Joel Kontinen
Jane Goodall luki lapsena Tarzania and eläimiä kuuntelevan Dr Dolittlen seikkailuja ja haaveili seuraavansa näiden jalanjäljissä.
Hän oli liian köyhä mennäkseen yliopistoon. Niinpä hän reilut 60 vuotta sitten lähti Itä-Afrikkaan toteuttamaan unelmaansa.
Hän hakeutui paleontologi Louis Leakeyn sihteeriksi. Leakey lähetti hänet tarkkailemaan simpansseja Tansaniaan.
Jane Goodall ei löytänyt paratiisia. Simpanssit olivat julmia lajitovereitaan kohtaan ja taistelivat viimeiseen apinaan, kun kohtasivat vieraita laumoja.
Hänen onnistui joka tapauksessa ystävystyä vanhan David Greybeard -nimisen simpanssin kanssa, ja katseli, kun tämä kiskoi pienestä oksasta lehtiä ja työnsi ne termiittikekoon kaivaakseen sieltä ruokaa.
Tästä kehkeytyi sensaatio.
Leakeyn mukaan joko ihmisen status piti määritellä uudelleen tai hyväksyä simpanssit ihmisiksi.
Tämä on perin kummallista. Varislinnut päihittävät simpanssit nokkeluudessa mennen tullen, eikä kukaan vaadi, että varikset tai kakadut pitäisi luokitella edes apinoiksi.
Goodall uskoo, että esimerkiksi simpansseissa ilmenevä pahuus kumpuaa jostain syvältä sisältämme, apinoilta (tai apinan kaltaisilta olennoilta) perimissämme geeneistä.
Syntiinlankeemus on paljon loogisempi selitys. Se muutti alun hyvä maailman siksi taistelutantereeksi, joka se nyt on.
Mutta Jumala on hyvä, ja sen vuoksi näemme pahuuden keskellä myös hyvyyttä.
Lähde:
Manger, Warren. 2018. Jane Goodall: I thought chimps were like us only nicer, but we inherited our dark evil side from them. Daily Mirror (12.11.).
Tekstit
