keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Nature: “Puolueellisuus uhkaa tutkimuksia”



Puolueellisuus saanee monet tutkijat tulkitsemaan fossiilit darvinistisen mallin mukaan. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

Daniel Sarewitz Arizonan valtionyliopistosta kirjoitti hiljattain Naturessa aiheesta, joka koskettaa läheisesti myös menneisyyden tutkimista. Vaikka hän lähinnä tarkasteli biolääketieteellistä tutkimusta, olisi naiivia uskotella, että systemaattinen puolueellisuus ei olisi tavallista myös evoluutiotutkimuksessa.

Sarewitzin mukaan ensimmäisiä merkkejä puolueellisuudesta ilmeni 1990-luvun puolivälissä, jolloin tutkijat huomasivat, että systemaattinen puolueellisuus (systematic positive bias) alkoi yleistyä lääketeollisuuden rahoittamissa tutkimuksissa.

Sarewitz toteaa, että puolueellisuus ei johtunut yksinomaan siitä, että tutkimuksen rahoittajat hyötyisivät siitä rahallisesti, vaan ongelma oli paljon vakavampi ja yleisempi.

Puolueellisuus on todellista myös ihmisen alkuperää tutkivissa tieteissä. Evoluutiotutkijat harvoin jos koskaan pohtivat omia perusolettamuksiaan kriittisesti. He olettavat, että darvinistinen evoluutio on totta ja yrittävät tulkita löytönsä evoluutiomallin mukaan, vaikka malli ei vastaisikaan todellisuutta.

Lähde:

Sarewitz, Daniel. 2012. Beware the creeping cracks of bias. Nature 485 (7397), 149.