maanantai 9. kesäkuuta 2014

Katri Helena, vainajat ja yliluonnolliset ilmiöt mediassa

Hugo Simbergin fresko Kuoleman puutarha Tampereen tuomiokirkossa. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Kiinnostus yliluonnollisiin ilmiöihin on tuskin laantunut viime aikoina. Enkeleiden lisäksi ihmisiä kiinnostaa myös tuonpuoleisen maailman ilmiöt ja ihmiset.

Aamulehti kertoo, että laulaja Katri Helena Kalaoja sanoo saavansa viestejä kuolleilta läheisiltään. YLE esittää ranskalaissarjaa Kuolleista palanneet (Les Revenants), jossa vainajat tupsahtavat elävien maailmaan vuosia kuolemansa jälkeen.

Trendi on sama kuin suomalaisessa muinaisuskonnossa ja monissa kolmannen maailman heimouskonnoissa, joissa vainajien uskotaan yhä osallistuvan yhteisön elämään.

Vaikka kiinnostus yliluonnolliseen onkin hyväksi, siinä on myös huolestuttavia piirteitä. Raamatun mukaan ihminen ei saa leikitellä spiritistisillä ilmiöillä.

Kielto on meidän parhaaksemme, koska myös pahoja enkeleitä on oikeasti olemassa.



Lähde:


Ala-Korpela, Anu. 2014. Toisten maailmojen ammattilaiset. Aamulehti 8.6., B24–27.