Kuva: Dr. Philip Bethge, CC BY-SA 4.0.
Joel
Kontinen
Kun Lontooseen saapui uutinen myyrän kaltaisesta
eläimestä, jolla on räpyläjalat ja nokka kuin ankalla, monet ihmiset
ajattelivat sen olevan huijaus. Oli 1700-luvun loppupuoli. Iso-Britannia oli
vasta alkanut asuttaa Australiaa. Oudon olennon oli havainnut niinkin tärkeä henkilö,
kuin Uuden Etelä-Walesin perustaja David Collins.
Kun eläintieteilijä George Shaw British Museumissa
tutki piirrettyjä luonnoksia ja näytteitä eläimestä, hän oli skeptinen.
"Se luonnollisesti herättää ajatuksen petoksesta ja keinotekoisesti
tehdystä eläimestä", hän kirjoitti.
Asenne muuttui, kun uusia yksilöitä saapui. Vuonna
1799 Shaw kuvasi ensimmäisenä olentoa tieteellisesti, ja antoi sille nimen
Platypus anatinus, joka tarkoittaa ”litteäjalkaista ankkaa”. Sitä kutsuttiin
myöhemmin nimellä "paradoksaalinen lintukuono", ennen kuin se
nimettiin virallisesti uudelleen Ornithorhynchus anatinukseksi, mikä tarkoittaa
"ankkatyyppistä lintukuonoa". Nykyään useimmat ihmiset kutsuvat sitä
vain vesinokkaeläimeksi.
Kesti yli 80 vuotta selvittää, kuinka tämä eläin sopii
elämän puuhun. Siitä lähtien biologit ovat menneet vielä pidemmälle ja huomanneet,
että sillä on joukko ominaisuuksia, jotka tarkoittavat, että se on yksi maan
epätavallisimpien olentojen joukossa. Mutta se ei ole yksinkertaisesti vain outo.
Nisäkkäällä, jolla on monia ominaisuuksia lintujen ja matelijoiden kanssa, vesinokkaeläimellä
on darvinistien mielestä avain joidenkin perustavanlaatuisten evoluutiomysteerien
avaamiseen.
Geenitieteilijät ovat nyt kartoittaneet sen koko
genomin ja alkavat ymmärtää, miten se tuli niin oudoksi - ja mitä se voi kertoa
meille kaikkien nisäkkäiden, myös meidän, alkuperästä. Vielä nykyäänkin
osoittautuu, että vesinokkaeläimellä on kyky
yllättää.
Vesinokkaeläin on aina pysytellyt vesinokkaeläimenä. Sen evoluutio on darvinistinen mysteeri. Se eli jo
dinosaurusten kaudella.
Genesiksen malliin vesinokkaeläin se sen sijaan sopii mainiosti.
Sawal, Ibrahim, 2021, The
platypus: What nature’s weirdest mammal says about our origins. New Scientist 5.5.