Fluoresoiva sammakko sekoittaa darvinistisia uskomuksia

Kuva: Carlos Taboada et al.: Naturally occurring fluorescence in frogs, PNAS.



Joel Kontinen

Kolmisenttinen sammakko Hypsiboas punctatus ei oikein sovi valmiisiin lokeroihin. Tämä Amazonin alueen puissa asuva eläin fluoresoi luonnostaan niin kuin jotkin merikilpikonnat, syvänmeren kalat, korallit ja äyriäiset.

Fluoresenssissa aineen molekyylit adsorboivat valoa yhdellä aallonpituudella ja emittoivat sitä pidemmällä aallonpituudella.

Eläintieteilijät eivät tiedä, miksi tämä sammakko loistaa pimeässä. Jotkut arvelevat, että se saattaa näin viestiä lajitovereilleen.

Vaikka evolutionistit uskovat polveutuneensa sammakoista, sammakot ovat oiva esimerkki Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta.

Niitä on hyvin monen kokoisia.

Joillakin voi olla erikoisia tapoja. Kaakkois-Aasiassa elävä 10 sentin pituinen sammakko Rhacophorus nigropalmatus pystyy liitämään ällistyttävän pitkälle.

Hypsiboas punctatus muistuttaa meitä myös siitä, että Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia odotuksia luodessaan maailman.

Lähde:

Wong, Sam. 2017. Luminous frog is the first known naturally fluorescent amphibian New Scientist (13.3.).

Evoluutio unohti vesieläinten nokan “300 miljoonaksi vuodeksi”

Amazonindelfiini (Inia geoffrensis). Kuva: Nortondefeis, Creative Commons (CC BY-SA 4.0).

Gaviaali eli gangesingaviaali (Gavialis gangeticus). Kuva: Jonathan Zander, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Evolutionistit uskovat, että amazonindelfiinin ja gaviaalin tiet erosivat lähes “300 miljoonaa vuotta” sitten. Mutta kun katsoo niiden nokkaa, luulisi niitä liki lähisukulaisiksi.

Äskettäin Science raportoi alun perin Proceedings of the Royal Society B:ssä julkaistun vertailevan tutkimuksen tuloksia. Näiden vesieläinten kallo ja kuono muistuttavat toisiaan hätkähdyttävästi.

Evoluutio on täynnä tällaisia kummajaisuuksia.

Ilmiön darvinistinen selitys on konvergentti evoluutio: Darwinin kovia kokeneen elämänpuun eri oksilla kököttelevät eläimet sattuivat kehittämään samat ominaispiirteet toisistaan riippumatta.

Mutta kun tällaista tapahtuu kymmeniä kertoja, selitys on mitä kummallisin.

Lepakot ja delfiinit käyttävät kaikuluotausta, jättipandalla ja punapandalla on samanlainen valepeukalo, ja jotkin kalat osaavat lintujen tavoin laulaa.

Lisäksi pingviinit ja meriperhoset oikeastaan lentävät vedessä.

Tällaiset piirteet kertovat evoluution asemesta taitavasta suunnittelusta. Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia kaavoja ja odotuksia luodessaan monivivahteikkaan eläinkunnan.


Lähde:

Perkins, Sid. 2017. Can you spot the similarities? Science (7.3.).

Punarinnat kävelevät merenpohjassa

Nämä punarinnat (Trigidae) tuskin muistuttavat kaimojaan. Kuva Daiju Azuma, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).






Joel Kontinen

Niitä kutsutaan meren punarinnoiksi (sea robins), mutta ne eivät osaa lentää eivätkä kaikesta päätellen suunnistaa niin tarkasti kuin lentävät punarinnat.

Ne osaavat sen sijaan kävellä – tai ainakin hoiperrella – veden pohjalla.

Ne ovat kaloja vaikka eivät ahvenilta näytäkään.

NOAA:n Okeanos Explorer -laivan pienoissukellusvene kuvailee parhaillaan Amerikan Samoan syviä vesiä. Se on löytänyt häkellyttävän kauniita eliöitä, esimerkiksi UFO:a muistuttavan meduusan.

Äskettäin se löysi myös tämän oudosti käyttäytyvän punarinnan, joka ei kuitenkaan ole evolutionistien kipeästi kaipaama välimuoto.

He ovat pitäneet varsieväkala Latimeriaa ja Tiktaalikia välimuotoina, mutta kumpikaan ei ole kestänyt kriittistä tarkastelua.

Evolutionistit uskovat, että kalat tai niitä muistuttavat vesieläimet astuivat kuivalle maalle yli kolmekymmentä eri kertaa.

Todisteet tästä puuttuvat yhä.

Kävelevät kalat eivät auta evoluutiota, koska ne eivät ole välimuotoja ja koska ne eivät edes selviytyisi hengissä kuivalla maalla.

Ne kertovat pikemminkin Genesiksestä tutusta lajiensa mukaan -periaatteesta.


Lähde:

Deamer, Kacey. 2017. Deep-Sea Stroll: This Fish 'Walks' on the Ocean Floor. Live Science (1.3.).

Azure Window: Maltan luonnonsillan romahdus muistuttaa vuosimiljoonien mahdottomuudesta

Azure Window. Kuva: anjab1593 (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

Azure Window, Maltalle kuuluvan Gozon saaren tunnetuin maamerkki, rojahti äsken mereen.

Game of Thronesistä tuttua luonnonsiltaa ei enää ole.

Sille kävi niin kuin Australian Victorian turistipyydykselle 12 apostolille, joista vain 8 enää uhmaa tuulta ja aaltoja.

Geologiset muodostelmat voivat syntyä (ja tuhoutua) liki hetkessä. Tulivuori Paricutin nousi pellosta yhdessä yössä, ja Surtsey teki saman tempun merestä.

Monet muodostelmat uhmaavat uskoa vuosimiljooniin:

Mount St. Helens synnytti 200 metriä kerrostumia liki hetkessä.

Pikakanjonit, esimerkiksi Providence Canyon ja Zion Canyon, muistuttavat siitä, miten maisemat voivat muuttua liki silmänräpäyksessä.

Luonnonsillat ja huterasti keikkuvat kivimuodostelmat uhmaavat niin ikään uskoa vuosimiljooniin.

Lähde:

BBC News. 2017. Malta's Azure Window collapses into the sea. (8.3.).

Darvinistit vauhdissa: merilevä teki meistä ihmisiä?

Kuva: Toby Hudson. Creative Commons (CC BY-SA 3.0).






Joel Kontinen

Tieteellistä tutkimusta ei ilmeisesti pitäisi tehdä kovin nälkäisenä, muuten ruoka saattaa tunkeutua ajatuksiin – ja tutkimustuloksiin.

Ruokakirjoista tunnettu professori Ole G. Mouritsen pohti kollegoineen, että ihminen tarvitsi kehittyäkseen esimerkiksi sinkkiä ja magnesiumia.

Ja niitä ”pari kolme miljoonaa vuotta” sitten eläneet oletetut esi-isämme saivat rannikkojen merilevästä.

Savannilla ei tosin näe merilevää, mutta Mouritsen uskoo, että varhaiset H. erectukset vaelsivat pitkiä taipaleita, kunnes he pystyivät syömään meren antimia.

Mouritsenin ja kollegoiden tutkimuksessa ravintotiede sekoittuu luovasti silkkaan spekulaation ihmisen evoluutiosta. Se julkaistiin äskettäin Journal of Applied Phycology -tiedelehdessä.

Mutta mihin evoluutio joutuisi ilman villisti savannilla laukkaavaa mielikuvitusta?

Evolutionistit sanovat pystyvänsä selittämään, miksi oletettu esi-isämme menetti häntänsä ja karvapeitteensä, miten hän oppi itkemään, nauramaan, puhumaan, murhaamaan ja kävelemään pystyssä.

Tällaisilla spekulaatioilla ei ole mitään tekemistä empiirisen tieteen kanssa. Väärä maailmankatsomus johtaa virhepäätelmiin.

Todellinen tiede vahvistaa ihmisen ainutlaatuisuuden.

Jumala loi meidät omaksi kuvakseen.

Tämän vuoksi mekin olemme luovia ja pystymme kehittelemään varsin lennokkaita tarinoita.


Lähde:

University of Southern Denmark. 2017. Did seaweed make us who we are today? Science Daily. (28.2.).

Mutaatiot tappoivat Wrangelinsaaren villamammutit

Kuva: Flying Puffin, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).





Joel Kontinen

Kehitysopin kannattajat otaksuvat, että kun jokin laji joutuu eroon lajitovereistaan, seurauksena voi olla lajiutuminen eli uuden lajin syntyminen. He vetoavat usein tähän maantieteelliseksi isolaatioksi tai eristäytymiseksi kutsuttuun ilmiöön.

Mutta jos muista erilleen joutunut populaatio on liian pieni, sille voi käydä huonosti.

Tutkijat arvelevat, että Siperiasta pohjoiseen sijaitsevalla Wrangelinsaarella eli 300 villamammuttia ennen kuin ne kuolivat sukupuuttoon osapuilleen 3 700 vuotta sitten.

He vertailivat vanhimpien mammuttien DNA:ta Wrangelinsaaren viimeisten mammuttien DNA:han, ja päättelivät, että pienessä populaatiossa tuhoisat mutaatiot heikensivät mammuttikannan elinvoimaisuutta.

PLOS Genetics -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mutaatiot riistivät mammuteilta useita hajuaistiin erikoistuneita reseptoreita. Toiset mutaatiot taas hankaloittivat virtsaamista (ja siten myös reviirin merkitsemistä).

Tutkijat myös uskovat, että pari muuta mutaatiota harvensivat mammutin turkin.

Mutaatioiden piti näytellä huomattavaa roolia evoluutiossa, mutta tiede ei tunne yhtään objektiivisesti hyödyllistä mutaatiota.

Evolutionistit voivat väittää, että ”mahtavat virheet” vievät lajien kehitystä eteenpäin, mutta lähes kaikki mutaatiot heikentävät niin eläimiä kuin myös ihmisiä.

Mutaatiot eivät pysty lisäämään eliön geneettistä informaatiota. Ne voivat vain vähentää sitä. Seurauksena on menetettyjä ominaisuuksia, elimiä tai kykyjä.

Myös mammutin luusta on löydetty pehmeitä kudoksia. Tämä viittaa siihen, että vanhimmat mammutit eivät olleet niin vanhoja kuin kuvitellaan.

Lähde:

Price, Michael. 2017. The last, lonely woolly mammoths faced a 'genomic meltdown'.Science (2.3.).

Evoluutiolta loppuu aika: uuden löydön mukaan maapallon elämä alkoi liki alussa

Uusi tutkimus ei jätä aikaa evoluutiolle. Kuva: Robert Embley/NOAA Pacific Marine Environmental Laboratory, public domain.




Joel Kontinen

Elämän synty on aiheena tiedejulkaisujen kestosuosikki. Yleensä jokainen uusi löytö kumoaa aina edellisen, ja niin peli pääsee taas jatkumaan.

Evoluution mukaan elämän piti kehittyä pikkuhiljaa vuosimiljoonien saatossa, mutta monet löydöt kertovat jostain muusta.

Äskettäin Nature julkaisi tutkimuksen Pohjois-Kanadasta löytyneistä rautapitoisista kallioista.

Matthew Dodd (University College London) kollegoineen uskoo löytäneensä niistä mikroskooppisen hienoja rakenteita, joita myös stromatoliitit tekevät.

Stromatoliitit ovat syanobakteerien rakentamia kupumaisia muodostelmia.

Syanobakteerit ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Niissä on esimerkiksi nanotason suunnittelusta kertovia tylakoideja eli energiaa kerääviä elimiä, DNA:ta ja ribosomeja.

Doddin ja kollegoiden löytöjen oletettu ikä – 3,75 – 4,29 miljardia vuotta – saa ainakin niiden löytäjät innostumaan.

Mutta jos ne olisivat niin vanhoja, evoluutiolle ei juuri jäisi aikaa.

Evoluution pulmat eivät loppuisi vielä siihen. Jo bakteeri on niin mutkikas, että evoluutio ei pysty sitä muuttamaan ei-bakteeriksi, ja pienin mahdollinen solu on rakenteeltaan yllättävän monimutkainen.

Lähde:

Barras, Colin. 2017. Traces in rock may be the oldest evidence of life on Earth ever. New Scientist (1.3.).