Evoluutiokriisi Porissa: Onko luominen kirkon opetuksen vastainen oppi?

Jotkut näkisivät meidät mieluummin apinan sukulaisina kuin Jumalan kuvina.




Joel Kontinen

Evoluutiokriitikkoina tunnetut Matti Leisola ja Pekka Reinikainen puhuivat eilen luomisesta Porin seurakuntakeskuksessa 250 kuulijalle.

Darvinistinen ajattelu on siinä määrin kyllästänyt ihmisten ajattelun, että kaikki eivät voineet suvaita muita näkemyksiä. ”Miksi seurakunta avaa ovensa kirkon oppien vastustajille”, Satakunnan Kansa kysyi.

Väite on varsin outo. Luominen kuuluu oleellisesti kristinuskon perusteisiin. Raamattu kertoo, kuka loi ja miten Hän loi ja jopa viittaa siihen, milloin Hän loi.

Teistinen evoluutio sen sijaan on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus ja Paavali opettavat kaiken alusta ja synnin alkuperästä. Evoluutiossa synnin seuraukset näkyvät ennen syntiinlankeemusta ja kuolema tulee maailmaan ennen syntiä.

Teistisen evoluution kannattajien yhteinen nimittäjä on se, että he eivät juuri tunne evoluutiota eivätkä halua kuullakaan kehitysopin ideologisista juurista.

He eivät tunnu uskovan, että Jumala kykenee kommunikoimaan ymmärrettävästi.

Emeritusprofessori Matti Leisola ja lääkäri Pekka Reinikainen tuntevat kristillisen opin erittäin hyvin ja myös puolustavat sitä. Valitettavasti luterilainen kirkko on ottanut hyvin lepsun kannan Raamatun oleellisiin opetuksiin.

Viime aikojen löydöt ovat osoittaneet, että darvinistiset mekanismit (eli luonnonvalinta ja satunnaiset mutaatiot) eivät toimi.

On hyvin outoa, että vaikka myös monet ei-kristityt luonnontieteilijät kritikoivat niitä, Satakunnan Kansa ei sallisi samaa kristityille tiedemiehille.

Lähde:

Perttula, Marjaana. 2016. Saako luomisoppia opettaa seurakunnassa? Seurakuntalainen (10.2.).

Puiden nerokas suunnittelu: ligniini voi korvata raakaöljyn?

Ligniini auttaa puita kasvamaan ylöspäin.




Joel Kontinen

Ligniini muistuttaa meitä siitä, miten älykkäästi puu on suunniteltu.

Jos puissa ei olisi ligniiniä, ne kasvaisivat pitkin maata eivätkä pystyisi kurottautumaan kymmenien metrien korkeuteen. Puussa on 10 – 40 prosenttia ligniiniä, joka antaa sille sen lujuuden ja kestävyyden.

Puolalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla ligniini voidaan fotokatalyysitekniikalla muuttaa hyödyllisiksi kemiallisiksi aineiksi käyttämällä luonnossa esiintyviä prosesseja. He toivovat voivansa tehdä siitä raakaöljyn veroista polttoainetta.

Ligniini on ollut metsäteollisuuden jätetuote, mutta sillä voitaneen piakkoin myös tehdä rahaa. Puut eivät taida loppua metsistä ihan huomenissa.

Ligniinistä voi hyvinkin tulla rahasampo myös Suomelle.

Puut ja muut kasvit on suunniteltu nerokkaasti. Niissä on esimerkiksi aurinkopaneeleja, jotka asentavat itse itsensä.

Luonto on täynnä nerokkaita ratkaisuja kissan viiksistä haineviin.

Biomimetiikasta eli luonnossa esiintyvien älykkäiden ratkaisujen matkimisesta on tullut trendikästä, koska se monesti säästää selvää rahaa.


Lähde:

Phys.org. 2016. Is lignin the crude oil of the future? Maybe so, thanks to the sun and photocatalysts. (5.2.).

Älykäs ratkaisu: Muinaisen gnun sukulainen varoitti lajitovereitaan infraäänellä

Gnu. Kuva: Derek Keats, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).




Joel Kontinen

Valaat, kirahvit ja okapit pystyvät viestimään niin matalalla äänentaajuudella, että pedot eivät kuule sitä. Emmekä me.

Nyt näyttää siltä, että ainakin yhdellä eläinlajilla oli sisäänrakennettu mekanismi, joka sai tämän aikaan. Current Biology julkaisi äskettäin tutkimuksen Viktoriajärven saarella muinoin eläneestä gnun sukuisesta antiloopista.

Sittemmin sukupuuttoon kuollut Rusingoryx atopocranion on oiva esimerkki eläinkunnan moninaisuudesta. Tiettävästi vain Rusingan saarella eläneellä isolla antiloopilla oli kallossaan s-kirjaimen muotoinen putki, jolla eläin sai synnytettyä samantapaisen äänen kuin mitä saa tuotettua vuvuzelalla.

Vuvuzelat ovat afrikkalaisia torvia, jotka tulivat tunnetuiksi vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoissa.

Tutkijat arvelevat kuitenkin, että kurkun ja henkitorven pehmeät kudokset ovat hyvinkin voineet vaimentaa äänen alle 20 hertsiin niin, että Rusingoryx on kyennyt viestimään kenties jopa kymmenen kilometrin päässä laiduntavien lajitoveriensa kanssa ilman, että isot kissapedot tai keihäitten kanssa saalistaneet ihmiset olisivat kuulleet sitä.

Näyttänee siltä, että Rusingoryx oli älykkäästi suunniteltu selvitäkseen syntiin langenneessa maailmassa. Mutta ehkä lopulta ihmiset metsästivät sen sukupuuttoon.

Vaikka Eedenin jälkeinen maailma on kaikkea muuta kuin täydellinen, näemme vielä Jumalamme työn jäljet luomakunnassa.

Ja toisinaan saamme tuulahduksia Eedenistä, esimerkiksi venäläisessä eläintarhassa ja irlantilaisella farmilla.




Lähde:

Perkins, Sid. 2016. Odd wildebeest cousin had a ‘vuvuzela’ in its head. Science (4.2.).

Oranki murhaajana: kun ihmisen ja eläimen raja hämärtyy

Evolutionistit näkevät isoissa apinoissa ihmiselle luontaista väkivaltaisuutta. Kuva: Eleifert, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Kuulemme lähes päivittäin pahoista asioista. Tämä on syntiin langenneessa maailmassa varsin tuttua.

Tuttua on myös evolutionistien tapa saada ihmiset näyttämään eläimellisiltä ja eläimet ihmismäisiltä. Tuorein tapaus kantautuu meidän korviimme (ja silmiimme) Indonesian metsästä, jossa kaksi orankia (uros ja naaras) kävi kolmannen (naaraan) kimppuun. Uhri kuoli myöhemmin vammoihinsa.

New Scientist kutsuu tätä ensimmäiseksi orankimurhaksi. Ihmiset eivät ole aiemmin nähneet orangin tappavan lajitoveriaan.

Tappamisen ei pitäisi ole harvinaista evoluution maailmassa, joka oikeastaan perustuu siihen, että vahvat eliminoivat heikot.

Kristinuskossa taas vahvin eli Jumala kuoli heikkojen eli ihmisten puolesta, joten se on siinäkin mielessä evoluution vastakohta.

Genesis selittää eläinkunnan väkivaltaisuuden paremmin, koska synti toi kärsimyksen ja kuoleman maailmaan. Myös orangit joutuvat kärsimään Aadamin ja Eevan lankeemuksen seurauksista.

Eläimet eivät kuitenkaan ole moraalisesti vastuussa teoistaan, koska niillä ei ole omaatuntoa. Evolutionistit ovat siitä huolimatta yrittäneet kuvailla ne mahdollisimman ihmismäisiksi. He uskovat ainakin yhden orangin kykenevät liki puhumaan, ja Argentiinassa on oranki julistettu ei-inhimilliseksi persoonaksi.

Lähde:

Wong, Sam. 2016. First orangutan murder seen as pair team up to kill female. New Scientist (4.2.).

Tuatara, elävä fossiili ja ”evoluution ihme”, synnytti poikasen englantilaisessa eläintarhassa

Tuataraa kutsutaan eläväksi dinosaurukseksi. Kuva: KeresH, Creative Commons (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

BBC haltioitui Chesterin eläintarhan harvinaisesta perhetapahtumasta. Uuden-Seelannin alkuasukkaisiin lukeutuva tuatara pyöräytti jälkeläisen joulukuussa, mutta eläintarha kertoi siitä vasta nyt.

Se oli ensimmäinen kerta, kun tämän elävän fossiilin muna kuoriutui kotimaansa ulkopuolella.

Tuatarat ovat monin tavoin kaikkea muuta kuin tusinatuotteita. Niiden munien kuoriutuminen kestää vuoden päivät. Ne eivät muutenkaan hoppuile: ne hengittävät vain viitisen kertaa minuutissa ja niiden sydän lyö 6 – 8 kertaa samassa ajassa.

Evolutionisteilla on monia syitä hämmästellä tuataraa: he uskovat sen ilmaantuneen jo ”225 miljoonaa vuotta" sitten eli kauan ennen T. rexiä ja monia muita dinosauruksia, ja se elää nykyisin vapaana ainoastaan Uudessa-Seelannissa.

Eläinsuojelija Isolde McGeorge liikuttui niin suuresti, että joutui pyyhkimään kyyneleitään. Hän kuvaili tuataraa eläväksi fossiiliksi ja evoluution ihmeeksi.

Elävät fossiilit haastavat darvinistiset selitykset.

Naturalistisen /materialistisen maailmankuvan mukaan ihmeitä ei pitäisi tapahtua lainkaan, koska siellä ei ole ihmeidentekijää vaan kaikki jää magian tasolle.

Evolutionisti ei pysty selittämään, miksi asteroidi surmasi kaikki hirmuliskot ”66 miljoonaa vuotta" sitten mutta jätti yhden liskolajin jatkamaan elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Toisin kuin meille yleensä kerrotaan, tuatara ei ollut ainoa rysäyksestä elossa selvinnyt lisko.

Ja tuatara voi hyvin – se pystyy elämään yli satavuotiaaksi.


Lähde:

BBC news. 2016. Tuatara: Chester Zoo celebrate breeding 'living fossil' (1.2.).

Eläinmaailman triathlonisti: älykkäästi suunniteltu lehdenleikkaajamuurahainen haastaa darvinistiset selitykset taidoillaan

Lehdenleikkaajamuurahainen. Kuva: Grey Wulf, Flickr (Creative Commons).




Joel Kontinen

Lehdenleikkaajamuurahaiset jaksavat ällistyttää tutkijoita. Äskettäin kävi ilmi, että ne ovat kemiallisen sodankäynnin mestareita.

Royal Society Open Science -julkaisu kertoo meille lisää näiden muurahaisten yllättävistä piirteistä. Kerätessään neliömetrin tuoreita lehtiä ne joutuvat leikkaamaan niitä kolme kilometriä eli noin miljoona kertaa oman pituutensa.

Lehdenleikkaajamuurahaiset ovat viljelijöitä, jotka lannoittavat viljelmänsä kasvien osilla.

Lehtien pilkkominen on kovaa työtä pienelle muurahaiselle. Tutkijat arvelevat, että ne joutuvat tässä työssä käyttämään liki kaiken energiansa – samaan tapaan kuin triathlonisti omassa uuvuttavassa urakassaan.

Muurahaiset eivät ole mitään työrobotteja vaan pikemminkin jalkatyöläisiä, jotka myös osaavat helpottaa työtään esimerkiksi valitsemalla pienempiä lehtiä.

Näyttää siltä, että niiden jalat on suunniteltu nimenomaan lehtien leikkaukseen. Ne pystyvät tarttumaan niillä lehteen ja pitämään sitä paikallaan ja leikkaamaan pienemmäksi.

Älykäs suunnittelu on yhä ilmeisempää eläinkunnassa.

Raamattu ei turhaan kehota meitä oppimaan muurahaisilta. Ne ovat yllättävän ahkeria ja kekseliäitä. Ne pysyvät pinnalla rakentamalla eläviä lauttoja. Saharan hopeamuurahainen pysyttelee viileänä jopa paahtavan kuumassa autiomaassa, ja toiset lajit ovat keksineet lämpötilaeroja hyödyntävän ekologisen ilmastoinnin.

Niillä on nuppineulan kokoiset aivot, joten niiden taidot eivät missään tapauksessa ole sokean darvinistisen kellosepän tuotantoa.

Lähde:

Asher, Claire. 2016. Leafcutter ants use prehensile legs to help chop up leaves. Science (27.1.).

Aivojen ällistyttävä muistikapasiteetti kumoaa darvinistiset oletukset

Hermosolujen välinen viestintä on moninkertaisesti tehokkaampaa kuin mitä olemme luulleet. Kuva: US National Institutes of Health, public domain.



Joel Kontinen

Ylisuunnittelu istuu hyvin huonosti darvinistiseen maailmaan, jossa kaikella pitäisi pohjimmiltaan olla vain eloonjäämistä edistävä tehtävä.

Darvinistisen tarinan mukaan ihmisen oletettu apinamainen esi-isä tarvitsi aivojaan lähinnä vain tunnistamaan, milloin isot kissapedot uhkasivat häntä savannilla.

Ihmisen isot aivot ovat suuri ongelma kehitysopille. Niiden kehityksestä on punottu monia täysin epäuskottavia tarinoita.

Tuore Salk Institutessa tehty tutkimus romuttaa miltei kaiken, minkä luulimme tietävämme muistamisesta. Professori Terry Sejnowski luonnehtii tuloksia neurotieteen (eli hermoston toimintaa ja rakennetta tutkivan tieteenalan) todelliseksi uutispommiksi.

Ihmisen aivojen muistikapasiteetti on nimittäin kymmenen kertaa suurempi kuin mitä ennen luultiin. Hänen mukaansa se on vähintään petatavun luokkaa, eli ihminen kykenee periaatteessa muistamaan vähintään yhtä paljon tietoa kuin mitä world wide webissä (www) on nykyisin saatavilla.

Professori Sejnowski kertoi Salk Instituten julkaisemassa lehdistötiedotteessa hippokampuksen neuronien suunnitteluperiaatteesta, jonka avulla ne toimivat tehokkaasti mutta silti taloudellisesti.

Muistomme ovat seurausta aivojen sähköisestä ja kemiallisesta toiminnasta. Tätä tapahtuu etenkin silloin, kun hermosolut eli neuronit vuorovaikuttavat synapsien avulla. Neuroni lähettää aksionin (viejähaarakkeen) toiseen neuroniin, ja signaalit kulkevat kemiallisesti hermosolusta toiseen, kun neurotransmitterit eli hermoston välittäjäaineet vievät ne muille neuroneille.

Jokaisella neuronilla voi olla tuhansia synapseja, joilla ne muodostavat yhteyden tuhansiin muihin hermosoluihin.

Tämä kaikki tapahtuu ällistyttävän nopeasti ja ällistyttävän taloudellisesti. Tutkijat toivovat voivansa hyödyntää aivojen tehokkuutta ja taloudellisuutta suunnitellessaan entistä tehokkaampia tietokoneita.

Sokea kelloseppä ei osaa valmistaa näin hienoja kokonaisuuksia. Aivot kertovat meille luomisesta.


Lähde:


Salk News. 2016. Memory capacity of brain is 10 times more than previously thought (20.1.).