perjantai 25. syyskuuta 2009

Iltalehti etsii darvinistista selitystä avioeroon



Iltalehti etsii avioerojen syytä ihmisten oletetusta apinamaisesta menneisyydestä.




Joel Kontinen

Populaaritiedelehdet, esimerkiksi Scientific American, ovat jo pitkään selittäneet ihmisten käyttäytymistä oletetulla eläimellisellä menneisyydellä. Myös tuore Iltalehti ottaa oppia darvinistisesta tarinoinnista ja löytää syyn lisääntyviin avioeroihin evoluutiosta:

"Ehkäpä ihmisapina homo sapiensille sopisi yhden kumppanin sijasta vaikkapa pari-kolme pitkää suhdetta. Naisen näkökulmasta katsottuna; yksi mies lasten isäksi, toinen rakastajaksi, kolmas talonmieheksi."

Iltalehti lainaa tietokirjailija Osmo Tammisaloa, jonka mukaan ihmiset eivät välttämättä tiedä, ovatko he pohjimmiltaan yksi- vai moniavioisia. Tämä ei liene ihme, jos meidät muita mutkitta määritellään ihmisapinoiksi.

Eläinaktivistit mielellään nostaisivat simpanssit ihmisiksi, mutta Iltalehti tekee juuri päinvastoin eli tekee ihmisestä apinan, vaikka yksikään evolutionisti ei tietääkseni ole luokitellut simpansseja Homo-sukuun.

Iltalehti etsii syitä avioeroihin myös yhteiskunnan muutoksesta: maaseudulla ihmiset olivat ennen vanhaan uskollisempia kuin nykyisin kaupungeissa.

Lehti ei katso kristinuskon avioliittokäsitystä mainitsemisen arvoiseksi. Jo Genesis kertoo, että Jumala suunnitteli avioliiton yhden miehen ja yhden naisen elinikäiseksi liitoksi.

Markuksen evankeliumissa Jeesus opetti avioliitosta, kun fariseukset kysyivät Häneltä, saiko mies erota vaimostaan. "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon," he sanoivat.
Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen.
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.
Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”


Mutta ehkäpä apinatarinat miellyttävät aikamme urbaania ihmistä enemmän kuin Jeesuksen opetus luomisesta.

Siinä tapauksessa hänen pitäisi uskoa, että lämpimässä lammikossa sattumalta syntyneestä yksisoluisesta olennosta kehittyi miljardien vuosien kuluessa kahdella jalalla asteleva skeptikko, joka toivoo lujasti, ettei häntä ole luotu, koska hän ei missään tapauksessa haluaisi olla vastuussa tekemisistään Luojalleen.


Lähde:

Lappalainen, Tiina. 2009. Voiko avioerojen syy löytyä biologiasta? Iltalehti 25.9.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2009092510250336_pr.shtml