sunnuntai 24. lokakuuta 2021

NASA, tekoäly ja avaruusolennot



 Kuva: Jennie Edwards.

Joel Kontinen

Avaruusalukset tutkivat ensimmäisenä aurinkokuntamme kaukaisimpia alueita. Jotta ne voisivat tehdä löytöjä, esimerkiksi löytää avaruusolentoja, on lähetettävä muita kuin ihmisiä, NASA: n Steve Chien sanoo.

IHMISET eivät sovi hyvin pitkäaikaiseen avaruuslentoon. Olemme liian herkkiä, liian raskaita ja tarvitsemme aivan liikaa resursseja pysyäksemme hengissä. Kun on kyse aurinkokuntamme ja sen ulkopuolisten maailmojen tutkimisesta, on järkevämpää lähettää koneita.

Valitettavasti koneet eivät jaa luontaista uteliaisuuttamme. Avaruusalus, joka on suunniteltu ottamaan kuvia planeetan pinnasta, ei olisi yllättynyt, jos avaruusolento yhtäkkiä ryömisi näytön yli. Kone jatkaisi vain kivien kuvaamista.

Steve Chien ja hänen kollegansa yrittävät muuttaa tätä. Chien johtaa osastoa, joka huolehtii tekoälystä tehtävien suunnittelun aikana NASAn Jet Propulsion Laboratoryn (JPL) - synnyinpaikalla, kuten aurinkokunnan reunaan uppoutuneen Voyagerin ja Pluton ohi lentäneen New Horizonsin kaltaisissa tehtävissä.

Päivittäisessä työssään hän luo ohjelmistoja ja järjestelmiä, joiden avulla syväavaruusluotaimet ja planeettakulkijat – kuten Rosetta-tehtävä komeettaan ja Perseverance Marissa – voivat jäljitellä paremmin ihmisten ajattelua ja toimintaa.

Hän haluaa tehdä avaruusaluksista todellisia tutkimusmatkailijoita, ei vain rakettimoottorilla toimivien kameroiden ja antureiden kokoelmia. Kun Chien ei työskentele avaruustehtävissä, hän tarttuu tekoälyyn maan päällä.

 Hän oli äskettäin mukana kirjoittamassa Yhdysvaltain hallituksen raporttia tekoälyn tulevaisuudesta. Raportin mukaan Yhdysvaltojen on muutettava asemaansa johtajaksi alalla tai kokea tekoälypohjaisten kyberhyökkäysten mahdolliset seuraukset tulevaisuudessa.

New Scientistin kirjoitus on evolutionistinen. Se olettaa darvinistiseen tapaan, että avaruusolioita on olemassa.

Lähde:

Briscoe Nei., 2021, Steve Chien interview: Why NASA is inventing curious AI for deep space New Scientist 20. 10.