tiistai 30. tammikuuta 2018

Ulkoavaruuden elämän etsijöiden oljenkorsi: Jos eksoplaneetalla ei ole happea, siellä voi silti olla muita elämää suosivia kaasuja


Taiteilijan näkemys Proxima b:stä. Kuva: ESO/M. Kornmesser.





Joel Kontinen

Jos ulkoavaruuden elämän etsijät eivät havaitse eksoplaneetalla merkkejä hapesta, heidän ei tuoreen tutkimuksen mukaan kannata vielä viskata teleskooppiaan kaapin pohjalle.

He eivät edes voi olla varmoja siitä, mistä happi on peräisin, koska sen synty on varsin monimutkaista, eikä välttämättä eloperäistä.

Niinpä he etsivät merkkejä myös metaanista (CH4) ja hiilidioksidista (CO2) ja kaihtavat kohteita, joissa on merkkejä runsaasta hiilimonoksidista (CO).

Naturalistisen maailmankatsomuksen omaksuneet astrobiologit uskovat, että elämän on täytynyt kehittyä muualla universumissa jokseenkin samalla tavalla kuin täällä maapallolla.

Monet arvelevat, että kesti nelisen miljardia vuotta ennen kuin Maasta kehittyi se elämää ylläpitävä planeetta, jonka me tunnemme.

Joten he päättelevät, että kenties muutaman vuosimiljardin kuluttua elämän ihme voi vähitellen alkaa tapahtua jossain muualla universumissa.

Toiset taas uskovat, että maapallo on vetinen (eli siis hapekas) jo alusta lähtien.

Ulkoavaruuden elämän etsijät eivät ole löytäneet eksoplaneetoilta mitään merkkejä elämästä.

Maan kaltainen asuttava planeetta on edelleenkin kateissa.

Jotkut tutkijat uskovat, että sekä maapallo että koko aurinkokuntamme ovat ainutlaatuisia.

Jumala on luonut Maan ylläpitämään elämää.

Lähde:

Wall, Mike. 2018. Alien Life Hunt: Oxygen Isn't the Only Possible Sign of Life. Space.com (24.1.).


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Darwinin arvostelu kiukuttaa intialaisia tiedemiehiä

Darwinin arvostelu nostaa niskavilloja Intiassa.





Joel Kontinen

Intian tiedeyhteisössä kiehuu ja kuohuu.

Äskettäin Satyapal Singh, yliopisto-opetuksesta vastuussa oleva nuorempi ministeri, rohkeni arvostella evoluutiota.

Singh kertoi 20.1. järjestetyssä konferenssissa, että Darwinin teoria ihmisen evoluutiosta on tieteellisesti väärin, koska kukaan ei ole koskaan nähnyt apinan muuttuvan ihmiseksi.

Evolutionistit eivät tosin myönnä uskovansa aivan tällaista vaan sanovat, että ihmisillä ja isoilla apinoilla oli yhteinen kantaisä. (Mutta he uskovat, että ennen muinoin esi-isämme olivat kaloja ja kauan ennen sitä bakteereja).

Kuohunta voimistui, kun tiedeministeri Harsh Vardhan, joka on koulutukseltaan lääketieteen tohtori, kieltäytyi kommentoimasta ministerikollegansa puheita. Vardhan vetosi siihen, ettei hän ole opiskeluaikana jälkeen perehtynyt Darwinin teoriaan eikä näin ollen ollut pätevä keskustelemaan siitä.

Tästäpä joukko tiedemiehiä riemastui. He alkoivat kerätä nimiä verkossa. Vetoomuksessa vaadittiin Singhiä perumaan puheensa.

Jotkut tiedemiehet pelkäävät, että evoluutio on jo kärsinyt peruuttamattoman kolauksen tavallisen kansan keskuudessa.

Evolutionistit ovat keinoja kaihtamatta sortaneet toisinajattelijoita ja puolustaneet oppi-isäänsä kiihkeästi kaikkialla maailmassa.


Lähde:

Padma, T.V. 2018. Anti-Darwin comments in India outrage scientists. Nature News. (25.1.).

perjantai 26. tammikuuta 2018

Hyönteisten siipien oletettu evoluutio on darvinistinen mysteeri

Hyönteisten siipien oletetusta evoluutiosta ei ole todisteita, vaan se on uskon asia.




Joel Kontinen

Darvinistit uskovat, että hyönteiset kehittyivät eliöistä, joilla ei ollut siipiä.

Tämä on uskon asia, koska kukaan ei ole nähnyt fossiilia, jolla olisi protosiipi.

Hiljattain New Scientist kertoi, että kaksi tutkimusryhmää on selvittänyt, miten hyönteisten siivet eivät ole voineet kehittyä, joten niiden on heidän mukaansa täytynyt kehittyä jollain muulla tavalla.

Tutkijat hyödynsivät CRISPR-geenimuuntelutekniikkaa yrittäessään kirjoittaa siipien evoluutiohistoriaa.

Meripihkaan hautautuneista hyönteisistä näkee, että ne ovat olleet nykyhyönteisten näköisiä jo ammoisista ajoista lähtien.

Myös muut meripihkaan jähmettyneet eläimet näyttävät niiden nykyisiltä lajitovereilta.

Niiden evoluutiota ei näy missään.


Lähde:

Le Page, Michael. 2018. The origin of insect wings has been revealed by gene editing. New Scientist (24.1.).

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Tutkimus: Aivot valmistelevat pikkulapsia oppimaan uusia taitoja

Nyt minä piirrän. Kuva: CCO/Public domain.





Joel Kontinen

Vauvat näyttävät oppivan kävelemään ja muita uusia taitoja liki silmänräpäyksessä, mutta tuoreen Child Development -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan heidän aivonsa auttavat heitä valmistautumaan suoriutumaan niistä jo kauan ennen kuin he ottavat ensi askeleensa.

Vauvojen aivot on kaikesta päätellen ohjelmoitu auttamaan heitä omaksumaan uusia taitoja.

Aivoja voitaneen verrata tietokoneen käyttöjärjestelmään, joka valmistelee konetta suoriutumaan pyydetyistä tehtävistä.

Aivot tosin ovat monin verroin ihmeellisemmät kuin tehokkainkin tietokone, joka ei nimestään huolimatta tiedä mitään.

Penn Staten tutkijoiden mukaan kuulu psykologi Jean Piaget ei ollut täysin oikeassa sanoessaan, että lapset oppivat taitoja pyrähdyksittäin.

Tutkijat testasivat 28 pikkulasta kuukauden välein. Ensimmäisessä kokeessa vauvat olivat puolivuotiaita, ja testit jatkuivat, kunnes he täyttivät vuoden.

Testinä käytettiin klassista koetta, jossa vauvan pitää ratkaista, onko piilotettu esine olemassa sen jälkeen, kun sitä ei enää näy.

EEG eli Aivosähkökäyrätutkimus paljasti, että aivot valmistivat vauvaa pikkuhiljaa ratkaisemaan tehtävän.

Pikkulasten oppiminen haastaa darvinistisia käsityksiä.


Kielen oppiminen alkaa jo ennen syntymää
. Vastasyntyneet osaavat erottaa pienet ja isot luvut toisistaan, ja pikkulapset pystyvät oppimaan vieraan kielen vaivatta ennen kolmatta ikävuottaan.

Lähde:

Pennsylvania State University. 2018. Baby brains help infants figure it out before they try it out. MedicalXpress. (17.1.).


maanantai 22. tammikuuta 2018

Huonoja uutisia ulkoavaruuden elämän etsijöille: joitakin oletettuja eksoplaneettoja ei ehkä ole olemassa


Punaiset jättiläiset ovat isoja. Kuva: AtteLPublic domain.





Joel Kontinen

Jotkin punaisia jättiläisiä kiertävät eksoplameetat saattavat olla optisia illuusioita. Tähtitieteilijät ovat otaksuneet, että tähden valon muutokset aiheutuvat siitä kiertävän planeetan himmentävän valoa tullessaan kiertoradallaan tähden ja meidän väliin.

Mutta tuore tutkimus viittaa siihen, että punaisten jättiläisen pinnan liikkeet saattavat aiheuttaa samanlaisen havainnon.

Väärät hälytykset kuuluvat oleellisesti eksoplaneettojen etsintään. Esimerkiksi fanfaarein julkaistua Gliese 581g:tä ei tiettävästi ole olemassa, ja monet Maan kaltaisiksi ja/ tai elinkelpoisiksi mainostetut eksoplaneetat ovat kaikkea muuta kuin elinkelpoisia.

Monien on vaikea hyväksyä sitä, että maapallo on ainutlaatuinen, joten he haluavat kiihkeästi löytää elämää myös muista maailmoista ja toivottaa muukalaiset tervetulleiksi Maa-planeetalle.

Lähde:

Crane, Leah. 2018. Some exoplanets orbiting red giant stars may just be a mirage. New Scientist (18.1.).

lauantai 20. tammikuuta 2018

Meidän aurinkokuntamme on ainutlaatuinen, NASA:n tutkimus kertoo

Kepler-11 -järjestelmässä Auringon kaltaista tähteä kiertää kuusi planeettaa. Kuva: Tim Pyle/NASA.




Joel Kontinen

Meidän aurinkokuntamme näyttää olevan ainutlaatuinen.

NASA julkaisi äskettäin Kepler-avaruusteleskoopin keräämiin tietoihin perustuvan tutkimuksen, joka osoittaa, että useimmissa aurinkokunnissa eksoplaneetat ovat yhtä suuria ja että niiden kiertoradat ovat suunnilleen yhtä kaukana toisistaan.

Meidän aurinkokunnassamme on paljon enemmän vaihtelua. Merkurius on vain kolmasosa Maasta, ja Jupiter on halkaisijaltaan 11 kertaa suurempi kuin maapallo. Myös etäisyyksissä on huimia eroja.

NASA:n tutkimusryhmä tarkasteli 355 tähteä, joilla on yhteensä 909 planeettaa. Nämä eksoplaneetat kiertävät aurinkoaan 1000–4000 valovuoden päässä meistä.

Monet eksoplaneetat horjuttavat tai suorastaan halveksivat naturalistisia planeetanmuodostusteorioita. Ne ovat monin tavoin kummajaisia.

Useat niistä ovat aivan liian kuumia elämälle.

Suurin osa tähdistä, etenkin punaiset kääpiötähdet, eivät suosi elämää, mutta maapallon elämälle suotuisa Aurinko ja iso Kuu tekevät planeetastamme ainutlaatuisen.

Lähde:

Howell, Elizabeth. 2018. Earth Resides in Oddball Solar System, Alien Worlds Show. Space.com (16.1.).

torstai 18. tammikuuta 2018

Amazonin harvinainen hybridilintu ihastuttaa lintutieteilijöitä

Lepidothrix vilasboasi. Kuva: Dysmorodrepanis, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Lepidothrix vilasboasi on lakkitanssijoihin kuuluva Amazonin alueella elävä varpuslintu. Se löydettiin alun perin vuonna 1957 Brasiliasta, ja seuraavaa havaintoa saatiin odottaa vuoteen 2002 saakka.

Lintutieteilijät ovat selvittäneet, että L. vilasboasi on kahden eri lakkitanssijalajin hybridi.

Luonnossa tavattavat hybridit ovat aika harvinaisia.

Ne kertovat siitä, että biologian käsite laji on suppeampi kuin Genesiksessä käytetty sana laji (hepr. baramin, ’luotu laji’).

Voit lukea hybrideistä lisää täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Kuten Genesis meille kertoo, eläimet lisääntyvät lajiensa (baramin) mukaan.

Lähde:

Mathewson, Samantha. 2018. Rare Hybrid Bird Discovered in the Amazon in a First. Live Science (9.1.).

tiistai 16. tammikuuta 2018

Keihäsrausku inspiroi pehmeitä robotteja

Kuva: Jeremy Collins, CC BY 1.0.



Joel Kontinen

Biotekniikan professori Ali Khademhosseini kollegoineen on suunnitellut robotin, joka jäljittelee keihäsrauskun (Dasyatis pastinaca) biomekaniikkaa.

Tutkijat toivovat, että heidän keksintönsä edistää robotiikan lisäksi myös lääketiedettä. Sitä voisi hyödyntää etenkin kuntouttaessa potilaita, jotka toipuvat sydänkohtauksesta.

Tämä Advanced Materials -lehdessä julkaistu läpimurto on tuorein esimerkki biomimetiikasta eli luomakunnan nerokkaiden ratkaisujen hyödyntämisestä.

Tutkijat ovat hyödyntäneet esimerkiksi majavan turkkia, kissan viiksiä, hain eviä, kameleontin kieltä, merihevosen pyrstöä ja gekkon jalkaa keksinnöissään ja /tai tuotekehittelyssään.

Evoluutio on sokea, mutta Jumala on jo alun perin luonut toimivia ratkaisuja, joita ihminen matkii.

Lähde:

UCLA Henry Samueli School of Engineering of Applied Science. 2018. Stingray soft robot could lead to bio-inspired robotics: Developing soft biobots. Science Daily. (13.1.).

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Darwinin ”inhottava mysteeri” eli kukkien evoluutio ja voittokulku on yhä darvinistinen ongelma

Darwinille kukkien evoluutio oli inhottava mysteeri.



Joel Kontinen

Charles Darwin kutsui kukkien evoluutiota ja ällistyttävää levinnäisyyttä inhottavaksi mysteeriksi (abominable mystery), koska ne näyttivät tupsahtaneen yhtäkkiä maailmaan ja valloittaneen sen.

Kukat ovat menestyneet paremmin kuin dinosaurusten aikakauden kuvista tutut havupuut ja saniaiset, jotka edelleenkin viihtyvät ajassamme.

Eikä arvoitus ole ratkennut yli 150 vuodessa. Varhaisimmat kukat näyttävät aivan nykykukilta, eli niiden evoluutio on jämähtänyt paikoilleen.

Viime vuonna ranskalaistutkijat väittivät ratkaisseensa mysteerin ainakin osittain, mutta äskettäin PLOS Biologyssä julkaistu tutkimus viittaa siihen, että kukkien evoluutio on edelleenkin naturalistinen arvoitus.

Nyt tutkijat arvelevat, että kukkien menestys johtuu siitä, että niiden genomi eli geeniperimä pieneni liitukaudella enemmän kuin muiden kasvien.

Tämä on silkka olettamus, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa.

Me joka tapauksessa hyödymme tästä inhottavasta mysteeristä. Vai miltä näyttäisi kukaton maailma?

Kukat kertovat meille siitä, että niiden luoja on suuri taiteilija, joka arvostaa kauneutta, jota näkyy myös syntiin langenneessa maailmassa.


Lähde:

Briggs, Helen. How flowering plants conquered the world. BBC News (13.1.).


perjantai 12. tammikuuta 2018

Pohjois-Carolinan alligaattorit selviävät jäätyneessä suossa älykkäällä tempulla

Kuva: Fritz Geller-Grimm, CC BY 2.5.



Joel Kontinen

Tammikuun pakkaskelit ovat paljastaneet yllättäviä piirteitä eläimistä.

Floridassa iguanat tipahtivat kohmeina puista, mutta elpyivät, kun ne pääsivät auringonpaisteeseen.

Pohjois-Carolinan alligaattorit työntävät päänsä suon jään läpi voidakseen hengittää.

Luomisperspektiivistä katsottuna näiden strategioiden ei pitäisi hämmästyttää meitä, koska Jumala huolehtii eläinten hyvinvoinnista myös syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa.

Lähde:

Geggel, Laura. 2018. Alligators 'Snorkel' to Survive Ice-Covered Swamp. Live Science (10.1.).

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Talvimyrskyjen viskomat lohkareet muistuttavat vedenpaisumuksesta

Vedenpaisuksesta jäi myös muunlaisia muistoja. Kuva: Karsten Sperling, CC BY-SA 2.0.





Joel Kontinen

New Scientist myöntää, että valtamerien aallot voivat tuoda mukanaan kivenlohkareita, jotka voivat painaa satoja tonneja, ja viskata niitä kallioiden päälle.

Irlannin talven 2013–2014 myrskyjen jäljiltä Williams Collegen professori Rónadh Cox ja kollegat löysivät maan itärannikolta 620 tonnin painoisen lonkareen.

New Scientist painottaa, että lohkare painaa yhtä paljon kuin kolme vapaudenpatsasta.

Mutta Nooan ajan vedenpaisumukseen verrattuna nykyiset talvimyrskyt olivat pikkuruisia loiskahduksia.

Siitä on löytynyt todisteita Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, Etelä-Amerikasta, Afrikasta, Aasiasta ja Australiasta.


Lähde:

Joel, Lucas. 2018. Storm waves can move boulders heavier than the Statue of Liberty. New Scientist (10.1.).


tiistai 9. tammikuuta 2018

Todisteita Marsin elämästä? Tutkija uskoo, että NASA on löytänyt fossiileja punaiselta planeetalta

Kuva: ESA - European Space Agency & Max-Planck Institute for Solar System Research for OSIRIS Team, CC BY-SA 3.0-igo.



Joel Kontinen

Vanhan kuluneen anekdootin mukaan darvinisti sanoo, että hän ei olisi nähnyt, ellei olisi uskonut.

Monet naturalistisen maailmankatsomuksen omaksuneet yksilöt odottavat niin hartaasti löytävänsä todisteita Maan ulkopuolisesta elämästä, että he näkevät – tai kuulevat – niitä varsin herkästi.

Maan ainutlaatuisuus on heille kauhistus, koska se viittaisi siihen, että Genesis on totta ja että Jumala yksin on kaiken Luoja.

Mars on kuiva ja eloton, mutta monet uskovat sen joskus olleen vetisempi.

Buckinghamin yliopiston tutkija Barry DiGregorio uskoo, että NASA:n hiljattain julkaisemissa Marsista oletuissa kuvissa näkyvät pikkuruiset muodostelmat ovat fossiileja.

DiGregorio on tutkinut ordovikikauden fossiileja ja uskoo, että kuvien 0,6 sentin pituiset tikkumaiset muodostelmat muistuttavat niitä.

NASA:n Jet Propulsion Laboratoryn edustaja Ashwin Vasavada ei ollut yhtä toiveikas.

Mars on spekulaatioiden luvattu planeetta.

Monet niistä kuulostavat siltä kuin ne olisi vedetty hatusta.

Lähde:

Parsons, Jeff. 2018. Are these ancient FOSSILS on Mars? NASA sparks frenzy after picturing 'stick-like figures' on the red planet. Mirror (8.1.).

maanantai 8. tammikuuta 2018

Itkumuurin läheltä löytyi 2 700 vuotta vanha sinetti, joka vahvistaa Raamatun historiaa

Jotkin muinaiset sinetit näyttivät tällaisilta. Kuva: Jastrow (2005), Public domain.



Joel Kontinen

Muinaisilla sineteillä on tapana vahvistaa Raamatun historiaa. Ne voivat esimerkiksi osoittaa, että Jumala Sanan näkemys maapallon muodosta on kaikkea muuta kuin epätieteellinen.

Ne myös vahvistavat Raamatussa mainittujen henkilöiden historiallisuuden.

Äskettäin Itkumuurin läheltä löytyi poltetusta savesta muodostunut esine, jonka mitat ovat 1,3 x 1,5 x 2,0 cm, ja siihen painettu hepreankielinen teksti mainitsee Jerusalemin kuvernöörin (tai kaupunginjohtajan) tittelin.

Israelista löydettyjen antiikkiesineiden valvontaviraston Israel Antiquities Authorityn arkeologit arvelevat sen olevat 2 700 vuotta vanha, Hiskian tai Joosia ajalta.

Vanhassa testamentissa kuvaillaan näitä kuninkaita ja heidän virkamiehiään.

Löytö muistuttaa meitä jälleen kerran siitä, että Raamatussa kuvaillaan todellista historiaa.

Lähde:

Schuster, Ruth. 2018. Governor of Jerusalem's Seal Impression From First Temple Era Found Near Western Wall. Haaretz (1.1.).

lauantai 6. tammikuuta 2018

”Mestari Jeesus” lupaa ratkaista kaikki ongelmamme

”Mestari Jeesus” mainostaa kykyjään Fuerteventuran ilmaisjakelulehdessä Hoi.



Joel Kontinen

Puuttuuko sinulta rakkautta, terveyttä, työtä, hyvää onnea? Kärsitkö impotenssista tai pahasta silmästä? Tarvitsetko apua kokeissa?

Kaikkiin näihin vaivoihin tai ongelmiin lupaa Maestro Jesús pikaista ratkaisua – pientä (tai ehkä hiukan isompaakin) korvausta vastaan.

Maestro Jesús on afrikkalainen selvänäkijä ja meedio, joka toisin kuin Raamatun Jeesus on löytänyt yliluonnollisesta keinon panna rahoiksi.

Tälle meediolle kelpaa Jeesuksen nimi, mutta opetus ei: ”Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.” (Matteus 23:10).

Jeesus ennusti, että viimeisinä aikoina tulee vääriä messiaita ja vääriä voideltuja, jotka eksyttävät monia.

Varokaa tällaisia eksyttäjiä.

torstai 4. tammikuuta 2018

Uusi darvinistinen tarina keksii ihmisille ja haille yhteisen kantaisän

Varhainen sukulainen? Kuva: DiBgd, CC BY-SA 4.0.





Joel Kontinen

Uudemmilla darvinistisilla tarinoilla on taipumus syrjäyttää vanhemmat.

Neljä, viisi vuotta sitten saimme kuulla, että olemme perineet kasvomme panssarikaloilta.

Uudemman version mukaan meillä ja hailla on yhteinen kantaisä.

Darwinille kumartavat tutkijat päättelivät tämän tarkasteltuaan oletetulla devonikaudella noin ”400 miljoonaa vuotta” sitten eläneen hain Gladbachus adentatusin fossiilia. Sitä kuvaileva tutkimus julkaistiin jo vuonna 2001, mutta nyt he löysivät tästä pahasti litistyneestä vainajasta uusia piirteitä.

He uskovat, että G. adentatus on haista vanhempia. Tästä he päättelivät, että ihmisen ja hain yhteinen kantaisä uiskenteli maailman merissä ”440 miljoonaa vuotta” sitten.

Hait ovat vanhempia eläviä fossiileja, ja ne ovat hämmentäneet evolutionisteja.

Ne noudattavat Genesiksen lajiensa mukaan -periaatetta ja saattavat syödä myös ruohoa.

Lähde:

Geggel, Laura. 2018. Common Ancestor of Sharks and Humans Lived 440 Million Years Ago. Live Science (3.1.).

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

ET:n viestin aiheutti – avaruuspöly

Kuva: NASA/JPL-Caltech, Public Domain.




Joel Kontinen

Tähti KIC 8462852, joka anglosaksisessa mediassa tunnetaan nimellä Tabby’s star löytäjänsä Tabetha Boyajianin mukaan, on synnyttänyt koko joukon spekulaatiota viime vuosina.

Tähden kirkkaus näyttää vaihtelevan nopeasti ja säännöllisesti.

Jotkut olettavat, että ET lähettää meille sieltä viestiä, mutta loogisempi selitys lienee huomattavasti proosallisempi, esimerkiksi komeetta tai jättiplaneetta.

Tuorein selitys antaa kuoliniskun ET:n signaalihypoteesille. Todennäköisesti komeetat tai asteroidit synnyttävät pölyä tähden ympärille.

Myös muut viestit (esimerkiksi tähden HD 164595 lähettämät) ovat osoittautuneet vääriksi hälytyksiksi.

Pieniä vihreitä miehiä tuskin ilmaantuu tänne lähipäivinä, vaikka heille on jo levitetty punainen matto.

Elämä ei synny spontaanisti. Se täytyy luoda.

Lähde:

Crane, Leah. 2018. Weird dim star isn’t due to alien megastructure – it’s just dust. New Scientist (3.1.).

maanantai 1. tammikuuta 2018

Pieniä vihreitä miehiä ei näkynyt vuonna 2017, mutta tutkijat arvelevat saaneensa vihjeitä toisen aurinkokunnan vedestä

Taiteilijan näkemys mysteeriasteroidi Oumuamuasta. Kuva: ESO/M.Kornmesser.




Joel Kontinen

Monet naturalistisen maailmankatsomuksen omaksuneet tutkijat eivät voi hyväksyä sitä, että Maa olisi ainutlaatuinen plamńeetta. He uskovat, että kun elämä on kerran syntynyt täällä, sen on täytynyt kehittyä myös muualla täysin spontaanisti.

Evolutionistien pulma on siinä, että pienet vihreät miehet pysyttelevät piilossa, vaikka heitä varten on levitetty punainen matto.

Naturalistinen toiveajattelu sen sijaan voi liiankin mainiosti.

Äskettäin mysteeriasteroidi (tai komeetta) Oumuamua ohitti Auringon vain 37 miljoonan kilometrin etäisyydeltä. Tämä innoitti BBC:n tiedetoimittaja Paul Rinconin spekuloimaan ET-vedestä (alien water), jota Oumuamuan pinnan alla saattaa piillä.

Eli jos vierailijoita ei näy, voimme lohduttautua sillä, että ainakin vesi on peräisin muualta.

Lähde:

Rincon, Paul. 2017. Interstellar object may hold 'alien' water. BBC news (18.12.).