maanantai 8. helmikuuta 2016

Puiden nerokas suunnittelu: ligniini voi korvata raakaöljyn?


Ligniini auttaa puita kasvamaan ylöspäin.




Joel Kontinen

Ligniini muistuttaa meitä siitä, miten älykkäästi puu on suunniteltu.

Jos puissa ei olisi ligniiniä, ne kasvaisivat pitkin maata eivätkä pystyisi kurottautumaan kymmenien metrien korkeuteen. Puussa on 10 – 40 prosenttia ligniiniä, joka antaa sille sen lujuuden ja kestävyyden.

Puolalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla ligniini voidaan fotokatalyysitekniikalla muuttaa hyödyllisiksi kemiallisiksi aineiksi käyttämällä luonnossa esiintyviä prosesseja. He toivovat voivansa tehdä siitä raakaöljyn veroista polttoainetta.

Ligniini on ollut metsäteollisuuden jätetuote, mutta sillä voitaneen piakkoin myös tehdä rahaa. Puut eivät taida loppua metsistä ihan huomenissa.

Ligniinistä voi hyvinkin tulla rahasampo myös Suomelle.

Puut ja muut kasvit on suunniteltu nerokkaasti. Niissä on esimerkiksi aurinkopaneeleja, jotka asentavat itse itsensä.

Luonto on täynnä nerokkaita ratkaisuja kissan viiksistä haineviin.

Biomimetiikasta eli luonnossa esiintyvien älykkäiden ratkaisujen matkimisesta on tullut trendikästä, koska se monesti säästää selvää rahaa.


Lähde:

Phys.org. 2016. Is lignin the crude oil of the future? Maybe so, thanks to the sun and photocatalysts. (5.2.).