perjantai 13. toukokuuta 2011

”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”: Osama bin Ladenin tapaus



Osama bin Laden vuonna 1997. Kuva: Abdul Rahman bin Laden, Wikipedia.




Joel Kontinen

Länsimaisen rationalismin kyllästämässä yhteiskunnassa elävien ihmisten on välillä vaikea ymmärtää, että maailmassa on hengellisiä lakeja, jotka toimivat samalla tavoin kuin tuhansia vuosia sitten.

Apostoli Paavali kirjoitti Galatan kristityille: ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”

Ökyrikkaaseen saudiperheeseen vuonna 1957 syntynyt Osama bin Laden menetti 11-vuotiaana isänsä helikopterionnettomuudessa. Miljoonaperintö ei tuonut hänelle rauhaa. Tavattuaan islamisteja yliopistomaailmassa hän lähti taistelemaan venäläisiä vastaan Afganistaniin. Suunniteltuaan iskut USA:n suurlähetystöihin (Nairobi ja Dar-es-Salaam) hän vei tuhoa ja hävitystä Atlantin toiselle puolelle.

Sillä tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat” profeetta Hoosea kirjoitti liki 3000 vuotta sitten.

Osaman teot saivat hänet lopulta kiinni. Hän joutui kasvotusten kylvämänsä hedelmän kanssa.

Se ei ollut kaunista.

Meillä ei ole syytä juhlia Osaman kuolemaa, joka muistuttaa meitä siitä, että emme enää elä Genesiksen täydellisessä maailmassa. Kauheita asioita tapahtuu.

Aadam ja Eeva eivät voineet paeta tekojensa seurauksia. Sama kylvämisen ja niittämisen laki on edelleenkin voimassa.