Joel Kontinen
NASA:n Kepler-avaruusteleskoopilla taivaalle tähyilevät astronomit löysivät 117 valovuoden päästä meistä oranssin kääpiötähden, jolla on viisi hiukan maapalloa pienempää planeettaa.
Vuodet vilistävät planeetoilla vikkelästi: Lähin niistä (Kepler 444b) kiertää aurinkonsa 3,6 päivässä ja etäisin (Kepler 444f) 9,7 päivässä.
Tutkijat uskovat, että Kepler 444 on ”11,2 miljardin vuoden” ikäinen eli yli kaksi kertaa niin vanha kuin oman aurinkokuntamme oletettu ikä.
Raportoidessaan löydöstä New Scientist tapansa mukaan spekuloi myös potentiaalisesta elämän synnystä.
Lisa Grossman kirjoittaa: ”Sikäli kuin tiedämme, elämä alkaa sattumalta, vanhemmilla planeetoilla on enemmän aikaa antaa elämän syntyä ja kehittyä.”
Tämä ei ole kovinkaan tieteellinen olettamus. Me emme suinkaan tiedä, että elämä alkaa sattumalta. Elämä voi syntyä vain elävästä.
Kallio – tai edes alkuliemi – ei voi koskaan synnyttää elämää, vaikka aikaa olisi kuinka monta kuviteltua miljardia vuotta tahansa. Elämän syntyyn tarvitaan informaatiota, jolla täytyy olla älyllinen alkuperä.
Jos kaikki olisi syntynyt tyhjästä, kaikki olisi edelleenkin täynnä tyhjää. Mikään ei nimittäin voi synnyttää itseään. Toisin kuin esimerkiksi Stephen Hawking otaksuu, fysiikan lait eivät voi synnyttää universumia eivätkä muutkaan luonnonlait saa aikaan elämää.
Darvinistiset prosessit eivät voi toimia oloissa, joissa ei ole elävää solua – ja sekään ei tupsahda tyhjästä.
Mutta meillä on Kirja, joka kertoo, miten kaikki sai alkunsa:
”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.”
Lähde:
Grossman, Lisa. 2015. Ancient planets are almost as old as the universe. New Scientist (27.1).
Tekstit
