Joel Kontinen
Darwininsirkut ovat evoluution tunnetuimpia ikoneja, jotka ovat tuttuja myös koto-Suomen biologian oppikirjoista. Niiden piti osoittaa, että evoluutio on muutakin kuin hypoteesi.
Koulun biologia lukio 2 -kirjassa sanotaan: ”Alun perin Etelä-Amerikan mantereelta peräisin olevasta sirkusta on Galapagossaarilla kehittynyt useita eri lajeja, jotka eroavat tosistaan mm. nokan muodon perusteella.”
Princetonin yliopiston sirkkututkijat Peter ja Rosemary Grant ovat seuranneet Galapagossaarten darwininsirkkuja yli 40 vuoden ajan ja huomanneet, että sirkkujen kehitys ei ole niin yksisuuntaista kuin mitä Darwin otaksui.
Grantit osoittivat, että pitkänokkaiset sirkut menestyvät kuivalla kaudella ja lyhytnokkaiset sadekaudella. Mitään selvää sukupolvelta toiselle periytyvää suuntausta he eivät havainneet.
Sonia Kleindorferin johtama tutkimusryhmä huomasi hiljattain, että Galapagossaariin kuuluvalla Floreanalla evoluutio näyttää kulkevan täysin väärään suuntaan. Saaren kolmesta sirkkulajista – iso puusirkku (Camarhynchus parvulus), keskikokoinen puusirkku (Camarhynchus pauper) ja pieni puusirkku (Camarhynchus psittacula) – on sadassa vuodessa tullut kaksi sirkkulajia. Biologit uskovat, että niistä saattaa lopulta tulla yksi ainoa sirkkulaji.
Jos evoluutio pystyy hädin tuskin selittämään, miksi kolmesta vanhasta lajista on tullut kaksi lajia, niin sen on turha selitellä, miten amebasta kehittyi vuosimiljoonien saatossa ahven, aasi, alpakka ja astrobiologi.
Lähteet:
Grant, Peter R. ja B. Rosemary Grant. 2014. Evolutionary biology: Speciation undone. Nature 507 (7491), 178–179.
Tast, Johann et. al. 1998. Koulun biologia lukio 2. Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.
Tekstit
