tiistai 31. maaliskuuta 2015

Evoluutio on kuin legojuna, Oxfordin yliopiston fyysikko väittää


Oxfordin yliopiston fyysikko Ard Louis vertaa evoluutiota legopalikoihin. Kuva: Alan Chia, Wikipedia.




Joel Kontinen

Oxfordin yliopiston fyysikko Ard Louis vertasi hiljattain evoluutiota legolaatikoksi, josta tupsahtaa legojuna, kunhan laatikkoa ravistelee jonkin aikaa.

Hänen mukaansa evoluutio voidaan pelkistää uskomattomalta tuntuvaan argumenttiin: maailma pystyy luomaan itse itsensä.

Vaikka tämä voi kuulosta oudolta, Louis ei ole yksin. Stephen Hawkingin mielestä fysiikan lait synnyttivät kaiken olevan.

Hawkingilla menee puurot ja vellit pahasti sekaisin. Lait kykenevät pelkästään kuvailemaan, miten jokin asia toimii. Monet häntä suuremmat tiedemiehet, esimerkiksi Sir Isaac Newton, näkivät luonnonlaeissa todisteita niiden laatijasta eli Jumalasta.

Luomisesta on todisteita kaikkialla luonnossa.

Edes legopalikat eivät synny sattumalta, saati sitten itsestään. Joku ihminen on suunnitellut ne, ja ne on valmistettu tehtaassa, luultavasti Tanskanmaalla. Suunnittelu takaa sen, että niistä voi rakentaa esimerkiksi junan.

Lähde:

Flannery, Michael. 2015. Oxford University Physicist Ard Louis on Evolution as Self-Constructing LEGO Train. Evolution news & views (30.3.)