisten apinamiesimagon perusteellisesti.

Nyt tiedämme, että he maustoivat ruokansa yrtein, lämmittivät kotiluolansa, purjehtivat Kreikan saaristossa, valmistivat erilaisia esineitä ja käyttivät koruja.

Neandertalinihmnen oli darvinistien ensimmäinen apinamies, mutta nyt sitä pidetään täysin ihmisenä.

Genesikseen perustuvat mallin mukaan neandertalilaiset olivat Nooan jälkeläisiä, jotka asuivat etupäässä Euroopassa vedenpaisumusta seuranneen jääkauden karuissa oloissa.

Lähde:

University of Kansas. 2017. Analysis of Neanderthal teeth grooves uncovers evidence of prehistoric dentistry. Science Daily (28.6.).