Joel Kontinen
Ihminen tietää intuitiivisesti, että häntä korkeampi olento on olemassa. Jälkikristillisessä kulttuurissamme monet haluavat luoda oman käsityksensä Jumalasta. He haluavat kesymmän version, joka ei vaadi heitä noudattamaan moraalisääntöjä. He pitävät niitä liian kahlitsevina.
Jotkut kääntyvät ateismiin. Mutta moni hakee edes jonkinlaista kosketusta yliluonnolliseen. Karhun kansa ja jälleensyntymistä opettavat itämaiset uskomukset eivät ole poikkeuksia, vaan esimerkiksi panteismiin vivahtava druidismi on viime vuosina saanut lisää kannattajia.
”Olen aina ollut spirituaalinen. Minulle druidius edustaa henkistä, kulttuurista ja uskonnollista maailmankatsomusta. Yritän muistaa, että olen osa maan äitiä ja saan siitä energiaa”, sanoi englantilainen syöpätutkija ja kotiäiti Rebecca Martin hiljattain Aamulehden jutussa.
Monen muun druidin tavoin Martin palvoo maaemo Gaiaa ja suojelee luontoa. Hän asuu lähellä druidien pyhää paikkaa Stonehengeä, jossa he viettävät kesäpäivän seisausta ja muita Maan kierrosta kertovia juhlia.
Kristinusko perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin, joilla oli silminnäkijöitä. Druidismi sen sijaan perustuu siihen, että ihminen käsittää, että materian lisäksi maailmassa on myös aineeton ulottuvuus. Mutta hän ei vielä ole valmis tunnustamaan Luoja-Jumalaa, jolle hän on vastuussa teoistaan.
Uuspakanat tekevät niin kuin apostoli Paavali sanoo kirjeessään roomalaisille – he palvovat luontoa Luojan asemesta.
Lähde:
Mård, Anna. 2014. Druidi palvoo maaemoa ja luontoa. Aamulehti 3.4., A21.
Tekstit
