perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kenian verilöyly: silmitöntä vihaa ristin varjossa


Valo loistaa yhä ristiltä. Kerron tästä luontokirkosta myös uutuuskirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja.


Joel Kontinen

Somaliassa kauhua kylvä al-Shabab -järjestö iski äskettäin myös rajan yli Pohjois-Keniaan. Garissassa sen pyssymiehet ampuivat silmittömästi kenialaisia opiskelijoita yliopiston kampuksella.

Tähän mennessä 148 tiedetään kuolleen.

Terroristit kävivät vain kristittyjen kimppuun. Heille kristinuskon tunnustaminen oli riittävä syy ampumiseen.

He ajoittivat ampumisen juuri kun kristityt hiljentyivät viettämään kristikunnan suurinta juhlaa – pääsiäistä, jolloin Vapahtajamme Jeesus Kristus kärsi, kuoli ja nousi kuolleista.

Heillä on täytynyt olla myös kenialaisia apureita, koska jotkut silminnäkijät kertoivat pyssymiesten puhuneen kännykkään swahiliksi.

Jeesus ei luvannut seuraajilleen ruusutarhaa. Maailma vihaa Hänen todellisia seuraajiaan. Monesti vastustajat pukeutuvat uskonnolliseen kaapuun, mutta viime aikojen vihateot osoittavat, että taustalla piilee ikivanha, jo Eedenissä alkanut kapina Jumalaa vastaan.

Samaan aikaan näemme myös sen, että juutalaisia vainotaan yhä useammissa Euroopan maissa. BBC raportoi hiljattain, että antisemitistit ovat uhkailleet myös Ison-Britannian juutalaisia.

Ranskassa ja Ruotsissa näillä on jo pitkään ollut äärimmäisen vaikeaa.

Mutta kaikesta huolimatta valo yhä loistaa ristiltä.


Lähde:

Kenya al-Shabab attack: Security questions as Garissa dead mourned. BBC news 4.4.2015.