tiistai 9. syyskuuta 2014

Jumalharha johtaa ihmisharhaan, Tampereen piispa Matti Repo sanoo Richard Dawkinsin logiikasta (tai sen puutteesta)

Richard Dawkins ei pidä Jumalasta eikä läheskään kaikista ihmisistä.




Joel Kontinen

Vanha ystävämme Richard Dawkins herätti tapansa mukaan kohua väittämällä Twitterissä, että on moraalitonta antaa Down-syndroomasta kärsivän lapsen syntyä.

Väite on sinänsä absurdi, koska darvinistiseen evoluution perustuvassa ateistisessa maailmankuvassa kenenkään ei pitäisi pystyä laatimaan absoluuttisia moraalisia kannanottoja. Evoluution maailma on toisin sanoen julma ja tunteeton. Se ei ole kiinnostunut siitä, onko jokin asia hyvä vai huono, oikein vai väärin.

Evoluution kannattajat näyttävät suosivan aborttia ja eutanasiaa eli kuoleman kulttuurin niitä ilmenemismuotoja, joita lännen liberaalit eivät vieroksu niin palon kuin esimerkiksi islamilaisen ISIS-järjestön tappamista, vaikka kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta.

Jos ihmistä pidetään vain ameban kaukaisena sukulaisena, ei ole ihme, jos moni omaksuu kuoleman kulttuurille ominaisen ajattelutavan. Dawkinsin maailmassa kenelläkään ei ole luontaista ihmisarvoa.

Kristinusko, joka perustuu Jeesuksen opetuksiin, sitä vastoin pyrkii puolustamaan heikkoja.

Kristitylle ihmisarvo on loukkaamaton, koska se perustuu uskoon Jumalan luomistyöhön. Jolle Jumala on harha, voi ihmisestäkin tulla jossain oloissa harha”, piispa Repo kirjoittaa, ja siinä hän on täysin oikeassa.



Lähde:

Repo. Matti. 2014. Jumalharhasta seuraa ihmisharha. Aamulehti. 7.9. Ihmiset, B5.