keskiviikko 4. toukokuuta 2016

”Älä enää kerro meille, miten meidän tulee käyttäytyä”: New Scientist etsii uskonnon ja moraalin alkuperää evoluutiosta

Jeesukselle ei jää tilaa New Scientistin uskontojutussa.





Joel Kontinen

Älä enää kerro meille, miten meidän tulee käyttäytyä.

Vaikka New Scientist on tunnettu yläilmoissa lentävistä otsikoistaan ja jutuista, jotka välillä ärsyttävät myös hartaita darvinisteja, lehti on enimmäkseen pyrkinyt vähättelemään kristinuskon painoarvoa, toisinaan varsin heppoisin perustein.

Uusin pääkirjoitus ei tuota yllätyksiä. NS tunnustaa, että suurin osa ihmisistä on aina uskonut Jumalaan tai jumaliin. Darvinistisen käsityksen mukaan uskonnolla on siis eloonjäämistä edistävä funktio.

Nyt evolutionistien missio on ennustaa, miten uskonnot syntyivät ja kehittyivät. Moraalia painottavat suuret uskonnot syntyivät heidän mukaansa 2 500 vuotta sitten yhteiskunnallisten myllerrysten avittamina.

Monet evolutionistit, esimerkiksi tunnettu skeptikko Michael Shermer, arvelevat uskonnon nähneen päivänvalon Afrikan savanneilla hamassa menneisyydessä.

NS tohtii ennustaa myös tulevaisuutta. Sen mukaan uskonto ei katoa minnekään, mutta suurten uskontojen vaikutus vähenee. ( Tämä ei täysin pidä paikkaansa.)

Lehti ei silti ole huolissaan. Sen mukaan ihmiset voivat olla eettisiä myös ilman uskontoa, mutta tämä taas johtuu siitä, että kristilliset arvot vaikuttavat yhä yhteiskunnassa.

New Scientistin pääkirjoituksesta heijastuu ihmiskunnan ikivanha pyrkimys kapinoida Luojaansa vastaan.

Jumala on jo ratkaissut tämän perusongelman, joka ei spekuloimalla parane.

Lähde:

Thou shalt not tell us how to behave any more. New Scientist 27.4. 2016.