Evoluutiota? Ateistien tunnus on kehittynyt viime aikoina. Kuva: Steve Rainwater, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).
Joel Kontinen
Ateistit kernaasti selittävät, että heidän ideologiansa ei ole uskonto. Mutta heidän uusin symbolinsa jäljittelee varhaisten kristittyjen kalamerkkiä.
Aluksi kalan sisällä luki Darwin. Nyt symbolista on tullut virtaviivaisempi, ja kehitysopin isähahmo on saanut väistyä.
Varhaiskristittyjen kalasymboli Efesoksen raunioissa. ΙΧΘΥΣ (ikhthýs) tulee kreikan kielen sanoista Ίησοῦς Χριστός, Θεοῦ Υἱός, Σωτήρ, ’Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja’.
Pääkirjoituksessaan New Scientist myöntää, että Richard Dawkinsin ja muiden uusateistien ärhäkkä strategia on epäonnistunut.
Se sai jumalankieltäjät innostumaan, mutta samalla se vieroitti monet muut, jotka oivalsivat, että uusateismi on yhtä dogmaattista kuin uskonnot ja siis toimii ikään kuin se olisi uskonto.
Jumalharhassa (The God Delusion) Dawkins pyrki osoittamaan, että uskonto on kaiken pahan alku ja juuri.
Monet jumalankieltäjät jäljittelivät tätä näkemystä, mutta nyt myös jotkut ateisteiksi tunnustautuvat tutkijat myöntävät, että uskonnolla on ollut yhteiskuntaa suojaava rooli ihmiskunnan alkuvaiheissa.
Militantit ateistit eivät usko, että uskonnolla enää olisi näin hyvä vaikutus.
Tutkimukset kertovat jotain vallan muuta, joten keskustelu jatkuu.
Jopa Richard Dawkins on joutunut myöntämään, että kristinusko on inspiroinut useita kaikkein aikojen parhaista hengentuotteista.
Ateistien tupaan tuiskii lisää lunta:
Uskontojen väkivaltaisuutta on monesti liioiteltu.
Ateistit mielellään niputtavat kaikki uskonnot yhteen, vaikka olemme viime vuosina nähneet, miten kristinusko eroaa etenkin islamista.
Monet tutkijat myöntävät, että kristinuskon vaikutus on pohjimmiltaan ollut hyvä.
Jeesuksen opetus lähimmäisenrakkaudesta sai kristityt perustamaan kouluja, sairaaloita ja orpokoteja.
Lähetyskentillä kristinuskon vaikutus on ollut hyvin dynaaminen, ja se on poistanut tiedon puutteesta johtuvia epäkohtia.
Monet huomattavat orjakaupan vastustajat olivat tunnustavia kristittyjä.
William Wilberforce (1759–1833) oli kristitty kansanedustaja ja aktivisti, joka taisteli orjakauppaa vastaan vuosikymmenien ajan, kunnes se kiellettiin lailla Brittiläisessä imperiumissa vuonna 1833.
Tunnettu lähetyslääkäri ja tutkimusmatkailija David Livingstone (1813–1873) puolestaan vastusti Afrikassa rehottavaa orjakauppaa.
Modernin tieteen uranuurtajat, esimerkiksi Robert Hooke, Sir Isaac Newton ja Louis Pasteur, olivat Raamattuun uskovia kristittyjä.
Ateismin hedelmiä ei hyvällä tahdollakaan voi luonnehtia hyviksi.
Lähde:
Unholy? Atheists should embrace the science of religion. New Scientist -lehden pääkirjoitus 15. 4. 2017 (julkaistu verkossa 11.4.).