Joel Kontinen
Kasvit tuottivat päänvaivaa Charles Darwinille. Hän luonnehti kukkien evoluutiota iljettäväksi mysteeriksi.
Niiden alkuperä ja kehitys oli hänelle iso visainen ongelma. Ne eivät ensinkään tukeneet hänen kehitysteoriaansa.
Evoluution oleellisin piirre on muutos, mutta todellisessa elämässä kasveja leimaa muuttumattomuus. Puutarhalehti Viherpihassa oli hiljattain pitkä juttu dinosaurusten ajan kasveista, jotka myös täällä pohjantähden alla viihtyvät kukkaruukuissa.
Lehti myös tarjoaa puutarhan ystäville aidon darvinistisen tarinan:
”Meidän aikoihimme selvinneet itiökasvit ovat todellisia nestoreita. Ne hallitsivat paleotsoonisena maailmankautena 250 – 300 miljoonaa vuotta sitten, kun maapallolla humisivat saniais- ja mähkäpuumetsät.
250 miljoonaa vuotta sitten kuitenkin tapahtui jotain, joka myllersi ilmastoa ja ilmakehää. Tästä rytinästä selvisi vain osa kasvilajeista. Selviytyjiin kuuluivat paljassiemeniset, joita ovat käpypalmut, neidonhiuspuut ja havupuut.
Ne vallitsivat koko dinosaurusten valta-ajan ja sopeutuivat elämään syöjiensä kanssa. Neidonhiuspuu ja muut kasvit oppivat hyödyntämään eläimiä siementensä levittäjinä ja torjumaan syödyksi tulemista monin tavoin.”
Kasvit olivat siis hyviä oppimaan ja kaikesta päätellen fiksumpia kuin dinosaurukset, joita ei meidän päivinämme ole näkynyt muualla kuin museoissa, YouTubissa ja elokuvissa.
Esimerkiksi saniaisia näkee ainakin täälläpäin kesäisin harva se päivä.
Lähde:
Kärkkäinen, Anne. 2014. Terveisiä muinaisesta viidakosta. Viherpiha 1/2014, 54–60.
Tekstit
