torstai 2. huhtikuuta 2015

Evolutionisti Petteri Nieminen syyttää kreationisteja lainausten louhinnasta mutta keksi itse ”kreationistisen” tekstin sisällön


Ja sitten louhimaan.



Joel Kontinen

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa”, sanotaan Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjassa (26:27).

Hiljattain Itä-Suomen yliopistossa kreationismista väitellyt Petteri Nieminen saattoi kuvitella voivansa välttää tämän vanhan viisauden, mutta toisin kävi.

Nieminen syytti kreationisteja esimerkiksi lainausten louhinnasta (quote mining).

Nieminen ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka syyttää kreationisteja jostain oletetusta vääryydestä. Mikael Fortelius, Mikko Louhivuori ja Eero Junkkaala ehtivät puhjeta valitusvirteen jo ennen häntä.

Mutta äskettäin kävi ilmi, että tohtori Nieminen on itse syyllistynyt huomattavasti räikeämpään tekoon kuin mistä hän syyttää kreationisteja. Hän kirjoitti Esko Ryökään ja Anne-Mari Mustosen kanssa artikkelin Experiential Thinking in Creationism -- A Textual Analysis, jonka PLOS ONE julkaisi maaliskuussa.

Petteri Nieminen kollegoineen lainaa siinä esimerkiksi Logan Gagen ja Casey Luskinin essettä A Reply to Francis Collins’s Darwinian Arguments for Common Ancestry of Apes and Humans ja laittoi heidät sanomaan sellaista, jota he eivät sanoneet.

Luskin lähetti Niemiselle sähköpostin ja kysyi ystävällisesti, voisiko tämä kertoa, missä hän ja Gage olivat väittäneet joko suoraan tai epäsuoraan, että viime vuosina sadat, ehkä tuhannet tiedemiehet, jotka ennen olivat evolutionisteja, olivat tulleet kreationisteiksi.

Ongelma on siinä, että Gage ja Luskin eivät edes puhu mitään kreationismista, saati sitten ideologian vaihtamisesta.

Tohtori Nieminen ei vastannut viestiin.

Tästä jupakasta voi päätellä, että Nieminen ja kollegat joko
· merkitsivät viitteen väärin tai
· eivät lukeneet lähdetekstiä tarkasti tai
· eivät ymmärtäneet englanninkielistä lähdetekstiä tai
· yrittävät tahallaan johtaa harhaan.

He ovat joka tapauksessa rikkoneet hyvää akateemista käytäntöä.



Lähde:

Luskin, Casey. 2015. While Ranting about "Quote Mining" in "Creationists Texts," Paper in Scientific Journal Misquotes and Misrepresents Pro-ID Article. Evolution news & views (31.3.)