Joel Kontinen
Evoluutiobiologi Andreas Wagner uskoo ratkaisseensa evoluutiota alusta asti vaivanneen ongelman eli sen, mistä kelpoisimmat yksilöt ovat peräisin.
Mark Pagel esitteli Naturessä äskettäin Wagnerin kirjaa Arrival of the Fittest: Solving Evolution's Greatest Puzzle. Pagel myöntää, että me olemme insinööritaidon ihmeitä. Miljardit solut toimivat yhdessä hienonhienossa järjestelmässä. Taitavimmat insinöörit eivät pysty suunnittelemaan läheskään niin kehittyneitä järjestelmiä.
Järjestelmä ei hajoa tai mene epäkuntoon yhtä herkästi kuin ihmisten suunnittelemat systeemit.
Evoluution ongelma on tämän systeemin synty. Luonnonvalinnan pitäisi olla sokea, mutta sen on evoluutiouskon mukaan pystyttävä yrityksen ja erehdyksen avulla kartoittamaan oikea suunta.
Tämä tosin edellyttäisi, että kelloseppä ei ole täysin sokea.
Pagel kysyy, pystyykö muuttunut eli mutatoitunut verkosto suoriutumaan siitä tehtävästä, johon se on suunniteltu. (Tämä ei ole lyöntivirhe: Pagel käyttää sanaa suunniteltu).
Wagner yrittää ratkaista pulman sanomalla, että ratkaisua ei tarvitse hakea järin kaukaa: kalmarit ja albatrossit ovat läheisempää sukua toisilleen kuin mitä olemme odottaneet.
Vaikka molemmat viihtyvät vedessä tai sen äärellä, niiden yhteinen ominaispiirre ei kerro, miksi ihminen (tai edes kalmari) on niin hieno kokonaisuus.
Wagner saattaa päästä otsikoihin, mutta Darwinin tavoin hänkään ei kykene selittämään uskottavasti, miten näin nerokas systeemi on saanut alkunsa.
Lähde:
Pagel, Mark. 2014. Genetics: The neighbourly nature of evolution. Nature 514, 34. (Juttu on maksullinen niille, jotka eivät ole tilanneet lehteä.)
Tekstit
