torstai 20. elokuuta 2015

Salamanteri ei ole juuri muuttunut “20 miljoonaan vuoteen”, meripihkaan fossiloitunut yksilö osoittaa


Tämä salamanteri ei ole muuttunut oleellisesti “20 miljoonaan vuoteen”. Kuva: George Poinar, Jr., Oregon State University, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).
.

Joel Kontinen

Tutkijat löysivät Dominikaanisesta tasavallasta meripihkaan jähmettyneen salamanterin. Se sai vakiintuneen tavan mukaan oman nimensä - Palaeoplethodon hispaniolae – mutta samaan heimoon kuuluvia salamantereita elää edelleenkin Pohjois-Amerikassa.

Fossiilin iäksi on arvailtu “20 miljoonaa vuotta”. Ainoa ero sen nykyisiin lajitovereihin näyttäisi olevan jaloissa, eli sillä ei ole erillisiä varpaita, tai sitten ne eivät ole säilyneet. Mutta muuten se näyttää siltä kuin se olisi kuollut äskettäin.

Dominikaanisessa tasavallassa ei nykyisin ole salamantereita, joten löytö innoitti tutkijoita spekuloimaan, että ne saattoivat aikoinaan tulla saarelle meressä kelluvilla kasvisosien muodostamilla lautoilla.

Aiemmin kesällä julkaistu tutkimus osoitti, että Karibian liskot eivät ole muuttuneet ”15–20 miljoonaan” vuoteen.

Elävien fossiilien luettelo näyttää pitenevän liki viikoittain.

Darvinistisen kertomuksen mukaan ihminen ja simpanssi kehittyivät yhteisestä kantaisästä ”7 miljoonassa vuodessa”, mutta salamanteri on pysynyt salamanterina kolme kertaa pitemmän ajan.

Joskus ideologia saa ihmisen uskomaan outoja asioita.

”18 miljoonaa vuotta vanhasta” salamanterin fossiilista on aiemmin löytynyt pehmeitä kudoksia.

Loogisin selitys on se, että myyttisiä vuosimiljoonia ei ole koskaan ollutkaan ja että lajit lisääntyvät Genesiksestä tutun mallin mukaan.


Lähde:

Oregon State University. 2015. First-ever discovery of a salamander in amber sheds light on evolution of Caribbean islands (17.8.).