lauantai 2. tammikuuta 2010

Iso-Britannia lopettaa ufotutkimuksen



Vaikka ufot ja viljaympyrät pääsevät otsikoihin, pieniä vihreitä miehiä ei viime aikoina ole näkynyt. Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Rahapula pakottaa Ison-Britannian puolustusministeriön lakkauttamaan ufontutkimusyksikkönsä. Yksikön tutkijat eivät ole yli viidenkymmenen toimintavuoden aikana nähneet vilaustakaan lentävästä lautasesta tai pienistä vihreistä miehistä.

Yksityiset ovat lähettäneet ministeriöön tuhansia sähköposteja ja soitelleet oletetuista havainnoista, mutta yksikään niistä ei ole saanut virkamiehiä vakuuttumaan siitä, että oudot ilmiöt olisivat peräisin ulkoavaruudesta.

Suurin syy siihen, että ihmiset uskovat ufoihin ja pieniin vihreisiin miehiin, on darvinistinen evoluutio, joskaan Hollywoodin rahakirstujen vartijat eivät myöskään pääse pesemään käsiään.

Ne, jotka uskovat, että elämä kehittyi sattumalta maapallolla, uskovat, että se kehittyi myös muualla ja olettavat näkevänsä todisteita siitä.

Mutta koska elämän syntyyn tarvitaan muutakin kuin vettä, muidenkin ufotutkimuslaitosten rahat voivat loppua ennen kuin yhtään pientä vihreää miestä ilmaantuu Maa-planeetalle pelastamaan meidät ilmastonmuutokselta.


Lähde:

Ormsby, Avril, Tim Castle ja Peter Millership. 2009. After 50 years, UK ministry shuts down UFO unit. Reuters (4.12.). http://www.reuters.com/article/idUSTRE5B32XH20091204