keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Merikilpikonna haastaa evoluution vaistoillaan

Tämäkin konna on pienenä oppinut taitoja, joita kukaan ei ole sille opettanut. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Eläinten vaistot ja häkellyttävät taidot haastavat vallitsevan käsityksen evoluutiosta. Monen lajin poikanen oppii ikään kuin itsestään asioita, joita niiden emo ei ole voinut opettaa.

Kukaan ei kerro juuri kuoriutuneille merikilpikonnan poikasille, että niiden pitää suunnata märkiin ja loiskuviin aaltoihin, jos ne aikovat nähdä tulevia päiviä. Ne eivät kuitenkaan epäröi vaan lähtevät veteen.

Darvinistinen yritys ja erehdys -strategia ei pysty uskottavasti selittämään, miksi maailmassamme on edelleenkin merikilpikonnia. Vesilinnut pistelisivät pikkuruiset kilpikonnat suihinsa, jos nämä jäisivät rantahiekalle empimään tai jämähtäisivät meren ääreen kokeilemaan, onko vesi riittävän lämmintä.

Evolutionistien mukaan ne olivat merikilpikonnia jo ”110 miljoonaa vuotta ” sitten, joten auringon alla ei ole kovinkaan paljon uutta.

Pikkukonnat oppivat nopeasti, koska Jumala ei luonut eläimiä tyhmiksi.

Lähde:

Barry, Rick. 2011. Ready-Made Instincts. Answers 6 (3) 30–33.