maanantai 31. lokakuuta 2016

Kuoleman kulttuuri keskuudessamme: Sveitsi aikoo pakottaa pelastusarmeijan hoitokodin antamaan vaadittaessa kuolinapua



Jotkut haluaisivat lähteä täältä nopeammin.





Joel Kontinen

Kuoleman kulttuuri valtaa alaa jälkikristillisessä Euroopassa, jossa eutanasiaklinikat ovat surmanneet potilaita hyvinkin kyseenalaisista syistä.

Karmeimmat esimerkit olivat natsi-Saksan tuotantoa, mutta suuri yleisö on viime vuosina alkanut suhtautua eutanasiaan yhä myönteisemmin.

Tuorein tapaus on meneillään Sveitsissä, jossa tuomioistuin ilmoitti Pelastusarmeijan hoitokodille, että se menettää hyväntekeväisyysjärjestön statuksen, jos se ei salli asukkailleen avustettua kuolinapua.

Pelastusarmeija on ilmoittanut, että ihmisten pitäisi kuolinavun sijasta saada myötätuntoa ja hoivaa. Sen mukaan eutanasia ja avustettu itsemurha pitäisi kieltää lailla, ja se on uhmannut Sveitsin kuolinapua suosivaa lainsäädäntöä.

Kristillisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä on rangaistu myös Belgiassa, jossa lääkäri auttoi 17-vuotiasta poikaa tekemään itsemurhan viime syyskuussa.

Valitettavasti moni suosii darvinistista viidakon lakia kristillisten arvojen asemesta.

Lähde:

Zaimov, Stoyan. 2016. Christian-Run Nursing Home in Switzerland Forced to Allow Assisted Suicide or Lose Charitable Status. Christian Post (28.10.).





lauantai 29. lokakuuta 2016

Raamatun käsitys maapallon muodosta ja monista muista seikoista oli tuhansia vuosia aikaansa edellä


Veden kiertokulusta kerrotaan jo Jobin kirjassa. Kuva: John Evans ja Howard Periman, USGS, public domain.





Joel Kontinen

Keskustelu litteästä maasta jatkuu Suur-Keuruussa. Ohessa tuorein vastineeni:


Raamattua lukiessa ja etenkin tulkittaessa kannattaa kiinnittää huomiota lajityyppiin (genre): Esimerkiksi Sananlaskut, Psalmit ja Job ovat enimmäkseen runoutta. Tämä koskee myös muita tekstejä. Kun laulamme Martti Lutherin sanoittamaa virttä Jumala ompi linnamme, me tuskin ajattelemme, että Jumala on tehty kivestä.

Lutherin virsi perustuu psalmiin 18, jossa Jumalaa myös kuvaillaan linnaksi. Ja kun Johannes Kastaja sanoo Jeesusta Jumalan Karitsaksi, harva uskoo, että Jeesus oli oikeasti lammas.

Olli Niiranen on ensisijaisesti poiminut mielipidekirjoitukseensa (SK 17.10.) jakeita Raamatun runokirjoista. Maan perustukset (Job 38:4) on selvästi kuvaannollinen ilmaus, eikä sitä pidä ymmärtää kirjaimellisesti.

Jo Vanhassa testamentissa on kohtia, jotka viittaavat maan muotoon. Jesajan kirjassa (40:22) kerrotaan, että maapallo on pyöreä.

Jobin kirjan luvussa 38 on katkelma Jumalan puheesta Jobille. Hän sanoo jakeessa 14, että aamu muuttaa maata niin kuin sinetti savea. Muinaisessa maailmassa sinettiä pyöritettiin pehmeässä savessa, jotta saatiin teksti ja /tai kuva tallennettua.

Sinetti oli lieriön muotoinen. Sitä piti siis pyörittää. Yö vaihtuu päiväksi, kun maapallo pyörii. Jo tämä riittää kumoamaan litteän maan myytin.

Niiranen käyttää yksinomaan vuoden 1992 Kirkkoraamattua, jonka käännösstrategiaksi on valittu dynaaminen ekvivalenssi. Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että kääntäjät pyrkivät sanojen sijasta kääntämään asiakokonaisuuksia.

Kääntäjien ratkaisut näkyvät dynaamisessa tekstissä selvemmin kuin käännöksessä, joka pyrkii sanatarkkuuteen.

Nykyisessä kirkkoraamatussa on monia ongelmallisia kohtia. Maan kiekko (Sananlaskut 8:31) olisi pikemminkin pitänyt kääntää maan piiriksi, kuten esimerkiksi tarkemmassa Raamattu Kansalle -käännöksessä on tehty.

Behemotin kääntäminen virtahevoksi (Job 40:15) on käännöskomitean virhe. En ole nähnyt yhtään virtahepoa, jolla olisi setripuun paksuista häntää.

Meidän tulee muistaa, että vaikka Jumala inspiroi Raamatun alkuperäistekstit, käännökset eivät ole samalla tavalla inspiroituja ja virheettömiä.

Jobin kirjassa on asioita, jotka tiede on selvittänyt vasta tuhansia vuosia myöhemmin. Veden kiertokulku eli hydrologinen kierto selvisi tiedemiehille vasta 1500-luvulla jKr. Ja esimerkiksi kansakuntien luettelo (1. Moos. 10) täsmää erinomaisesti sen kanssa, mitä nykyisin tiedämme eri kansojen alkuperästä.

En sanonut, että Leonardo da Vincin taide todistaa Jumalasta vaan että Leonardo jäljitteli luomakunnassa kaikkialla ilmenevää kauneutta eli käytännössä kultaista leikkausta.

Maailmassa ilmenevä pahuus ja kärsimys ovat kristinuskon mukaan seurausta ihmiskunnan kapinasta. On hyvä muistaa, että suuri osa bakteereista on hyödyllisiä ja että epigeneettiset muutokset (vaikkapa geenikytkimen tilan muutos) voivat tehdä hyvästä bakteerista tuhoisan.

Jeesus tuli lieventämään ihmisen ahdinkoa, ja sen vuoksi Hän käski seuraajiaan parantamaan sairaat. Mestarinsa esimerkin innoittaminen monet kristityt ovat auttaneet ihmisiä myös muilla tavoin, esimerkiksi perustamalla sairaaloita.

Markuksen evankeliumin 13:30:n sana sukupolvi (kr. genea) voi tarkoittaa myös sukua tai sukukuntaa, joten on ennenaikaista olettaa, että Jeesus erehtyi takaisintulonsa ajankohdasta.

Raamatussa on kymmeniä ennustuksia, jotka ovat toteutuneet häkellyttävän tarkasti.

Mielipidekirjoituksessa mainittiin myös Newton, alkemia ja Einstein. Naturalistinen /materialistinen maailmankatsomus turvautuu ainakin jossain määrin alkemiaan, koska siinä tähtipöly, kaasut ja kalliot muuttuvat vuosimiljoonien kuluessa eläviksi olennoiksi ja sammakko prinssiksi.

Newton oli kristitty, joka ei hyväksynyt tällaista. Myös Einstein teki pesäeron ateismiin; hän uskoi jonkinlaiseen korkeampaan voimaan, joka ei kuitenkaan ollut persoonallinen Jumala.

Kaikissa elävissä olennoissa on äärimmäisen dynaamisia neliulotteisia soluja, joita tiedejulkaisut ovat alkaneet kutsua superkomplekseiksi. Niitä tuskin voidaan rakentaa darvinistisilla prosesseilla, ja tämän vuoksi kehitysoppi onkin ajautunut vakavaan kriisiin.

Lähde:

Niiranen, Olli. 2016. Raamatun litteä maa ja muitakin uskomuksia. Suur-Keuruu 17.10., 3.





torstai 27. lokakuuta 2016

150 metriä korkeat kivipilarit muistuttavat vedenpaisumuksesta Siperiassa


PIlarit ovat varsin hulppeita. Kuva: ZankaM, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Hulppeat, 150 metriä korkeat kivipilarit nousevat pystysuoraan Lenajoen varrella kuutisenkymmentä kilometriä Jakutskista.

Pilarit koostuvat pehmeästä aineksesta – kalkkikivestä, dolomiittistä, merkelikivestä ja saviliuskeesta.

Evolutionistit uskovat, että pilarit ovat syntyneet kambrikautisen meren pohjalla ja uhmanneet Siperian välillä äärimmäisen ankaria oloja ”500 miljoonaa vuotta”.

Alueelta löydetyt fossiilit ovat erikoinen yhdistelmä jääkauden ja kambrikauden eläimiä, esimerkiksi mammutteja, biisoneja, villasarvikuonoja, nilviäisiä, sienieläimiä ja trilobiitteja.

Monet niistä ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin.

Alue on Unescon maailmanperintökohde.

Muodostelman loogisin selitys on Nooan ajan vedenpaisumus, joka on jättänyt jälkiä kaikkialle maailmaan.



Lähde:

Lena's stone forest, Yakutsk, in Russia. Geology In.



maanantai 24. lokakuuta 2016

Majavan älykkäästi suunniteltu turkki inspiroi parempia märkäpukuja


Majavan turkki inspiroi parempia märkäpukuja. Kuva:Steve f, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).



Joel Kontinen

Majavilla ei ole mursujen tai valaiden eristävää rasvakerrosta, mutta ne pysyvät lämpiminä ja kuivina vangitsemalla lämpimiä ilmataskuja paksuun turkkiinsa, jossa on useita kerroksia.

Massachusetts Institute of Technologyn (MIT:in) insinöörit ovat jäljitelleet majavateknologiaa märkäpuvuissa, jotka eivät päästä lämpöä karkaamaan.

Vaikkka uudet märkäpuvut ovat entistä lämpimämpiä, ne eivät hidasta sukeltajaa.

Majavan tehokas sukelluspuku kertoo älykkäästä suunnittelusta niin kuin monet muutkin eläinten ominaisuudet.

Jumala on kiinnostunut myös eläinten hyvinvoinnista.

Biomimetiikka eli luonnon nerokkaiden ratkaisujen kopioinniti osoittaa luomakunnan tarkoituksellisuuden. MIT:in insinöörit tuskin haluaisivat kopioida huonoja sovelluksia.


Lähde:


Massachusetts Institute of Technology. 2016. Beaver-inspired wetsuits in the works. Science Daily (5.10.).

lauantai 22. lokakuuta 2016

Luolamaalausten biisoni vahvistaa Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen


Visentti eli euroopanbiisoni (Bison bonasus). Kuva: Michael Gäbler, Creative Commons (CC BY 3.0).






Joel Kontinen

DNA-tutkimus viittaa siihen, että osa Euroopassa jääkaudella luoliin ikuistetuista biisoneista oli biisonien ja härkien hybridejä. Suomeksi näitä nautaeläimiä (Bos primigenius) kutsutan proosallisesti alkuhäriksi.

Tutkijat olivat aiemmin olettaneet, että luolataiteilijat olivat jääkauden kuluessa omaksuneet eri tyylisuuntauksen, mutta uusi DNA-tutkimus osoittaa, että he olivat kuvanneet sen ajan nautaeläimiä tarkasti.

Nämä hybridibiisonit vahvistavat taas kerran Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen. Kaikki nautaeläimet kuuluvat ilmeisesti samaan lajiin, joten ei ole ihme, jos ne pystyvät lisääntymään keskenään.



Lähde:

Klein, Alice. 2016. Mystery beast in ice age cave art revealed as cow-bison hybrid. New Scientist (18.10.).


torstai 20. lokakuuta 2016

Darvinistinen laki suosii vahvoja ja sortaa heikkoja

Charles Darwinin ajatukset ovat vaikuttaneet usean länsimaan lainsäädäntöön.




Joel Kontinen


Charles Darwinin ajattelu heittää synkän varjon länsimaisen lainsäädännön ylle. Ennen Darwinia lait olivat muuttumattomia, mutta hänen näkemyksensä innoitti oikeuspositivismin syntyyn.

Ihminen on syrjäyttänyt Jumalan perimmäisenä lainsäätäjänä. Absoluuttista totuutta ei tämän mallin mukaan ole olemassa – tai jos onkin, niin se ei vaikuta lakiin tai sen tulkintaan.

Lain nähdään kehittyvän aivan niin kuin elävien olentojen uskotaan kehittyvän.

Niinpä käsitys avioliitosta on yhteiskunnassamme muuttunut. Monilta syntymättömiltä vauvoilta ja sairailta vanhuksilta on riistetty oikeuden, kun abortti ja eutanasia on laillistettu.

Vahvoja suositaan ja heikkoja sorretaan.

Kun ihminen hylkää Jumalan absoluuttiset normit, seuraukset eivät ole kauniita.



Lähde:

Johnson, James J.S. 2016. Evolutionary Law. Acts & Facts 25 (9), 20.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Sateenkaari – Jumalan lupauksen symboli vai varastettu merkki?


Sateenkaari muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta Nooalle ja koko ihmiskunnalle.





Joel Kontinen

Jumala lupasi Nooalle tuhoisan vedenpaisumuksen jälkeen, että Hän ei enää koskaan tuhoaisi maata tulvalla.

Sateenkaari sinetöi Jumalan lupauksen.

Joka kerta, kun me näemme sateenkaaren taivaalla, meidän kannattaisi muistaa, että Jumala on uskollinen. Hän pitää liittonsa ja lupauksensa Nooalle.

Sateenkaari myös kertoo meille, että vedenpaisumus oli globaalinen – muuten Jumala olisi rikkonut lupauksensa joka kerta, kun paikallinen tulva peittää laajoja aloja kuivaa maata.

Ihmisillä on valitettavasti taipumus turmella hyvät asiat. Niinpä monet käyttävät sateenkaarta täysin väärään tarkoitukseen, puolustaakseen omaa syntiään.

Jeesus piti vedenpaisumusta historiallisena tapahtumana ja varoituksena meille, koska Nooan aikalaiset olivat yhtä pahoja ja synnillisiä kuin meidän aikamme ihmiset.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Liki kamikazehyppyjä: Miksi vuohet eivät kuolleet sukupuuttoon?

Kreetan vuohet hyppäävät monta metriä alas mäenrinteitä- ja laskeutuvat turvallisesti.




Joel Kontinen

Vuohet pystyvät laukkaamaan liki pystysuoraa rinnettä alas melkoista vauhtia. Kivet ja sora pöllyää, kuuluu määkimistä, kun vuohet kiirehtivät iltalaitumelleen.

On suoranainen ihme, että vuohen esi-isät ja -äidit eivät kuolleet sukupuuttoon, ennen kuin ne oppivat loikkaamaan turvallisesti taittamatta niskaansa.

Evoluutio ei voi ennakoida tulevaa kehitystä, eikä se tunne empatiaa, joten sillä on vaikea perustella vuohien kykyjä.

Näyttää siltä, että vuohi on nimenomaan suunniteltu tulemaan toimeen karuilla vuorenrinteillä.

Esimerkiksi käpytikan tavoin myös vuohi uhmaa darvinistisia selityksiä.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Kertovatko Eufrat ja Tigris siitä, että vedenpaisumus oli paikallinen tulva?


Tigris Mosulin lähistöllä Irakissa. Kuva: Matthew Glennon, public domain.



Joel Kontinen


Genesis 2 kertoo neljästä joesta, jotka olivat olemassa ihmiskunnan historian aamuhämärässä. Kaksi niistä – Eufrat ja Tigris – ovat meille edelleenkin tuttuja.

Raamattu osoittaa selvästi, että Nooan ajan vedenpaisumus tuhosi koko muinaisen maailman, myös sen joet.

Miksi kartat siis yhä näyttävät Tigrisin ja Eufratin?

Ehkä vastausta voisi hakea anglosaksisesta maailmasta? Australiassa on monia Englanninln liigasta tuttuja kaupunkeja, ja esimerkiksi Sydneyssä on Hyde Park.

Aussimaasa on myös Nooalle tuttu Ararat, USA:ssa on Betlehem.

Ihmiset haluavat uudessa maailmassa ympärilleen jotain, joka muistuttaa vanhasta maailmasta.

Sen vuoksi meille yhä on Eufrat ja Tigris kartoissamme.

Lähde:

Thomas, Brian. 2016. Did the euphrates Flw before the Flood? Acts & Facts 45 (8), 19.


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

TIME satuilee: ”Kemia ja evoluutio ovat laiskoja ja etsivät suorimman tien fiksuihin ratkaisuihin”


Epigenetiikassa ei ole hajuakaan laiskuudesta. Kuva: National Institutes of Health, public domain.





Joel Kontinen

Usko evoluutioon saa sen kannattajat uskomaan, että universumissa täytyy olla pieniä vihreitä miehiä. He eivät voi hyväksyä sitä, että oma planeettamme ja aurinkomme olisivat ainutlaatuisia.

TIMEssä tiedetoimittaja Jeffrey Kluger pitää miltei varmana, että älykästä elämää on myös muissa maailmoissa.

Hän on omaksunut Darwinin näkemyksen evoluutiosta, jossa luonnonvalinta toimii teleologisesti, ikään kuin se tietäisi, mihin se pyrkisi.

Richard Dawkins harrastaa samankaltaista strategiaa ja pyrkii osoittamaan, miten helposti täysin käsittämättömästä kirjainjonosta saa Shakesperen tekstiä.

Ongelma on siinä, että joku on ohjelmoinut merkkijonon evoluution.

Sokea kelloseppä ei kuitenkaan pysty ennakoimaan tulevaa kehitystä, joten sekä Dawkins että Kluger puhuvat puuta heinää.

Naturalistiset prosessit eivät pysty synnyttämään elämän hienoja osatekijöitä. Solu, DNA ja RNA ovat niille liikaa.

Lähde:

Kluger, Jeffrey. 2016. The perfectly Sane Case for Life in Space. Time Europe 22 /29.2., 76 –79.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pikkuruisessa hiivasolussa on 60 miljoonaa proteiinimolekyyliä – ja ne vetävät yhtä köyttä


Schizosaccharomyces pombe. Kuva: David O Morgan.



Joel Kontinen

Pieni ei aina ole yksinkertainen. Nature raportoi hiljattain massaspektrometritutkimuksesta, jolla selvitettiin halkiohiivan (Schizosaccharomyces pombe proteiineja ja niiden yhteistyötä.

Ruedi Aebersold ja Matthias Mann saivat selville, että yhdessä hiivasolussa tapahtuu liki kummia: 60 miljoonaa proteiinimolekyyliä toimii dynaamisesti yhdessä.

Tutkijoiden systeemibiologinen lähestymistapa kertoo älykkäästä suunnittelusta.

Darvinistinen alhaalta ylös -suunnittelu ei saa tällaista yhteispeliä aikaan.

Lähde:

Aebersold, Ruedi ja Matthias Mann. 2016. Mass-spectrometric exploration of proteome structure and function. Nature 537, 347–355.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Raamattu ei tunne litteää maata


Litteän maan kaareva kansi on skeptikkojen ikioma myytti. Kuva: C. Flammarion (1888), Hugo Heikenwaelder, Wikipedia.





Joel Kontinen

Olli Niiranen nosti Suur-Keuruun mielipidekirjoituksessaan 24.8. esiin litteän maan myytin. Hän sanoo kuvailevansa keskustelua, jonka hän kuuli kadulla. Siinä lähdettiin muinaisesta babylonialaisesta maailmankuvasta, jossa aurinko ja kuu kiertävät maata ja tähdet on kiinnitetty kiinteään kupuun.

Tällainen näkemys ei perustu Raamattuun, joka ilmoittaa maan muodon pyöreäksi. Tämä tieto käy ilmi myös esimerkiksi bysanttilaisista kolikoista ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan symboleista.

USA:n apollo-ohjelman isä Wernher von Braun ja Keuruulla vuonna 1978 vieraillut astronautti James Irwin olivat luomiseen uskovia kristittyjä, joiden urat perustuivat siihen, että maapallo ei ole litteä.

Skeptikot keksivät litteän maan vasta 1800-luvulla, jolloin oli trendikästä kritikoida Raamatun maailmaa.

Kristinusko on antanut meille yliopistojärjestelmän lisäksi myös nykytieteen, jonka suurimmat uranuurtajat (esimerkiksi Robert Hooke, Sir Isaac Newton ja Louis Pasteur) olivat tunnustavia kristittyjä.

Tieteen synty edellytti uskoa rationaaliseen Jumalaan, joka loi rationaalisen maailman.

Vuonna 1660 englantilaiset kristityt tutkijat perustivat Royal Societyn, Ison-Britannian arvostetun tiedeakatemian. Ensi marraskuussa se järjestää kansainvälisen seminaarin, jonka tarkoituksena on tarkastella uusdarvinistista evoluutiota kriittisesti ja ehkä korvata se toimivammalla teorialla.

Tutkijat ovat jo pitkään tienneet, että uusdarvinismin mekanismit (luonnonvalinta ja mutaatiot) eivät pysty selittämään elämän monimuotoisuutta tai edes solun tai geenin moniulotteista rakennetta.

Evoluutio on liian mekanistinen selitysmalli. Vielä 1960-luvulla luultiin, että yksi geeni koodaa yhtä proteiinia ja että meillä on 2 miljoonaa geeniä. 1990-luvulla luku tippui 100 000:een. Viimeisin luku (vuodelta 2014) on 19 000.

Solumme ovat täynnä hienoja nanokoneita, korjausmekanismeja ja laaduntarkkailulaitteita.

Todellisuus on lisäksi häkellyttävän kaunista. Leonardo da Vincin Mona Lisa ja Ateenan Akropolis vain matkivat sitä kauneutta, jota me näemme kaikkialla luomakunnassa. Taiteesta tuttu kultainen leikkaus näkyy myös jokaisessa meistä.

Minulle se kertoo luomisesta.

Kirjoitus on vastine Suur-Keuruussa 24.8. julkaistuun mielipidekirjoitukseen. Lehti julkaisi vastineeni 22.9.



En-Gedin käärö: Leviticus (3. Mooseksen kirja) on säilynyt muuttumattomana liki 2 000 vuotta



Juutalaiset kirjurit tekivät tarkkaa työtä. Kuva: Underwood & Underwood, National Geographic 26 ( 6), 1914.




Joel Kontinen

Monet skeptikot olettavat, että Raamatun teksti on vuosituhansien kuluessa muuttunut moneen kertaan.

Kuolleenmeren kääröt osoittivat, että Vanha testamentti on säilynyt käytännössä muuttumattomana tuhat vuotta.

Äskettäin Kentuckyn yliopiston professori Brent Seales kollegoineen onnistui virtuaalisesti avaamaan pahasti palaneen 1700 vuotta vanhan Vanhan testamentin käsikirjoituksen ja lukemaan tekstin.

Seales ja kollegat raportoivat työstään Science Advances -tiedelehdessä. Käärö sisältää osia Kolmannesta Mooseksen kirjasta (Leviticus). Se löytyi jo 1970-luvulla, mutta oli palanut pahasti.

En-Gedin käärö osoittaa, miten hämmästyttävän tarkasti juutalaiset kirjurit ovat jäljentäneet Vanhan testamentin tekstiä. Se on liki identtinen keskiaikaisen masoreettisen tekstin kanssa.

Raamattu ei ole kokoelma muinaisten paimentolaisten tarinoita, vaan se kertoo todellisista ihmisistä, jotka elivät tietyssä maantieteellisessä paikassa tiettynä historiallisena aikana.

Monet arkeologiset löydöt vahvistavat Raamatun luotettavuuden.

Muinaisissa muistomerkeissä mainitaan 50 Vanhan testamentin henkilöä. Jotkin niistä kuvaavat Raamatusta tuttuja tapahtumia.

Luonnossa näkyy todisteita myös Raamatun ajan katastrofeista, esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksesta ja profeetta Aamoksen mainitsemasta maanjäristyksestä.


Lähde:

Seales, William Brent. 2016. From damage to discovery via virtual unwrapping: Reading the scroll from En-Gedi. Science Advances 2 (9) (21.9.).

perjantai 7. lokakuuta 2016

Tuomioistuin määräsi korvauksia darvinistien syrjimälle tiedemiehelle

Triceratops. Kuva: Tom Parker, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen


Mikroskooppiasiantuntija Mark Armitage joutui kantapään kautta kokemaan sen, mitä Ben Stein osoitti dokumentissaan Expelled: No Intelligence Allowed eli sen, että darvinistit syrjivät ja vainoavat toisinajattelijoita.

Työskennellessään California State University – Northridgessa mikroskooppiasiantuntijana Armitage löysi pehmeitä kudoksia triceratopsin sarvesta.

Tutkiessaan sarvea elektronimikroskoopilla hän huomasi, että siinä oli luusoluja, jotka eivät olleet vielä ehtineet fossiloitua.

Armitage julkaisi kollegansa tohtori Kevin Lee Andersonin kanssa tutkimusraportin löydöstään vertaisarvioidussa Acta Histochemicassa vuonna 2013.

Tutkimus herätti kiinnostusta Armitagen työpaikalla yliopistossa. Monet opiskelijat tulivat katsomaan dinosauruksen sarvea. Armitage kertoi heille, että dino ei voinut olla miljoonia vuosia vanha.

Darvinistit hermostuivat. Yliopisto erotti Armitagen. Se vetosi budjettisyihin, mutta moni tiesi, mikä oli todellinen syy: evolutionistit eivät suvaitse kilpailevia maailmanselitysmalleja.

Tuomari on nyt määrännyt yliopiston maksamaan Armitagelle tuntuvan korvauksen syrjinnästä.

Evolutionistit ovat ennenkin kohdelleet kreationisteja ja älykkään suunnittelun kannattajia kaltoin.

Vuonna 2007 Iowa State Universityn apulaisprofessori Guillermo Gonzales menetti virkansa, kun kävi ilmi, että hän suosi älykästä suunnittelua.

Vuonna 2010 NASA:n Jet Propulsion Laboratoryn Cassini-hankkeessa työskennellyt David Coppedge sai kenkää lainattuaan työtovereilleen kaksi älykästä suunnittelua esittelevää DVD:tä.

Elokuussa 2012 saksalainen fyysikko tohtori Thomas Seiler kollegoineen julkaisi Singaporessa pidetyssä Länsi-tyynenmeren geofyysikkojen kokouksessa tutkimuksen dinosauruksen luusta löytyneestä radiohiilestä. Kokous sensuroi tutkimuksen.

Mutta löytöjä ei yksikään darvinisti pysty tekemään olemattomiksi.

Dinosauruksista on tullut kreationistien ystäviä. Niiden radiohiili ja pehmeät kudokset osoittavat, että evolutionistien vuosimiljoonia ei ole koskaan ollut olemassa.

Lähde:

Wile, Jay L. 2016. Young-Earth Creationist Wins Lawsuit. Proslogion (4.10.).


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Pikakanjoni muistuttaa Nooan ajan vedenpaisumuksesta ja haastaa uskon vuosimiljooniin


Providence Canyon. Kuva: Robbie Honerkamp, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).



Joel Kontinen

Providence Canyonia kutsutaan Georgian Grand Canyoniksi. Voimme kiittää (tai moittia) sen synnystä eurooppalaisia uudisasukkaita, jotka ottivat haltuunsa intiaanien maita 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alkupuolella.

He kaatoivat metsät ja istuttivat tilalle puuvillaa ja maissia. Maa oli köyhää, eikä heillä ollut lannoitteita, joten he joutuivat pian raivaamaan lisää metsää pelloiksi.

Rankkasateet huuhtoivat maan pintakerroksen mukanaan ja synnyttivät 1840-luvulta lähtien paikoin 50 metriä syvän, 180 metriä leveän ja 400 metriä pitkän kanjonin.

Providence Canyon syntyi 1840-luvun jälkeen. Kuva: Marduk, Wikimedia Commons.

Kanjonit voivat siis syntyä hyvin nopeasti. Tämä muistuttaa meitä Nooan ajan vedenpaisumuksesta, jonka vesimassat ovat jättäneet jälkiä eri puolille maailmaa, Norjasta Afrikkaan ja Etelä-Amerikasta Australiaan.

Pikakanjonit haastavat uskon vuosimiljooniin.

Monet muut geologiset muodostelmat ovat niin ikään syntyneet nopeasti:

Surtsey nousi merestä liki hetkessä. Vuonna 1963 muodostuneella saarella on syviä kanjoneita ja muita muodostelmia, joita moni voisi pitää satojentuhansien tai miljoonien vuosien ikäisinä.

Vuonna 1943 Paricutin-niminen tulivuori syntyi liki hetkessä meksikolaisen viljelijän peltoon, ja jo vuoden kuluttua se kohosi 336 metriä ympäröivää ylätasankoa korkeammaksi.

1980-luvun alussa Mount St. Helensin purkaus synnytti 200 metriä kalliokerrostumia ja syvän kanjonin muutamassa tunnissa.

Joulukuussa 2014 Hunga Tonga-Hunga Haʻapain alkoi tuprutella magmaa ja tuhkaa taivaan tuuliin. Kun tulivuori rauhoittui tammikuun lopussa, Tongan saarivaltio oli saanut yhden lisäsaaren, jonka huippu kohosi 120 metriin meren pinnasta.

Lähde:

Gibson, Rebecca. 2000. Canyon creation. Creation 22 (4): 46–48.



maanantai 3. lokakuuta 2016

Syvänmeren kalat kertovat Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta, luodusta kauneudesta – ja Jumalan huumorintajusta


Bathysaurus ferox. Kuva: NOAA Photo Library, Creative Commons (CC BY 2.0).




Joel Kontinen

Naturen syyskuun kuvagalleria muistuttaa meitä luonnon ihmeellisyydestä ja monimuotoisuudesta.

USA:n itärannikon syvyyksissä vaanivan Bathysaurus feroxin pää muistuttaa sivulta katsottuna jossain määrin liskoa, mutta B. ferox on aivan selvästi kala.

Toisin kuin sammakkomainen Chaunax pictus, B. ferox ei harrasta kävelyä.

Kalalle kuivalle maalle siirtyminen tietäisi sukupuuttoon kuolemista, koska se kuivuisi melko nopeasti.

Kalat kiehtovat monimuotoisuudellaan. TV7:n luonto-ohjelmista tunnettu dosentti Lennart Saari on sanonut, että joitain kaloja ei ole voitu luoda täysin vakavalla naamalla.

National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) on syvänmeren tutkimuksillaan vahvistanut Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen kerta toisensa jälkeen. Vaikka eliöt voivat näyttää kummallisilta, ne ovat silti tunnistettavissa tietyn lajin edustajiksi.

Evoluutio ei sitä paitsi pysty selittämään, miksi merten syvyyksissä piilee niin paljon kauneutta.

Ehkä meidän kannattaisi muistaa, että esimerkiksi maalaustaide on kauneimmillaan vain heikko heijastus luomakunnan häkellyttävästä kauneudesta, jota näkyy kaikkialla, jopa meren syvyyksissä.

Lähde:

Lee, Jane J. 2016. Images of the Month: Big Mouth. Nature News (30.9.).

lauantai 1. lokakuuta 2016

Evoluutio selittää, miksi ihmiset murhaavat toisiaan – tai ehkä ei


Simpanssin moraali? Kuva: Delphine Bruyere, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).





Joel Kontinen

Evolutionistin on vaikea uskoa, että ihminen eroaa oleellisesti muista elävistä olioista, vaikka monet seikat tai ominaisuudet (esimerkiksi genetiikka, kieli, kulttuurin rakentaminen, pystykävely, leuka ja silmänvalkuainen) kertovat siitä, että olemme ainutlaatuisia, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Darvinisti kiistää yliluonnollisen ulottuvuuden ja haluaa kuitenkin nähdä moraalia – tai sen puutetta – eläimissä, etenkin isoissa apinoissa.

Äskettäin José Maria Gómez (Granadan yliopisto) kollegoineen selvitti tieteen tietokannoista, missä määrin eri nisäkäslajit tappoivat lajitovereitaan.

He tutkivat 1024 lajin tiedot.

He huomasivat, että 40 prosenttia lajeista oli väkivaltaisia, kun taas esimerkiksi lepakot ja valaat eivät juuri koskaan tappaneet lajitovereitaan. Sudet ja simpanssit sen sijaan olivat hyvin väkivaltaisia. Simpanssin tappoivat 4,5 % lajitovereistaan ja bonobot 0,68 %.

Gómez päätteli tämän perusteella, että noin 2 prosenttia ihmisten kuolemista johtuu tapoista. Lukema on vaihdellut historian kuluessa. Pahimmillaan se on Gómezin tutkimusryhmän mukaan ollut jopa 12 % (Euraasiassa keskiajalla), mutta nykyisin se on osapuilleen 1,3 prosenttia.

Tämä Naturessa julkaistu tutkimus viittaa siihen, että oletettu menneisyytemme ei selitä tappamista siinä määrin kuin esimerkiksi psykologi Steven Pinker on väittänyt.

Pinker uskoo, että metsästäjä-keräilijät tappoivat 15 prosenttia tovereistaan. Todisteet eivät puolla tällaista lukemaa.

Raamatun mukaan maailman pahuus juontuu viime kädessä Genesiksessä kuvatusta syntiinlankeemuksesta, joka toi kärsimyksen ja kuoleman maailmaan.

Ihmiset ovat alusta lähtien syytelleet toisiaan. Aadam syytti Eevaa, Eeva syytti käärmettä. Nykyihminen syyttää evoluutiota.

Siinä hän on osittain oikeassa, sillä yhdistelmä ateismi + usko evoluutioon on tappanut enemmän ihmisiä kuin yksikään muu ideologia.

Evoluution hedelmät ovat huonoja. Vai mitä sanoisimme kansanmurhista, rodunjalostuksesta eli eugeniikasta, rasismista, aborteista ja eutanasiasta?

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että evoluutio olisi totta.

Lähde:

Wade, Lizzie. 2016. Why do we kill? Controversial study blames our distant ancestors. Science (28.9.).