keskiviikko 23. elokuuta 2017

Vastasyntyneet pystyvät erottamaan isot ja pienet luvut toisistaan

Vastasyntyneet tietävät, mikä luku on iso ja mikä pieni. Kuva: MjolnirPants, public domain.





Joel Kontinen

Äsken tutkijat huomasivat, että vauvat alkavat oppia kieltä jo ennen syntymäänsä.

Näyttänee siltä, että vauvat on ohjelmoitu tunnistamaan kieltä.

Uusi tutkimus viittaa siihen, että muutaman tunnin ikäiset lapset myös tunnistavat numeroiden eron.

Padovan yliopistossa (Università degli Studi di Padova) tehdyssä tutkimuksessa 12 – 117 tunnin ikäisille vauvoille opetettiin numero 12. Kun heille sitten näytettiin sitä pienempi luku (kaksi valkoista neliötä ja kunkin neliön sisällä oli neljä mustaa neliötä vierekkäin), he katsoivat enemmän vasemmalle.

Kun heille näytettiin kaksi valkoista neliötä, joiden sisällä oli yhteensä 36 mustaa neliötä, he katsoivat oikealle.
Vauvat myös osasivat sijoittaa luvun 12 vasemmalle, jos edellinen luku oli isompi (eli 36), ja oikealle, jos edellinen luku oli pienempi (eli 4).

Vauvoilla oli myös suhteellisuudentajua: Jos heille ensin näytettiin isompi luku (36 neliötä), he sijoittivat luvun 12 vasemmalle. Jos edellinen luku oli pienempi (4), he sijoittivat kahdentoista oikealle.

Jotkut tutkijat uskovat, että ihmisen aivot on ohjelmoitu arvostamaan runoutta.

Tämä kertoo meille erittäin älykkäästä suunnittelusta, johon on voinut pystyä vain kaiken Luoja.

Lähteet:

Hamzelou, Jessica. 2017. Newborn babies already have a sense of how numbers work. New Scientist (22.8.).

Rugani, Rosa et al. 2017. A mental number line in human newborns. bioRxiv (13.7.).