sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Fida eväät elämään -kampanja

 

Kuva: Fida eväät elämään -kampanja.

Joel Kontinen

Toukokuussa alkaa taas Fidan eväät elämän keräys. Tällä kertaa se tukee äitejä ja lapsia, joita on sota- ja katastrofialueilla todella paljon.

  – Keräämme varoja kriisialueilla ja vähiten kehittyneissä maissa tehtävään työhön. Todellisuus on se, että monin paikoin selviytyminen on äitien varassa. Moni äiti kantaa valtavaa taakkaa kriisitilanteen keskellä, sanoo Fidan viestintäpäällikkö Kirsi Koski-Kujala. Fidan tiedotteessa.

Avuntarve on suuri esimerkiksi Ukrainassa, joka on yksi kampanjan kohteista.

– Keskustelin Ukrainan helluntaikirkon avustusjärjestö Edobron työntekijöiden kanssa, ja heidän viestinsä oli selkeä: äidit tarvitsevat nyt tukea arkeensa. Miesten ollessa rintamalla äidit kantavat vastuun lapsista ja toimeentulosta – myös sodan etulinjan läheisyydessä, jossa arki on jatkuvaa selviytymistä.

Fida on sodan alusta lähtien järjestänyt äideille ja lapsille tukiryhmiä. Erityisen tärkeää on lasten psykososiaalinen tuki. Lapsille tarjotaan kerhoja ja turvallisia tiloja, joissa he voivat käsitellä kokemuksiaan leikin, pelien ja taideterapian avulla. Samalla vahvistetaan heidän mielenterveyttään ja toivoaan.

– Ukrainassa yölliset pommitukset aiheuttavat lapsille pelkoa ja unettomuutta. Paikalliset työntekijät tekevät työtä suurella sydämellä. He tarjoavat lapsille turvaa ja hetkiä, jolloin saa olla vain lapsi sodan keskellä.

Myös äideille järjestetään ryhmiä, joissa vahvistetaan psyykkistä hyvinvointia ja opetellaan keinoja käsitellä traumaa ja rauhoittaa kehoa. Toisinaan kokoontumiset järjestetään pommisuojissa.

Maailmassa noin 600 miljoonaa naista ja tyttöä elää kriisi-ja konfliktialueilla. Samalla jopa 40 prosenttia maailman pakolaisista on lapsia.

Lähde:

Eväät elämään - Fida