Joel Kontinen
Mitä enemmän opimme elimistöstämme, sitä ilmeisemmäksi käy se, että kaikki on suunniteltu äärimmäisen hienosti. Hiljattain Buffalon yliopisto julkaisi lehdistötiedotteen, jossa proteiinien värähtelyä kuvailtiin viulun tai urkupillien värähtelyksi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tutkijat ovat verranneet biologisia prosesseja sinfoniaan.
Professori Andrea Markelzin johtama tutkimusryhmä tarkasteli lysotsyymi-nimisen proteiinin värähtelyä. Tutkijat huomasivat, että proteiinit värähtelevät samalla taajuudella kuin valo, jota ne absorboivat. He vertaavat tätä tapaan, jolla viinipikarit helisevät, kun laulaja osuu sopivaan nuottiin, ja kelloon, joka soittaa tiettyä ääntä.
Professori Markelz sanoo, että solujärjestelmä on ällistyttävä. Se aistii, lisääntyy, lukee ja toistaa DNA:ta, ja kaiken aikaa proteiinien täytyy värähdellä ja kommunikoida keskenään.
Tutkijat eivät mainitsekaan evoluutiota, joka on tiedon lisääntyessä käymässä tarpeettomaksi.
Lähde:
Hsu, Charlotte. 2014. The symphony of life, revealed. A new imaging technique captures the vibrations of proteins, tiny motions critical to human life. University of Buffalo news release. (16.1.)
Tekstit
