tiistai 29. syyskuuta 2009

YLE tekee ihmisistä apinoita uudessa hupiohjelmassa



YLE haluaisi tehdä ihmisistä apinoita. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Evolutionistit eivät yleensä tunnusta, että he uskovat ihmisten polveutuvan apinoista. He sanovat mieluummin, että ihmisillä ja apinoilla on yhteinen kantaisä. Ateistiksi tunnustautunut paleontologi G. G. Simpson joka tapauksessa myönsi tämän kiertelyksi ja kaarteluksi (pussyfooting), ja jotkut yhä pitävät Lucyä eli Australopithecus afarensista isoäitinään.

Australopithecus tarkoittaa ’etelän apina’.

Mainostaessaan Marko Pulkkisen juontamaa ohjelmasarjaa YLE ilmoittaa muitta mutkitta, että polveudumme apinoista. Se tarjoaa Charles Darwinin juhlavuoden kunniaksi hupiohjelman, jossa ihmisistä tehdään apinoita:

"Mutsis oli apina! on hulvaton koko perheen tietokilpailu ihmisistä ja muista eläimistä. Ohjelman sisältämien, evoluutioon liittyvien faktojen takia sitä ei suositella alle 15-vuotiaille ryhävalaille."

Ensimmäisessä jaksossa ei darvinistista evoluutiota tosin ollut kuin nimeksi. Ohjelman tekijät olivat kaikesta päätellen joko selailleet Guinnessin ennätysten kirjaa tai tutkineet vanhoja luonto-ohjelmia.

Kukkakärpästen ja ampiaisten sukulaisuudella ei juurikaan ole tekemistä Darwinin kanssa. Kapusiiniapinoiden pähkinänsärkeminen taas kertoo pikemminkin niiden luontaisesta älykkyydestä kuin evoluutiosta. Monesti variksilla on huomattavasti etevämpi strategia.

Kolibrin siipien räpyttelytiheyskin kertoo erittäin älykkäästä suunnittelusta eli luomisesta.

Richard Dawkins tunnusti hiljattain, että ennen ihmiset uskoivat herkemmin evoluutioon kuin nykyisin. Ehkäpä juuri sen vuoksi YLE on valjastanut hupiohjelman muistuttamaan meitä, että vietämme parhaillaan Charles Darwin juhlavuotta.


Lähteet:

Sarfati, Jonathan. 2002. Refuting Evolution. 2. painos. Acacia Ridge: Answers in Genesis.

YLE.fi. Mutsis oli apina. http://ohjelmat.yle.fi/mutsis_oli_apina/ohjelma